NÄYTELMÄT TUKKIJOELLA,
KAUPPANEUVOKSEN HÄRKÄ JA MERIPOIKIA
Tukkijoella
Pakkalan kolme näytelmää ovat Tukkijoella (1899), Kauppaneuvoksen
härkä (1901) sekä Meripoikia (1915). Tukkijoella on
alaotsikkonsa mukainen ”nelinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä”.
Sen laulut ovat sanoittaneet Otto Manninen, Larin Kyösti ja Kaarlo Halme. Sävellykset
teki Oskar Merikanto. Tämä kesäteattereiden kestosuosikki edustaa aikansa
populaarikulttuuria, suomalaiskansallista tukkilaisromantiikkaa, jota arvostelijat
väheksyivät, mutta kansa rakasti. Tukkijoella menestyi laitosteattereissakin
vielä 1970-luvulla. Kotimainen elokuvateollisuus muokkasi Pakkalan tekstistä kolme
elokuvaversiota (1928, 1937, 1951).
Kauppaneuvoksen härkä
Pakkalan toinen näytelmä, satiirinen pikkukaupunkikomedia Kauppaneuvoksen
härkä (1901) sai ensiesityksensä Helsingin Suomalaisessa teatterissa helmikuussa
1902. Pakkala muokkasi näytelmän Nuori Suomi -albumissa 1896 ilmestyneen
samannimisen kertomuksensa pohjalta. Kauppaneuvoksen härkä merkitsi siirtymää
uuteen aihepiiriin ja tyylilajiin: se satirisoi nousukkuutta, pikkukaupungin
piirejä ja rahan turmelevaa mahtia. Yleisö ja kriitikot oudoksuivat Kauppaneuvoksen
härän liioittelevuutta. Esimerkiksi Juhani Siljon Pakkala-tutkimus (1917) moittii
näytelmää ”venäläiseen tapaan muodottomaksi”.
Kauppaneuvoksen härkä ennakoi Pienen elämäntarinan
illuusiottomuutta. Siinä voi nähdä yhtymäkohtia Pakkalan omiin kamppailuihin
päätoimittajana Oulussa ja etenkin Jyväskylässä, jonka oloja hän ei tuntenut. (Pakkalan kirje Niilo Liakalle)
Näytelmässä pikkukaupungin lehteen saapuu uusi päätoimittaja Armas Hurmerinta. Hän
tulee julkaisseeksi omissa nimissään lehteen lähetetyn kirjoituksen
”Kauppaneuvoksen härkä”. Ulkopuolisena päätoimittaja ei aluksi ymmärrä
härän kuvaavan kaupunkia terrorisoivaa todellista, mutta näkymätöntä, kaikkialle
ulottuvaa valtaa. Lehtikirjoituksen kautta näytelmä pohtii myös satiirikon asemaa ja
mahdollisuuksia. ”Kauppaneuvoksen härän” tekijässä nähdään eräänlainen
parantava satiirikkokuningas, joka on moraalisesti kuvattaviensa yläpuolella:
- - tarkoitin, että sinä ruoskisit heitä rautaruoskalla,
iskisit ja nuijisit heitä. Mutta sinä olit viisas kuningas. Sinä otit huomioon, että
he ovat ihmisiä, joita ei saa lyödä hengettömiksi. Sinä lempeästi naurusuin vitsot
meitä kaikkia. Meitä kaikkia! Minäkin sain itselleni, melkein joka rivillä.
Sananmahti häviää kuitenkin rahan mahdille. Näytelmän
lopussa vallan varpaita vahingossa tallonut toimittaja ostetaan helposti pankinjohtajaksi.
Hänestä kehittyy kaupunkiin entistä muhkeampi kauppaneuvoksen härkä, joka jää
odottamaan uusia haastajia. Kohukirjoituksen oikea tekijä, narrimainen vahtimestari
Hilleri, puolestaan poistuu näyttämöltä itkien ja nauraen yhtäaikaa.
Meripoikia
Meripoikia-komedia esitettiin ensi kerran
Kansallisteatterissa huhtikuussa 1915. Se rakentuu koomisille väärinkäsityksille ja
esteille naimapuuhissa kuten Tukkijoella ja päättyy siihen, että monen mutkan
kautta parit löytävät toisensa. Pakkala toivoi näytelmälle yleisömenestystä Tukkijoen
tapaan, mutta pettyi pahasti. Meripoikien laulujen sanat on mukailtu vanhoista
oululaisista merimieslauluista ja ne sävelsi Toivo Kuula. Näytelmään tuovat yhteiskuntakriittistäkin
sävyä siihen upotetut ainekset merimiesten pilkkalaulusta ”Laiva, Toivo,
Oulu”. Laulu kertoo, miten huonosti oululaisen purjelaiva Toivon kapteeni
kohteli miehistöään – Pakkalan näytelmässä laivan nimi on vain muutettu
Onniksi. Laulussa kuten näytelmässäkin annetaan ymmärtää, että vihattu kapteeni ei
olisi saanut pitää toimeaan, ellei hän olisi itsensä ”komesrootin” eli
kauppaneuvoksen poika. Todellisuusesikuvat olivat rikas oululainen kauppaneuvos ja
laivanomistaja Johan Wilhelm Gerhardson Snellman ja hänen poikansa Henrik Wilhem.
Lisätietoja
teoksesta Tukkijoella
Lisätietoja
teoksesta Kauppaneuvoksen härkä
Lisätietoja
teoksesta Meripoikia
Lähteitä: Kantokorpi,
Mervi 1987; Kaukiainen, Yrjö
1998; Pakkala 1982; Siljo 1917; Sarajas 1968; Uusitalo 1994
   |
