Lama ei puraissut festivaalia

Vuonna 1977 Suomessa oli lama ja nuorisotyöttömyys. Kuusrockin järjestäjät odottivat yleisömäärien vähenevän. Edellisten vuosien tasolle ei päästy, mutta pelättyä romahdusta ei tapahtunut, ja festivaali sujui lopulta varsin hyvin. Yleisöä kävi n. 13.000. Kokonaisbudjetti oli kahdensadantuhannen markan luokkaa.

"I dig country", sanoi ojankaivaja 

Kuusrockissa oli "kantrivuosi", sillä neljä festivaalin esiintyjistä osui tähän lokeroon. Kyse ei ollut vain sattumasta, vaan suuren lännen musiikki oli tullut ensimmäistä kertaa laajemman suomalaisyleisön tietoisuuteen. Eaglesin tavattoman suosittu Hotel California -LP oli totuttanut countrysävyihin. Periamerikkalaisuus oli muutenkin "in". Vietnam oli ohi, ETYK liennyttänyt suurvaltojen välejä ja haalentanut Suomessa kiihkeintä politikointia.  

Country Express suoraan Karjaalta.

Ei enää heavy, ei aivan punk 

Pääesiintyjät edustivat brittirockin eri sukupolvia. Entisen Deep Purple -vokalistin uudelta Ian Gillan Bandilta odotettiin rankkaa heavy-meininkiä, vaikka yhtyeen levyt olivat lähestyneet progressiivista rockia ja jazzia. Yhtye soitti hienosti, mutta selkeä oma linja ei vielä ollut löytynyt. Gillanin kuuluisa ja kuuluva ylärekisteri oli kunnossa, mikä tuli todistetuksi odotetussa laulun ja kitaran "kaksintaistelussa". 
 

Toinen brittiyhtye Eddie and the Hot Rods oli eräänlainen puuttuva lenkki pubrockin ja punkin välillä. Sen energia ei välittynyt levyltä täysin, mutta keikkabändinä se oli aikansa parhaita. Raivoisan villi ja fyysinen esiintyminen, kappaleiden huippunopeat tempot ja kaikesta riehumisesta huolimatta tiukka musisointi menivät täysillä kansaan.

Kotimaisten persoonallisuus hukassa 

Sunnuntai soi lähinnä kotimaisin voimin. Sanomalehti Kalevan arvostelussa kiitettiin yhtyeiden soittotaitoa, mutta moitittiin persoonattomuutta ja oman tuotannon puuttumista. Kajaanilainen ELF tukeutui Chicago-yhtyeen repertuaariin. Hectorin "superyhtye" H.E.C. (Hector, Antero Jakoila, Eeki Mantere, Holle Holopainen, Kaj Westerlund, Wando Suvanto) soitti taitavan viihteellistä poppia, mutta sekin lähinnä cover-materiaalia Bowiesta Chapiniin. "Omavaraisin" oli Tabula Rasan kanssa esiintynyt Mikko Alatalo.

Jimi Sumén & Dreams oli erikoinen tapaus. Nuori kaveri oli opetellut tunnontarkasti Jimi Hendrixin kitaransoittotyylin. Show sisälsi lähes kaikki kuuluisan esikuvan temput. Yleisö seurasi teatteria ällistyneenä. Setin huipentanut kitaranpoltto jäi arvioijan mukaan irralliseksi eleeksi, sillä musiikin  intensiteetti ei noussut sitä vastaavalle tasolle. 

Ian Gillan Kuusisaaren hämärässä.

Eddie & the Hot Rods vauhdissa. 

Stemmalaulua vailla vertaa: Kaseva.