|
Kaipaisen saapuessa 1960-luvun alussa Ouluun vanhan tervaporvarikaupungin
rakenteita natisuttivat suuri
yhteiskunnallinen rakennemuutos, uusi yliopisto sekä tietysti se, mitä kutsutaan 60-luvun arvokeskusteluksi ja
yleisradikalismiksi. Ote teoksesta Kun on
rakastanut paljon
Oulussa käytiin 60-luvulla täysmittainen kulttuuritaistelu perinteitä vaalivan aikakauslehti
Kaltion ja nuoremman polven radikaalin Pohjoisen "maisteripiirin" välillä. Kaupungin radikaalit virittivät uutta keskustelukulttuuria 60-luvun hengessä, ja
Kalevan kulttuuriosasto leimautui vuosikymmenen lopulla uusien kirjoittajiensa myötä "punaiseksi akvaarioksi".
Oulu imi uutta väkeä tehtaisiinsa ja toimi välietappina matkalla Ruotsiin tai Etelä-Suomen keskuksiin. Idyllisen puukaupungin kasvot muuttuivat nopeasti. Junan tuomille rakennettiin kerrostaloasuntoja ja yrityksille moderneja liiketiloja. Autoistuminen pakotti leventämään väyliä ja rakentamaan paikoitusalueita. Lähiöiden rakentaminen kiihtyi.
"Suuri muutto" maalta kaupunkeihin mullisti perinteiset elämänkäytännöt ja katkoi sosiaaliset kiinnikkeet. Vuoden 1961 noottikriisi ja kiristyvä maailmanpolitiikka ruokkivat pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä. Yhteiskunnan nopea nykyaikaistuminen sinänsä hämärsi elämänsuuntaa, eikä vanhaan ollut paluuta.
Oulussa juurettomuuden ja turvattomuuden tunnot kanavoituivat uskonnolliseksi liikehdinnäksi, heinoslaisuudeksi. Nimetön ahdistus muuntui lahkossa kollektiiviseksi kokemukseksi ja sai purkautumistien. Heinoslaisten ärsyttämät nuoret mellakoivat kaupungin keskustassa elokuussa vuonna 1967, jolloin
Arkkienkeli Oulussa ilmestyi.
Kaipaisellakin oli Karjasillan yhteiskoulussa oppilaita, jotka kuuluivat lahkoon, ja
Arkkienkeli Oulussa -romaanissa on viittauksia heinoslaisten julistamaan "Oulun profetiaan". 
Oulun Karjasillan yhteiskoulun opettajat yhteiskuvassa
1960-luvulla.
Anu Kaipainen kolmas oikealta alarivissä.
|
