|
Kaipainen kirjoitti Poimisin heliät hiekat Oslossa, aviomiehen työskennellessä Pohjoismaiden ministerineuvostossa.
Anulle tämä merkitsi edustusrouvan rooliin sovittautumista. Norjan vuosien evakkotunnelmissaan
hän samastui karjalaiseen runonlaulajattareen:
Tunsin olevani Parasken sukulaissielu, joka oli pantu kulkemaan yksin Oslon kaduilla niin kuin Paraske aikoinaan Porvoossa ja Helsingissä, etenkin Porvoossa, vieraan kielen alueella.
Anu Kaipainen miehensä Osmon seurassa
Pohjois-Koreassa,
jonne Osmo Kaipainen oli kansanedustajana kutsuttu.
Kaipaisen Paraske on vahva nainen, joka joutuu jakamaan itseään moneksi, mutta pysyy silti ehjänä. Larin Paraske
(1833–1904) oli inkeriläisen maaorja-sepän tytär, joka etsi vapautta naimalla puolet vanhemman talonpojan Suomen puolelta. Sairaalloisen puolison rinnalla hänen oli kuitenkin raadettava kaksin verroin. Parasken yhdeksästä lapsesta vain kolme jäi elämään. Lisäansioita hän hankki ottamalla hoidokkeja Pietarin orpokodeista sekä laulamalla häissä ja hautajaisissa.
Nuorempana Paraske tunnettiin ylivertaisena esilaulajana neitokulkueissa ja kyläkeinuilla. Kun kansanrunojen kerääjät keksivät Parasken, tämä oli jo 54-vuotias, kovia kokenut leski. Hänet nostettiin vähäisistä oloista Kalevala-romantiikan mannekiiniksi ja kansallistaiteilijoiden muusaksi, mutta unohdettiin sitten köyhyyteen. Ote romaanista Poimisin
heliät hiekat
Romaanissa ironisoidaan sivistyneistön taipumusta romantisoida kansaa ja ummistaa silmät sen todellisuudelta. Samoin pyrkimystä vähätellä runonlaulajan tekijyyttä museoimalla elävä kansankulttuuri jähmeäksi perinteeksi, jota ei saisi muunnella:
Eivätkö ne tajunneet että jokapäiväisestä elämästähän tässä oli kyse eikä suinkaan mistään sen ihmeellisemmästä? Häämenojen vetämisestä, hautajaisvieraitten itkettämisestä, parantamisesta.
Paraskella oli ilmiömäinen muisti –
hän luovutti kerääjille yli 30 000 runosäettä (jos kaikki Parasken laulamat samojen runojen variantitkin otetaan lukuun). Mutta hän oli myös luova ja itsetietoinen taiteilija, joka käytti traditiota omiin tarpeisiinsa.
Keskeiseksi kuvauskohteeksi romaanissa nouseekin Parasken eläväinen kieli ja murre, jonka katkelmia Kaipainen varmaotteisesti sulattaa oman tyylinsä osaksi.
Parasken elämä nousuineen ja laskuineen sekä hänen laulujensa tunneskaala vertautuu romaanissa kyläkeinun kaareen: lakikohtaa seuraa syvyys, silmiin peilautuu taivas ja maa.
Paraske-romaanin karjalainen menneisyys pohjustaa Kaipaisen laajaa 80-luvun projektia, omaelämäkerrallisten evakko- ja taiteilijaromaanien sarjaa
(Kaihoja kukkuvat käet, Vilulinnut, Nuoruustango). Vuosituhannen vaihteessa
Poimisin heliät hiekat sai sisarteoksen, runonlaulaja Mateli Kuivalattaresta kertovan romaanin
Kuin on pitkät pilven rannat (2000). 
Poimisin heliät hiekat kirjakaupan ikkunassa.
|
