PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO

 

 

 

Punainen akvaario
Oulun kirjallisuus- ja kulttuurielämää
1960-1970

© Riikka Soininen

Mitä oli radikalisoitumisen, suuren muuton ja modernin elämän murroksen aika pohjoisessa, marginaalissa, kaukana vallan keskuksista – ”Siirtomaasuomessa”, kuten yksi harvoista pohjoisessa tehdyistä pamfleteista asian ilmaisi?

Seuraavaksi katse tarkennetaan uinuvaan Pohjanlahden merenrantakaupunkiin ja kerrotaan, miten radikalismi saapui Ouluun. 1960-luvun alussa Oulu oli heräämässä tietoisuuteen itsestään. Alkoivat pohdinnot siitä, mitä on oululaisuus ja pohjoissuomalaisuus, onko Oulussa kulttuuria, kehittyykö Oulu.

Kirjailijat ovat vahvasti mukana näissä pohjoisissa ajankuvissa - aktiivisina osallistujina, keskustelunavaajina ja kommentoijina. Aikalaiskirjallisuus ei pelkästään heijastellut muutosta vaan oli osa sitä, merkittävä muutosvoima. Kirjallisuus jäsensi ja auttoi näkemään, mitä ajassa tapahtui.



Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005
Käsikirjoitus: Ilmari Leppihalme ja Aimo Roininen

Sivuilla olevien tekstien ja kuvien kopiointi ilman oikeudenhaltijoiden lupaa on kielletty.