Suutelin sitä
suulle, kiirehtimättä. Kuulin oman hengitykseni kohinan ja
ajattelin kuinka monta uutta ihmistä syntyi maailmaan joka
sekunti, juuri nyt, ja kuinka monta kuoli nälkään, janoon,
sairauteen tai tappa-
malla, kuinka monta rakastettiin,
suudeltiin suulle pimeissä huoneissa, valaistuissa
huoneissa; kuinka monta kättä ja suuta vastakkain, oppi-
massa
nopeasti niin kuin minä joenrantapolulla tässä kaupungissa,
Suomessa, Euroopassa, maapallolla, maailmankaikkeudessa.
Kukaan ei tiennyt muista kuin itsestään, ja silti kaikista
muodostui ehyt ketju; elämä, olemassaolo.
Sinikka Laine: Sininen ruoho
(138)
