Sota hajotti idealistisen ihmiskuvan, eikä maailma ollut enää selitettävissä kokonaisvaltaiseksi ja eheäksi. Kirjallisuudella oli kuitenkin keinonsa vastustaa ahdistusta ja pessimismiä. Hällin läpimurtoromaani Suopursu kukkii (1943) on yksi kirjallisuutemme luetuimmista rakkausromaaneista. Sen kerronta on notkeaa, ja romanttinen, paikoin unenomainen miljöö huokuu huolettomuutta ja elämänuskoa. 

Hälli kirjoitti romaanin rintamalla: "Hirsikämpässä, jossa meitä oli majoitettuna toistakymmentä miestä, kasvatin varovaisesti pientä romantiikan ja estetiikan kukkaa. - - Kirjoitin öisin, Petromaxin tai karbidilampun, jopa joskus kynttilänkin valossa."

Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun yläluokkaiseen Soisalon täysihoitolaan, jonne romaanin minä, toimittaja Martti Kaski, saapuu sattuman johdattamana. Hoitolassa Kaski tutustuu muihin vieraisiin, ensi sijassa naisiin, joista yksi alkaa lähetellä Kaskelle nimettömiä kirjeitä.

Kasken taustaa valotetaan pala palalta; pitkälle romaania se on salattu. Hänen menneisyytensä avautuu lukijalle salaperäisten kirjeiden kautta, joiden lähettäjä ilmoittaa tarkastelevansa Kaskea tämän huomaamatta. Kaski on kirje kirjeeltä vaikuttuneempi kirjoittajan tarkkanäköisyydestä ja hän haluaa lopulta todellakin olla sellainen kuin kirjeissä kuvaillaan: epäonnistunut taiteilija, joka palaa "takaisin elämään". 

Suopursu kukkii keskittyykin ensi sijassa Martti Kasken identiteettiin; rakkaustarinakin esitetään suhteessa Kasken minäkuvan kehitykseen. Kaski myös välttelee rakkausromaanien miespuolisille päähenkilöille tyypillistä donjuanin roolia.

Teoksen johtomotiiviksi muodostuu suopursun tuoksu: se paljastaa kirjeiden lähettäjäksi Inga Silverin, rikkaan liikemiehen vaimon, ja se on aistittavissa rakastavaisten ensitapaamisessa. Teoksen käännekohdassa, Ingan ja Martin rakkauskohtauksessa, se on suorastaan huumaavaa "elämän tuoksua". Viimeisessä kirjeessään Martille Inga kertoo, että kansanuskossa suopursu on "kohtalon kukka":

Tänne, missä kirjoitan, kantautuu metsästä merkillinen kirpeä ja suloinen tuoksu. Tiedän, että lähellä on suo. Suopursut kukkivat par'aikaa siellä. Tiedättekö, ne ovat kohtalokkaita kukkia? Jos ajattelee jotakin, kun tuntee ensimmäisen kerran niiden tuoksun, se toteutuu, ne ovat ilon ja surun kukkia. Sitä onnea ei saa kuitenkaan omistaa.

Romanttinen kuvakieli, jossa kesäinen luonto on kukkeimmillaan, todisti Hällin kielellisestä taituruudesta ja tyylitajusta. Lauri Viljanen luonnehti romaania "kirjalliseksi herkkupalaksi": "Matti Hällin kirjallinen taito on todella huomattava. Hän osaa kirjoittaa leikkivän älykästä resonnoivaa vuoropuhelua jonkun Francen tai Huxleyn tapaan." 

Moitteita Hälli sai kaunosieluisuudesta ja sentimentaalisuudesta. Häntä kehotettiin tarttumaan lujemmin kiinni suomalaiseen todellisuuteen.

Suopursu kukkii valkokankaalla

Toivo Särkkä ohjasi Suopursu kukkii -romaanista elokuvan vuonna 1947. Suomen Filmiteollisuus oli jo vuonna 1942 tuottanut Hällin tekstiin perustuvan elokuvan Oi, aika vanha, kultainen ...!

Särkän Suopursu kukkii -sovitus ei kerännyt kehuja kriitikoilta eikä katsojiltakaan. Se menestyi ilmestymisvuotensa elokuvista kaikkein heikoimmin. Uudessa Suomessa se arvioitiin sentään "kauttaaltaan aistikkaaksi", mistä lankeaa kiitos Hällille: "Vuoropuhelu vaikuttaa fiksulta, ja siinä on tietty persoonallinen leima, joten se nähtävästi on alkuperäistä Matti Hälliä." Pääosissa näyttelevät Rauli Tuomi, Ritva Arvelo, Ghedi Lönnberg, Eeva-Kaarina Volanen ja Teuvo Puro.

Kari Uusitalon mukaan Hällin "romaanin todellinen viritys ei auennut Särkälle ollenkaan. Matti Hällin hienovarainen rakkauskertomus on elokuvakameran läpi kulkiessaan muuttunut lölläkäksi viikonlopputarinaksi, joka ei millään tavalla poikkea tavanomaisesta B-luokan tusinatuotteesta."

Katso -lehden arvio ei ole sen armollisempi: "Elokuva on hidas ja teennäinen. Sen pateettiset repliikit kajahtelevat kuin melodraaman pilamukaelmassa ja niitä laukovat näyttelijät ilmehtivät kuin kasvolihasjumpassa. Yliampuvassa totisuudessaan Suopursu kukkii käy kyllä camp-henkisestä viihdykkeestä, mutta vakavissaan sitä on vaikea katsoa."

Lähteet:

Poussu, Tarmo: Suopursu kukkii. Katso 49/2002.

Suomen kansallisfilmografia 3: Vuosien 1942-1947 suomalaiset kokoillan elokuvat. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto.

Viljanen, Lauri: Älyä ja tyyliä. Helsingin Sanomat 26.10.1943.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2004