|
Päähenkilö
Anna pyrkii vanhempiensa onnettoman avioliiton jälkeen tasapainoiseen
parisuhteeseen. Anna haluaa säilyttää maailmansa pienenä ja etsii
yhteisyyttä lähinnä perheestään.
Aluksi
onni kukoistaa Tukholman Vanhassa kaupungissa, missä Anna asuu säveltäjämiehensä
Laurin ja kahden lapsensa kanssa. Mutta mies omistautuu yhä enemmän työlleen ja
linnoittautuu maailmaansa. Anna
jää lasten kanssa yksin, riidat alkavat ja maailma muuttuu
ilottomaksi. Itsenäistyäkseen Anna lähtee. Tarina päättyy
kuitenkin hänen paluuseensa ja uuden lapsen liikahdukseen kohdussa.
Sen myötä Anna jää uskomaan "voimien ja tunteitten
evoluutioon" (123).
Kuten
Papintyttö myös Yö voi olla on kieleltään runollinen.
Esikoisromaanille ominaista ironiaa siinä sen sijaan ei ole. Päiväkirjamainen minämuoto
hallitsee. Vuoropuhelua ja
kohtausmuotoa teoksessa on suhteellisen vähän.
Kuusi
vuotta myöhempi Idylli on saman tarinan tummempi muunnos. Huonosti
nukuttuja öitä ja kodin ja lastenhoidon arkea aviomiehen
omistautuessa työlleen on Idyllin Ansan kuten Annankin elämä:
Olisi
edes joku, jolle voisi soittaa, pyytää avuksi juuri ennen
katastrofia, juuri ennen kuin ehtii tehdä sellaista mitä ei voi
koskaan korjata. Miten paljolta silloin säästyttäisiin, tulevien
vuosien murheelta.
Minun
oli pakko lukita itseni toiseen huoneeseen yöksi. Tässä
masennuksessa ja uupumuksessa en kykene kontrolloimaan käytöstäni. (113)
Yö voi olla -romaanin on tulkittu kertovan naisen
asemasta miesten maailmassa. Sen sävykästä kieltä ja rapsodista
rakennetta on kiitetty. Romaanista on dramatisoitu näytelmä Anna!,
joka kantaesitettiin Oulun kaupunginteatterissa 1984.
|
