PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO
 

 

 

 

Elämä

Anna-Maija Ylimaula on syntynyt 1950-luvun alussa Helsingissä. Perhe muutti Kuusamoon isän saatua sieltä rajaseutupapin viran. Sittemmin Ylimaula vietti lapsuutensa Paavolan pappilassa ja nuoruutensa Oulujoen pappilassa. 13-vuotiaana hän meni Oulun tyttölyseoon, Tipalaan, jossa suoritti ylioppilastutkinnon 1970. Lukioaikana 17-vuotiaana hän oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Ylimaula asuu ja työskentelee Oulussa. 
Martti-vauvan kopan äärellä

Martti-vauvan kopan äärellä Kuusamossa keväällä 1953.
Anna-Maija edessä vasemmalla. Takana Mikko, Minna ja Markku.
Anna-Maija Ylimaulan kotiarkisto
Paavolan pappilan lapset

Paavolan pappilan lapset 1956,
Vasemmalta Martti, Anna-Maija, Markku, Minna, Lotta ja Mikko.
Kuvaaja Sylvia Huotilainen
Anna-Maija Ylimaulan kotiarkisto

Ylimaulan kirjailijanura alkoi 1973 osallistumisesta WSOY:n novellikilpailuun, jossa hän sijoittui voittajien joukkoon novellillaan Saarnamiesten kastike. Novelli julkaistiin antologiassa Vuosirengas -74, ja kilpailun jälkeen kustantaja kehotti häntä jatkamaan novellinsa työstämistä romaaniksi. Tuloksena syntyi esikoisteos Papintyttö.

Ylioppilas Tipalasta 1970
Ylioppilas Oulun Tyttölyseosta 1970

Kirjailijantyön ohella Ylimaula suoritti arkkitehtitutkinnon 1978 ja väitteli tekniikan tohtoriksi 1992. Hänen väitöskirjansa Origins of Style käsittelee fenomenologista tyyliteoriaa arkkitehtuurissa. Vuodesta 1998 hän on toiminut professorina Tila- ja kalustesuunnittelun osastolla Taideteollisessa korkeakoulussa. 

Anna-Maija Ylimaulan kirjailijakuvaan liitetään yleensä oululaisuus, arkkitehdin ammatti sekä se, että hän on monen lapsen äiti. Ylimaula on itsekin viitannut asiaan haastatteluissaan. Sinikka Tuohimaan (1998) mukaan

Perhetilanteen ja "siviiliammatin" esittely Ylimaulan kohdalla saa osittain perustelun siitä, että hän käsittelee teoksissaan ongelmia, joita akateemiselle äidille tulee työroolin ja äidin roolin ristipaineissa. Kuitenkin näkisin, että kysymyksessä on kriitikoille ominainen tapa nähdä pakonomaisesti yhteyksiä naiskirjailijan ja hänen elämänsä välillä. Naiskirjailijalle ei haluta suoda samanlaista intimiteettisuojaa kuin mieskirjailijoille eikä heidän teoksiaan katsota koskevan käsityksen, että kirjallisuus on fiktiota, eikä aina omaelämäkertaa.

Anna-Maija ja Anna Pateniemessä kotirannassa
Anna-Maija ja Anna Pateniemessä kotirannassa elokuussa 1992.
Kuvaaja Juha-Pekka Laakio

Tuohimaan esimerkkinä on lehtihaastattelu, jossa Ylimaulan kirjailijantyötä käsitellään suhteessa pohjoisuuteen ja pohdiskellaan kirjailijantyön mahdollisuuksia susirajalla.

Ylimaula tarkasteli pohjoisessa elävän taiteilijan asemaa seminaaripuheenvuorossaan Periferia voimavarana (1992). Esimerkkinä hänellä on "kolme nuorena kuollutta pohjoista ihmistä" eri taiteenaloilta – kirjailija Timo K. Mukka, taidemaalari Kalervo Palsa ja arkkitehti Reijo Niskasaari:

Periferia antaa voimia ja myös vie ne. Vaikkei taiteen tekemisellä elä, niin ei siihen tarvitse kuolla. Periferia merkitsee taiteilijalle jatkuvaa vaistojen kapinaa. Pahimmillaan periferia merkitsee ahdasmielisyyttä, ennakkoluuloja, nurkkakuntaisuutta, Paavalin synodia, henkistä pimeyttä, jatkuvaa Janten lakia, joka pyrkii lannistamaan kaiken lahjakkuuden /.../ Mukka, Palsa ja Niskasaari opettavat meille monia asioita, vielä pitkään. Sen, että periferian arkkityypit, alkukuvat, ovat ehtymätön aarreaitta. Sen, että tätä maisemaa ja näitä ihmisiä, myös vihollistaan, voi rakastaa. Sen, että vastustuksen voi kääntää voitoksi, jos pitää visioistaan ja periaatteistaan kiinni.


Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2002