|
Romaanin
asetelma muistuttaa edellisistä: Valtiotieteilijä Ansa ja hänen
arkkitehtimiehensä Turkka ovat nuori aviopari, jolta ei puutu maallista
hyvää. On perintönä tullutta varallisuutta, omakotitalo, uima-allas
ja neljä lasta. Turkka kulkee omilla teillään, ja Ansan
tutkijanhaaveet kutistuvat vauvanvaippoihin ja arjen pyöritykseen. Kun
viides lapsi ilmoittaa tulostaan, Ansa ei enää kestä. Hän hukuttaa lapsensa ja itsensä kodin uima-altaaseen.
Vain vauvauinnissa mukana ollut nuorin jää vahingossa henkiin.
Teoksen
loppu kauhistutti lukijat. Sitä ei käsitetty symboliseksi uneksi vaan
se luettiin realistisena todellisuuskuvauksena.
Kun Ylimaula kolmessa ensimmäisessä teoksessa käsitteli
kasvatusteemaa toiveikkaasti, ovat näkymät nyt erilaiset:
Vielä
Pöytä koivikossa -teoksessa se /ura vai lapset?/ ratkeaa
harmonian ja optimismin suunnassa: päähenkilö pystyy tukemaan
sairasta rakastajaansa kristillisellä rakkaudellaan, johon saa voimaa
omasta perheestään /.../ Idyllissä
Ylimaula sen sijaan räjäyttää rikki kasvatusoptimismin ja kärjistää
traagiseen ratkaisuun asti äitiysongelman. / .../ Loppuratkaisussa,
jonka realismista ja moraalista kriitikot ovat kiistelleet, on teoksen
filosofisella tasolla oikeutuksensa: teon voi tulkita armomurhaksi,
kirjallisuudentutkija Liisa Enwald (1989) toteaa. Enwald huomauttaa myös,
että ratkaisussa voi olla yhtä hyvin kyse painajaisunesta tai ironisesta kuvauksesta kuin todellisesta ansanlaukauksesta.
Idylli
on Ylimaulan romaaneista avoimimmin yhteiskuntakriittinen. Se kiteyttää
tilanteen, missä perhesuunnittelu törmää yhteiskuntasuunnitteluun.
Aiempien teosten päiväkirjamainen muoto on myös vaihtunut
"romaanimaisempaan" tekniikkaan. Tarina on etäännytetty hän-muotoon,
ja siinä on näkökulmanvaihdoksia ja runsaammin dialogia. Preesensillä
luotu näyttämö vetää lukijan vahvasti mukaan tapahtumiin. Jos
tarinan lopun lukee realistisena, se tuntuu sietämättömän tuskalliselta.
|
