|
Aiheellaankin Jäät lähtevät
ennakoi tulevaa: vammaisuutta alettiin nuortenkirjallisuudessa
käsitellä enemmälti vasta 1960-luvulla. Pauli kamppailee
katkeruutta, kateutta ja alemmuudentunnetta vastaan. Hänen kaverinsa
Aarne Saari oli tönäissyt hänet koskeen ja hänen
toinen jalkansa oli halvaantunut. Pauli kompensoi vajavuutensa koulumenestyksellä
– hän on luokkansa priimus – mutta
todellinen voitto ahdistuksesta tulee vasta kun välit Aarnen kanssa
on saatettu kuntoon.
Sarakosken jäiden lähtö
kehystää henkisten patoutumien avautumista.
Helle Kannila luonnehti Kirjastolehdessä 1948 nuortenkirjallisuuden "ikkunaksi
aikuisten ihmeelliseen maailmaan", joka "tyydyttää nuoren
rajatonta tiedonhalua ja ruokkii hänen alati liikkeellä olevaa
mielikuvitustaan antaen sytykettä hänen herkille tunteilleen ja
pontta hänen voimistuvalle tahdolleen". Jäät lähtevät
sopii hyvin Kannilan määrittelyyn: juuri vahva sisäinen tahto nousee
tekijäksi, jonka varassa Pauli selättää epävarmuutensa, ottaa
kohtalon omiin käsiinsä ja saavuttaa lopulta miltei ihmeen
kaltaisen paranemisen.
Keskeinen rooli tässä kamppailussa on
päiväkirjalla, johon Pauli purkaa tuntojaan ja analysoi itseään:
Onko itserakkauteni
niin suunnaton, että sen loukkaaminen voi johtaa melkein
tuhoutumiseen! En kykene näkemään itseeni kyllin selvästi
saadakseni tietoa siitä. Jos ajattelen asiaa kylmästi, voin vain
todeta olevani mieletön. Mutta tällä hetkellä tahdon saada
selvyyden kaikkeen; muuten minussa asuva alkuihminen kukistaa
minut ja ajaa arvaamattomiin tekoihin. Jos annan sen voittaa
itseni jatkuvasti, kierrän lopuksi kehää kuin metsään eksynyt mies
– taikakehää, jota en enää milloinkaan voi
murtaa. Tunnen sen sulkeutuvan ympärilleni, ja nyt minä yritän sen
myös rikkoa.
Kotiseudun kuvaus
Jäät lähtevät nimessä on monenlaista vertauskuvallisuutta. Hällin mukaan
"tämän kirjan synty oli siinä ponnistuksessa jolla olin
pyrkinyt murtamaan nuoruuteni henkistä ja aineellista ahtautta". Paulissa ja Saramaan kauppalassa
onkin paljon aineksia Hällin lapsuudesta ja nuoruudesta Oulussa.
Muistelmassaan Nuoruus kluuttilippaassa (1947) Hälli kertoo:
Useimman ihmisen ensimmäinen kirja on
tietysti omaelämäkerrallinen: minulla oli käytettävissäni silloisen Oulun kaikki
vehmaat muistot ja lisäksi täti-vainajassani erinomainen vanhankansan
henkilöhahmo. Häneen ei tarvinnut lisätä piirrettäkään, hän ikään kuin käveli
suoraan lehtiöni paperille ja muuttui eläväksi. Ja minulla oli myös oma itseni.
Jostakin syystä, kai muistellen omaa sairauksien kanssa taistellessa kulunutta
kouluaikaani, tein itseni peilikuvasta ramman ja hiukan katkeran. Ja tälle
minälleni löysin vastakohdaksi kirjani valoisan, tarmokkaan Aarne-pojan, jonka
hahmossa tosin yhtyi parin kolmen poikatuttavani parhaita puolia.
Paulin suomen kielen lehtori Kaarina Leivo on ilmetty Anna Leinosen, Hällin unohtumattoman opastajan, kuva
oppikouluajoilta.
Paikallislehti Kaiussa Hällin romaani esiteltiin Oulu-aiheisena teoksena,
"kauniina lisänä" V. A. Koskenniemen, Arvi Järventauksen ja muiden oululaiskirjailijoiden
kotiseutukuvauksiin:
Oululaisen ei tarvitse lukea kirjaa monta
sivua, ennenkuin hän tuntee turvallisesti olevansa kotoisella
maaperällä, tarkemmin sanoen Tuirassa, Merikosken kohinan
ulottuvilla. Kepeän naamion takaa lienee kirjailijan luvalla
helppo löytää oikea koulukin, jossa Pauli Erjaman henkinen minuus
syntyy ja kehittyy.
|
