LÄPIMURTOTEOKSET: LAPSUUTENI MUISTOJA
JA OULUA SOUTAMASSA
Taustaa: kriittinen realismi
1880-luvun puolivälissä uusi taidekäsitys, epäkohtien
todenmukaiseen kuvaamiseen pyrkivä kriittinen realismi, teki läpimurtonsa.
Esimerkiksi Minna Canthin Työmiehen vaimo ja Juhani Ahon Papin tytär
ilmestyivät tuolloin ja Ahon ohjelmakirjoitus ”Realistisesta kirjallisuudesta
sananen” julkaistiin Kaiussa 1885. Pakkalan varhaisteokset Lapsuuteni
muistoja (1885) ja Oulua soutamassa (1886) syntyivät tässä realistisen
kirjoittelun ilmapiirissä, mutta ovat vielä kansankirjailijoiden tyyliin kirjoitettuja
havainnollisia ja humoristisia paikallis- ja työnkuvauksia. Pakkalan esikoisteokset
rajoittuvat kuvaamaan Oulun Vaaran kaupunginosan vähäosaisia sekä kaupungin takamaiden
tervakansaa. Varhaisromaanien kieltä jähmettää kansanomaisten puheenparsien
toistelevuus. Kerronta etenee yksioikoisesti aikajärjestyksessä ja rajoittuu ulkoisen
toiminnan kuvailuun.
Pakkalan läpimurtoteos Oulua soutamassa alkaa
kuitenkin myös irtautua kansankirjailijoiden kerrontatavasta. Se hyödyntää jo
realismin kerrontakeinoja, esimerkiksi tyypillistämistä, niin että yksilöt ovat myös
tietyn yhteiskunnallisen ryhmän edustajia. Heidän kohtaloistaan on hahmotettavissa
laajempi yhteiskunnallinen tilanne ja siinä tapahtuva liike. Juhani Aho katsookin Kaiun arvostelussaan 6.2.1886,
että nuori Pakkala on lunastanut Oulua soutamassa -teoksella paikkansa 1880-luvun
suomalaisten realistien ”taistelutoverina”.
Lapsuuteni muistoja
Omaelämäkerrallinen Lapsuuteni muistoja julkaistiin
sanomalehti Kaiussa jatkokertomuksena 1885. Pakkala ei lietso esikoisteoksessaan
poliittista vastarintaa vaan uskoo yhteiskunnallisten ristiriitojen tasoittamiseen
valistuksen ja lähimmäisenrakkauden avulla. Teoksen naturalistinen kurjuuden kuvaus ja
voimakkaat vastakohta-asetelmat on tarkoitettu herättelemään nimen omaan
säätyläislukijoiden sosiaalista omatuntoa. Pakkalan jyrkimmissä vastakkain
asetteluissa on tunteisiin vetoavaa melodramaattista mustavalkoisuutta; ajan
realistinen, vaikuttamaan pyrkivä kirjallisuus (Minna Canth, Hanna Ongelin) hyödynsi
melodraamaakin. Esimerkiksi kun rikas oululainen kauppaporvari juhlii viljan hinnan nousua
katovuotena shampanjakestein ja samana nälkätalvena korjataan kuolleita kerjäläisiä
lumihangista harva se päivä. Tai kun lapset siirtyvät kerjuureissuillaan Vaaran
kurjista hökkeleistä keskikaupungin avarien porvariskotien ruuantuoksuun ja
takaisin. Köyhien ihmisarvon polkemista alleviivataan melodramaattisesti, kun
nälkää kärsivä minäkertoja toivoisi olevansa rikkaan sukulaistalon koira, jolle
piika syöttää ylijäävät lihapalat.
Mutta eivät vain kurjuus ja rikkaus rinnastu keskenään. Porvariskotien
muodollisten tapojen, tunnekylmyyden ja taloudellisen laskelmoinnin vastakohdaksi
esitetään ihannoivasti vaaralaisten rakkaus ja huolenpito toisistaan. Köyhyys
sinällään ei kuitenkaan tuota hyvyyttä, vaan hädänalaisimpien keskuudessa,
esimerkiksi köyhäintalossa, puute kärjistyy myös ahneudeksi ja darwinistiseksi
olemassaolon taisteluksi. Säätyläisten harjoittama hyväntekeväisyys puolestaan
osoittautuu pohjimmiltaan olemassa olevaa järjestystä säilyttäväksi, ylhäältä
alaspäin toteutetuksi valtasuhteeksi. Kun keskikaupungin parempiosaiset antavat
kerjäläislapsille armonpaloja, he samalla nöyryyttävät ja moittivat näitä ja
saavat tuntea itsensä autettaviaan paremmiksi. Tällä tavoin keskikaupungin
porvaristo määrittelee itseään vaaralaisten kautta, kokee erottautuvansa liasta,
slummista ja rahvaasta.
Lapsuuteni muistoissa Pakkala ottaa kantaa ajan
koulupoliittiseen keskusteluun esittämällä kouluttautumiseen ja valistuksen
edellytykseksi köyhälistön ihmisarvolle ja paremmalle elämälle. Tässä Pakkala
seuraa myös suomalaisen puolueen kansallista ohjelmaa. Ajamalla koulutuksen tasa-arvoa
haluttiin synnyttää uusi elinvoimainen suomenkielinen sivistyneistö. Lapsuuteni
muistoja -teoksen lopussa kerätään arpajaisin varoja suomalaiselle lyseolle (Ouluun
perustettiin yksityisin varoin ylläpidetty suomalainen lyseo 1874). Kertojalle ja parille
hänen kerjäläistoverilleen avautuu väylä köyhistä oloista juhlituiksi ylioppilaiksi
ja heidän henkinen ja sosiaalinen nousunsa alkaa. Pakkalan myöhemmissä teoksissa
tällainen kehitysoptimismi ristiriitaistuu ja vaihtuu pessimismiksi. Kansallinen ja
sosiaalinen etu eivät käyneetkään yksiin, kuten suomenkielinen sivistyneistö
kuvitteli, vaan yhteiskunta alkoi jakautua poliittisiin eturyhmiin. Pertti Karkaman mukaan
Pakkalan teosten kehityslinja noudattelee sivistyneistön ihmiskuvan ja maailmankuvan
muuttumista pessimistisemmäksi1890-luvulle tultaessa.
Oulua soutamassa
Oulua soutamassa -kertomuksen (1886) omakohtaista taustaa ovat
nuoruudessa isän kanssa tehdyt tukinuitot Kainuussa. Se on perusvireeltään traaginen
kolmiodraama ja samalla kertomus tervakaupan hiipumisen ajasta ja kansallisromanttisen
talonpoikaisen idyllin särkymisestä. Ajankohta on 1870-luku, teollistumisen ja
kapitalistiseen rahatalouteen siirtymisen vuosikymmenen. Oulua soutamassa kertoo,
kuinka kuhmolainen venekunta – isäntä, hänen morsiamensa ja renkinsä –
taittavat tervareittiä myöten kuukauden mittaisen vaarallisen matkan Kainuun takamailta
Ouluun. Matkalla kohdatuissa koreissa tukkilaisissa on vielä häivähdys
tukkilaisromantiikkaa, mutta kiertelevät jätkät liittyvät myös teoksen realistiseen
tasoon. He edustavat maaseudun irtainta, liikkuvaa työväestöä, joka on menettänyt
maatalouteen sidotut talonpoikaiset arvot. Kertomuksen Oulu nähdään maalaisten
näkökulmasta ihmeelliseksi ja vietteleväksi markkinapaikaksi issikoineen,
posetiivareineen, karuselleineen ja ”anniskeluineen”.
Oulua soutamassa muistuttaa Juhani Ahon Rautatietä
(1884): molemmat teokset tarkastelevat vanhan ja uuden ristiriitaa eli teollistumisen
aiheuttamia muutoksia talonpoikaisessa elämänmuodossa. Molemmissa tehdään symbolinen
matka vanhasta uuteen. Mutta kun Ahon ukko ja akka palaavat entiseen ja kääntävät
selkänsä kehitykselle, Pakkalan kolmikon elämän suunta ja arvot muuttuvat. Oulua
soutamassa ennakoi jo Pakkalan myöhempää pessimististä ihmiskuvaa. Lapsuuteni
muistoissa yksilöt saattoivat vielä kasvatuksen, työn ja henkisen kasvun kautta
vapautua ympäristönsä vallasta. Sen sijaan Oulua soutamassa esittää
henkilönsä pessimistisesti toisaalta ympäristön ja taloudellisten voimien, toisaalta
myös hallitsemattomien psyykkisten voimien määräämiksi ja pirstomiksi.
Lisätietoja
teoksesta Lapsuuteni muistoja
Lisätietoja
teoksesta Oulua soutamassa
Teoksen Oulua soutamassa saatavuustiedot
Lähteitä: Aho 1886; Keski-Orvola 1982; Kantokorpi 1987; Karkama 1975; Karkama 1985; Lappalainen 1999a; Lappalainen 2000.
  
|
