1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979

Reijo Kostilainen; kitara, laulu
Hannu "Hantte" Karjalainen; basso, laulu
Tapio Lassila; laulu
Arto Laurila; urut
Markku Mikkelä; rummut 

Atlantic perustettiin Connectionin perustalle pienin miehistömuutoksin. Aluksi mukana olivat Tapsan, Reksan ja Maken ohella urkuri Pentti Ollikainen, puhallinsoittaja Hessu Leviäkangas ja basisti Hemppa Paavonaho. Yhtyeen ohjelmistossa voimabluesia tyyliin Ten Years After ja John Mayall, sekä jo unohdetun Amen Corner -yhtyeen psykedeelisempää materiaalia. Atlanticilta taittui myös tarvittaessa myös iskelmäpop. 

Kun yhteistyö alkoi Beni Pussisen ja Texi Hannulan Polar-viihde -ohjelmatoimiston kanssa, keikat laajenivat koulubileistä tanssilavoille. Yhtye keikkaili useasti tunnettujen bändien lämppärinä: mm. Apollon kanssa Limingassa ja Wigwamin kanssa Torniossa. Tornion yleisö pitikin enemmän Atlanticin tanssittava musiikista kuin Wigujen progesta. 

Jo loppuvuodesta 1970 miehitys vaihtui. Uusi kokoonpano, Tapsa, Reksa, Make, Hantte ja Artsi, esiintyi tanssilavojen lisäksi suosituissa Pohjankartanon rock-konserteissa. Yhtye esiintyi myös Pohjois-Suomen ekoilla rock-festivaaleilla Operaatio Villikissassa Iissä kesällä 1971. Atlanticilla oli käytössä tuohon aikaan peräti komeat Maxim-lauluvahvistimet, tehoa 2 x 60 W. 

Keikkamatkat saattoivat olla ankeita. Kerran Pudasjärven Puhoskylästä palatessa Commer-keikkapaku suistui tieltä ja upposi "vyötäröä myöten" kinokseen. Henkilövahingoilta vältyttiin vaikka auto oli täynnä soittajia ja soittokamoja, mutta traktoreita tarvittiin ja raikkaassa talviyössä kului tunteja. Toisella talvireissulla Atlantic-Kleinbuss hyytyi Kemijärvelle. Seuraavana iltana oli keikka Tornion lähellä Vojakkalassa. Ainoa saatavissa oleva kyyti oli jokin teuras- tai kalajäteauto, jonka ohjaamoon mahtui ulkopuolisen kuskin lisäksi 2 henkeä. Vedettiin pitkää tikkua. Hävinneille tuli  unohtumaton reissu: yli 300 km kylmässä ja haisevassa tavaratilassa soittokamojen kanssa. Vojakkalassa keikkapaikan lämmityslaite vielä pukkasi lämmön sijasta mustaa öljyistä savua kylmään saliin…mahtavaa tämä showbusiness ja rockelämä. 

Markus "Lumperi" Lumme oli muutamilla reissuilla huuliharppuvahvistuksena. Maken jättäessä rokkihommat, rumpaliksi saatiin mm. Voodoo Magic -bändissä soittanut Nakke. Ehtipä kannujen takana hetken piipahtaa Ilkka "Ellu" Elliläkin. Atlanticin jälkeen Artsi jatkoi Watt71- ja Kopla-bändeissä, Hantte mm. Watt71- , Rocket- , ja Bluesbird -kuvioissa, ja Reksa Rocket- ja Timjam -miehistöissä. 

Voodoo Magic

Voodoo Magic oli kitarataituri Sooke Similän vetämä yhtye. Yhtyeen tärkeimpiä musiikillisia esikuvia olivat Jimi Hendrix ja brittiblues. Keikkaohjelmiston bravuureja olivat Jethro Tullin Back in the family ja Fleetwood Macin Black magic woman,. Yhtyeellä oli jonkin verran myös omaa tuotantoa. Nimen loppuosa oli jäänyt pois v. 1971, kun bändi esiintyi 1971 Pohjois-Suomen ensimmäisessä rockfestivaalissa, Iin Villikissassa. Ojutkangas ja Keskinarkaus perustivat Voodoon jatkajaksi Timjamin. Similä jatkoi musisointia Mixture-yhtyeessä.

Banzai

Banzain perustivat Markku, Pasi ja Ilkka. Hiukan myöhemmin mukaan tulivat Karit Westman sekä Värri. Värri aloitti laulusolistin uransa juuri tässä yhtyeessä. Kun Westman lopetti bändihommat, Vallirinne siirtyi sujuvasti basson varteen. Bändin ohjelmisto sisälsi "sen aikaista Deep Purplea, Uriah Heeppiä, Jethro Tullia jne, - tai ainakin sinne päin" kertoo Kari Värri.

"Keikkoja oli nykyiseen verrattuna paljon. Banzailla oli minun henkilökohtaisessa peräkkäisten keikkojen lukumäärässä enkkari pitkään: soitettiin nimittäin Pohjankartanossa, Pohjois-Suomen messuilla niiden aukioloajan eli jotain puolitoista viikkoa, joka päivä. Tähän liittyy mielenkiintoinen anekdootti: tunnettu oululaislähtöinen rumpali Heikki Tikka kertoi saaneensa juuri näiltä messuilta kipinän, joka johti hänet sittemmin Ramblersiin, Kauko Röyhkän bändiin jne."

Yli 30 vuoden takaisia muistoja ovat lisäksi esiintymiset mm. Veikko Pajusen Liikennesolmu-ohjelmassa, koulubileissä, Saalem-diskossa ja Toppilan nuorisotalolla. "Banzailla keikkoja oli useampia kymmeniä. Kalusto oli kaikin puolin alkeellinen, jopa kottikärryillä joskus kuskattiin soittovehkeitä. Kerran seistiin Saalemin pihalla melkein aamuun, kun keikkakuskimme unohti hakea meidät. Järkkärit nakkasivat meidät tilaisuuden jälkeen tylysti ulos, sisälle ei saanut jäädä odottelemaan" muistelee Kari Värri.

Watt71

Watt71:n perustivat syksyllä 1971 Repo ja Toivo "Topi" Puurunen. Alkuperäisenä rumpalina oli tuolloin mukana Arto "Päkä" Vuoti, ja kosketinsoittajana Arto "Artsi" Laurila. Jo muutaman kuukauden kuluttua Topi päättikin lähteä toiseen yhtyeeseen, ja Päkäkin oli lopettelemassa soittohommia. Tarvittiin uusi rumpali ja basisti ja niin mukaan tulivat Jussi ja Hantte. 

WATT71:n aktiivisin vaihe ajoittui vuosille 1972-73. Solistina toimi Taugs-, Snooze- ja Day Off -yhtyeistä tuttu kitaristi Eepi. Basson ja kosketinsoittimien yhteistyötä olivat Hantte ja Artsi kokeilleet jo Wildsissa ja Atlanticissa. Napakka rumpali Jussi oli puolestaan näyttänyt taitonsa mm. Day Offin sekä EJ-Kvintetin riveissä. Tyylilajiksi muodostui luontevasti melodinen pop & rock. Porkkanas-yhtyeestä tuttu Timppa kävi usein tuurauskeikoilla mukana. Tästä kokoonpanosta kehittyi myöhemmin Oulussa vielä asustelleelle Matti Eskolle säestysyhtye Kopla. 

Takapotku

Takapotku perustettiin alun perin laulaja Keijo Minervan säestysyhtyeeksi loppuvuodesta 1971. Minervalla oli solistina kansallista mainetta. Niinpä Takapotkun keikkamatkat venyivät usein kauemmaksi kuin muilla seudun yhtyeillä. Yhteen keikkaohjelmisto oli yhdistelmä solistin tanssimusiikkia ja soittajien suosimaa  poppia.  Humppaa ja tangoa yhtye ei kuitenkaan soittanut. Alkuperäinen miehitys hajaantui sitten jäsentensä armeija- ja opiskelukuvioihin vuonna 1973. 

1974 yhtye viritteli uudelleen toimintaansa, nyt puhtaalla rock-ohjelmistolla ja ilman Etelä-Suomen iskelmäkuvioihin lähtenyttä Minervaa. Kokoonpanossa ehtivät olla mukana Ilkka "Nakke" Heikkilä ja Hannu Karjalainen sekä Juha Wiskari. Tämä vaihe päättyi epäselvyyksiin Takapotku-nimen käyttöoikeudesta.

Timjam perustettiin syksyllä 1971. Yhtyeen tyyli oli blues- ja progevaikutteinen rock. Solisti Ojutkangas hallitsi myös rockissa harvinaisen huilunsoiton, joten bändi pystyi esittämään Jethro Tulliakin autenttisesti. 

Timjam osallistui heti tuoreeltaan rockin SM-kisoihin, joiden aluekarsinta pidettiin nyt ensimmäistä kertaa Oulussa, Pohjankartanossa. Yhtye pääsi jatkoon, mutta loppukilpailussa Helsingissä yhtye joutui omien kappaleiden puutteessa tyytymään jaettuun neljänteen sijaan. 

Alkuperäisestä kokoonpanosta lähtivät pian kitaristi Sakari "Sooke" Similä sekä Tapu Mylly. Heidän tilalleen tulivat Risto Järvenpää ja aikaisemmin rumpuja soittanut Rape Raappana. Syksyllä 1972 joukkoon liittyi kosketinsoittaja Arto "Artsi" Piispanen. Hänen mukanaan tuli Oulun ensimmäinen Moog-syntetisaattori ja koko lailla jazzrock- ja progevaikutteita. 

Timjam alkoi säveltää omia kappaleita uusien esikuviensa Frank Zappan ja Herbie Hancockin tyyliin. Bluesia ei kuitenkaan unohdettu. Siitä olivat eniten innoissaan Ojutkangas ja Järvenpää, joilla huuliharput kulkivat mukana kaikkialla. 

Timjam teki yhteiskeikkoja mm. Tasavallan Presidentti -yhtyeen sekä Rauli Badding Somerjoen kanssa. 1975-76 yhtye kiersi Polar rock show -kiertueella Marcus Circus -diskon kanssa. Myllyn palattua yhtyeeseen rumpaleja oli poikkeuksellisesti kaksi, mikä toi soittoon uutta "funky-meininkiä". Yhtye ei karsastanut maaseutukeikkapaikkojakaan. Niillä soitettiin yleisön toivomusten mukainen kimara rokkeja ja vanhaa tanssimusiikkia. 

Arto Piispanen keskittyi musiikkiopintoihinsa, ja Timjamin riveissä ehti soittaa jonkin aikaa Lauri "Lare" Heikkinen. Loppuvuodesta 1976 Järvenpää siirtyi Express-yhtyeeseen ja uudeksi kitaristiksi tuli Reksa Kostilainen. Timjamin tyyli palautui nyt lähemmäs sen alkuperäisiä blues- ja rock-juuria. 

1980 Timjam keikkaili taas uudessa asussa. Vanhasta kokoonpanosta olivat jäljellä Tapu Mylly ja Make Keskinarkaus. Laulusolistiksi tuli Marja Huotari, joka myös sävelsi yhtyeelle. Kitarassa ja koskettimissa olivat Vesa Huttunen ja Olli Karvonen. Ohjelmistoa oli rukattu tanssipaikoille paremmin sopivaksi.

Topmost (II) 

Topmost mark II eli Oulun Topmost syntyi alkuperäisen v. 1965-67 toimineen helsinkiläisyhtyeen urkurin Arto "Poku" Tarkkosen ansiosta. Tarkkonen muutti Ouluun ja oli mukana Ballantines-yhtyessä sen loppuvaiheessa. Rockkuvioiden jälkeen hän soitti tanssiorkesterissa. Ami Jaara ja Pekka Leminen olivat tehneet vastaavan siirtymän rockista iskelmään: Leminen soitti Dannyn Sudenhetki-kiertueella 1971, Jaara Frederikin yhtyeessä. Ouluun palattuaan he päätyivät soittamaan samaan ravintolatrioon Tarkkosen kanssa, kun idea rockbändin perustamisesta syntyi. 

Uudella Topmostilla ei ollut kovin paljon yhteistä alkuperäisen soulpainotteisen yhtyeen kanssa. Oulun "Topparit" soitti progressiivista rockia yhtenä esikuvanaan Emerson, Lake & Palmer. Yhtye kulki lyhyen uransa ajan ahkerasti keikoilla omalla keikkabussillaan. Topmost kiersi mm. yhdessä Wigwamin kanssa ja esiintyi pariin otteeseen televisiossakin. Soittotaidoiltaan yhtye oli kaupungin kärkeä. 

Yhtye teki myös omia kappaleita. Ne olivat esikuviaankin progressiivisempia ja monimutkaisempia erikoisia nimiä myöten. Yhtye sai levysopimuksen Love Recordsilla 1972, mutta lopulta valmiiksi saatiin ainoastaan single Vain päivä aikaa / Lomaa sain (LRS 1093). Topmost oli tuolloin joka tapauksessa vasta toinen vinyylille taltioitu oululainen rockyhtye. 

Yhtye esiintyi 1973 ensimmäisessä Kuusrockissa. Tuossa vaiheessa kosketinsoittajaksi oli tullut Lauri Heikkinen. Tarkkonen oli siirtynyt helsinkiläiseen Kosmos-yhtyeeseen, joka myös esiintyi samalla festivaalilla. Kaksoiskeikalla oli puolestaan rumpali Jouni Kesti, jonka Kestapo-yhtye sai kunnian avata koko festivaalin. Fuusiomusiikkia soittanut Ketapo ja sitä seurannut Kestapropos olivat Kestin välietappeja matkalla jazzin maailmaan.

Kunkku

Entiset Porkkanas-muusikot Erkkilä, Tarvainen ja Vaskivuo perustivat Kunkun alkuvuodesta 1972. Voodoo-yhtyeestä joukkoon liittyi huuliharpisti Ojutkangas. Yhtyeen ohjelmistossa oli brittibluesia, Jimi Hendrixin ja Patton jazzrock-tyylisiä kappaleita. Joukkoon mahtui myös omia sävellyksiä, joita tekivät Ojutkangas ja Tarvainen. 

Kunkku ei havitellut levyn tekemistä tai pitkiä kiertueita. Rento jamimeininki ja mielimusiikin soittaminen olivat tärkeintä. Rattori-lupin jamit olikin Kunkun tavallisin esiintymispaikka. Loppuvuodesta 1972 Vaskivuo lopetti soittohommat kokonaan ja muutti Oulusta. Ojutkangas toimi basistina yhtyeen loppuvaiheissa. 

Mixture

Mixture perustettiin vuosien 1971-72 taitteessa. Alkukokoonpanon muodostivat Erkki Riikonen, Harri Sarkkinen ja Ami Suomela. Sarkkinen soitti alunperin kitaraa, mutta vaihtoi bassoon kun bändiin sopivaa basistia ei löytynyt. Välillä yhtyeessä oli soolokitaristina Voodoo magicissa soittanut Sakari "Sooke" Similä. 

Mixturen esikuvia olivat brittiläinen blues, "power triot" ja progressiivinen rock. Ohjelmistossa oli mm. Hendrixin, Creamin ja John Mayallin kappaleita. Keikkapaikkojen kirjo ulottui Oulun nuorisodiskosta Tervolan kaarihalliin. Yhtye osallistui rockin SM-kisojen karsintoihin keväällä 1972 sijoittuen kolmanneksi. 

Similä lähti Keppi Minervan kiertueelle keväällä 1973 ja mukaan tuli joksikin aikaa laulaja Harri Määttä. Yhtye esiintyi tässä kokoonpanossa ensimmäisessä Kuusrockissa heinäkuussa 1973. Samana vuonna yhtye säesti Fiilaten ja höyläten -hitillään huippusuosioon noussutta Rauli Badding Somerjokea. Meininki Somerjoen kyydissä oli hurjaa. 

Jukka Tolosen musiikin innostamana yhtyeen kiinnostui yhä enemmän rockjazzista. Riikonen ja Sarkkinen alkoivat tehdä omia instrumentaalikappaleita. Yhtye osallistui ahkerasti Rattori-lupin jameihin. Vinkki Hiltula ja Lasse Lietsalmi olivat puhaltimineen usein vahvistuksena. Eräs Mixturen jamisessio nähtiin tuolloin televisiossakin. 

Mixturen toiminta päättyi v. 1974. Suomela ja Sarkkinen soittivat myöhemmin Expressin riveissä. Sarkkinen syventyi myöhemmin jazziin ja klassiseen kontrabassonsoittoon. Hänet tunnetaan niin Botnia Groupista, Oulu Combosta kuin Oulun kaupunginorkesteristakin. Riikonen on 1990-luvulta alkaen keikkaillut Pertsa All Stars -yhtyeessä. Suomela on soittanut 2000-luvulla yhtyeessä nimeltä Luu's Blue. 

Cutler Fuzz 

Cutler Fuzzin perustivat Matti Mikkonen, Ilkka Airaskorpi ja Seppo Alamikkelä. Rumpaliksi liittyi aluksi Jouni Lindfors. Kari Värri tuli 1973: "Seppo pyysi laulajaksi bändiin ja minähän lähdin, kun pojilla oli keikkojakin sovittu. Treenasimme Mikkosen talon kellarissa . Pääsimme eka kerran Oulu-lehteen osittain siksi että Seppo oli syntynyt samana päivänä kuin eka Oulu-lehti ilmestyi ja oli siis lehden kummipoika. Mutta lehteen päästiin ja "julkkiksen elämä" alkoi" kertoo Kari.

Keikkoja oli parhaimmillaan kolmekin viikossa. "Seppo möi meitä keikoille pitkin Pohjois-Suomea. Tervolassa yhtye soitti brittiläisen Swinging Blue Jeansin lämmittelijänä. Kerran jossain Sarakylässä oltiin lievässä kusessa, kun vedimme jotain Mississippi Queeniä kolmella särkijällä, ja järkkäri sanoi, että se on sitten pojat loppuilta pelkkää tangoa ja humppaa! Osasin pätkän Säkkijärven polkkaa, eikä muuta ollut tiedossa. Jotain lullaatilullaa soitettiin, mutta meitä ei kuitenkaan lynkattu. Ja ne ois ostaneet meidät vielä uudelleen, mutta muusikon herkkää sielua oli loukattu! Ei ikinä Sarakylään!" muistelee Kari keikan tunnelmia. 

Yhtyeen kokoonpano vaihteli. Rumpuihin vaihtui Tuomo Ojala, ja kitaristina oli jonkin aikaa Olli Kautio kunnes Tero Keinänen tuli mukaan.  Seppo Alamikkelä lähti ja basistiksi tuli Raimo "Otto" Alhroos ja urkuriksi Seppo Kaikkonen, sekä solistiksi Jukka Tuovila. Koska Cutler Fuzz -nimen oikeudet menivät Alamikkelän mukana, bändi vaihtoi nimekseen Hekuma. Samannimisiä saunankiukaita valmistava firma tarjosi yhtyeelle pientä sponsoriapua. Keikkailu jatkui, ja Hekuma alkoi nyt tehdä omia kappaleita. Toiminta kuihtui lopulta soittajien armeija-, opiskelu- ja työkuvioiden takia. 

Timjam

Remulus oli alkuperäiseltä nimeltään Multamöykky, mutta bändin myyminen maamiesseurojen taloille yms. keikoille tuppasi olemaan nimen takia hieman hankalaa. Ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Ykä, Lasse, Musti ja Pöysti. Kari tuli mukaan ensin joksikin aikaa, lähtien kuitenkin välillä Cutler Fuzz -yhtyeeseen. Multamöykky-nimellä bändi toimi 1973-74.

Kari palasi kuvioihin kesällä 1974. Samana syksynä nimi vaihdettiin oikeastaan Romulukseksi, mutta kun nimi oli lehdessä väärin, annettiinkin sen jäädä pysyväksi. Bändi ei suinkaan etsinyt viittauksia Remuun tai Cumulukseen. Pöysti jäi pois talvella 1974. 

Keikkoja oli kuudesta kahdeksaan kuukaudessa, joskus kolmekin viikossa. Ohjelmisto oli silkkaa rokkia. Keikoillaan Remulus kävi, niin kuin moni oululaisbändi ennen heitä, Jouko "Polle" Pensonin ohjastamalla autolla. Keikkamyynnin hoiti puolestaan toinen legendaarinen oululaishahmo, Kari "Komppa" Alenius. 

Bändi soitti myös triona, ilman Ykää, muutaman keikan tanssimusiikkia. Nimi oli 'Mauno Sunin orkesteri, solistina Olavi Nisu'. "Ja tämä tarina on tosi. Humppaa vejettiin pää ajetuksissa," kertoo Kari. Tämä kokoonpano "hajosi" Karin lähtöön Rocket -yhtyeeseen -75. Remulus jatkoi vielä vähän aikaa kokoonpanolla Ykä, Musti, Pekka Tervonen ja Markku Pesonen.

*) Hannu "Pöysti" Karjalainen on eri henkilö kuin mm. Atlantic- ja Rocket-yhtyeissä soittanut Hannu "Hantte" Karjalainen.

Kopla

Kopla sai alkunsa, kun Eero "Eepi" Repo liittyi tuolloin vielä Oulussa asustelleen Matti Eskon yhtyeeseen. Eepin myötä bändin miehitys alkoi vaihtua rockpitoisemmaksi ja musa nuorekkaammaksi. Mukana oli lopulta neljä aiemman Watt71-bändin jäsentä: Eepin lisäksi kosketinsoittaja Artsi Laurila, Timppa sekä rumpali Jussi Nikkinen. Kun Jussin työt rajoittivat yhä enemmän keikkailua, oli Mara Hätälä mitä sopivin tuuraaja. 

Keikoilla Matti Eskon kanssa esitettiin tietysti Masan iskelmärepertuaaria, mutta kun sinänsä mainio iskelmäsolisti ei ollut lavalla, oli Kopla lähes puhtaasti popbändi. Ohjelmistossa oli päivän pop-hittien ja perusrokkien ohella rock-paloja ihan Jimi Hendrix -biiseihin asti! 

Koplan riveissä vieraili vuosien mittaan useitakin paikallisia nimiä, mm. kitaristina Pekka Leminen, sekä rumpalina useita vuosia Hannu Ahmala.

Sodoma

Tihkusade

Tihkusade syntyi kun Pohjankartanon ja Normaalilyseon nuoret muusikot yhdistivät voimansa. Pojat olivat 15-16-vuotiaita perustaessaan yhtyeen. Treenipaikka oli Puhakan kotitalon autotalli Kaukovainiolla. Tihkusateen linja oli CCR-tyylin perusrock maustettuna progressiivisen rockin kuvioilla. Yhtye teki myös omia kappaleita, jotka syntyivät riffejä jammaten ja improvisoiden. 

Tihkusade keikkaili koulubileissä, Kuusisaaren tansseissa ja satunnaisesti naapurikuntienkin tanssipaikoilla. Jouni Ylihuttula muisteli ensimmäisen bassonsa olleen tsekkoslovakialainen Jolana, jonka E-kielen sointi oli "täysi mysteeri". Soitin vaihtui sitten laadukkaaseen Gibson Ripperiin. Kurvisen sähköurut olivat Lowreyt - tanssimuusikkojen suosima Hammondin näköinen instrumentti. 

Tihkusateen toiminta hiipui vuonna 1974. Ahmala soitti jonkin aikaa Kopla-yhtyeessä, mutta sekä hän että Ylihuttula vaihtoivat myöhemmin rockista tanssimusiikin puolelle. 

Rock-Nazz

Yhtyen linja oli raskas mutta melodinen rock ja syvän etelän boogie. Musiikillisia esikuvia olivat Thin Lizzy ja Lynyrd Skynyrd. Yhtye osallistui vuonna 1976 rockin SM-karsintoihin Oulun Pyrinnöllä. Kitaristi Haga perusti 1980-luvulla progressiivista rockia soittaneen Totem-yhtyeen. Miehen Oulunlahteen rakentama Hagawaga-äänitysstudio tuli tutuksi monille bändeille.

Rock-Nazz

Atlas perustettiin lähinnä tanssiyhtyeeksi mutta tyyli vaihtui kuitenkin kitaravoittoiseen rockiin. Steppenwolf oli eräs soittajien suosikkiyhtyeistä. Yhtyeen kuopus Jukka Kampman oli vasta 17-vuotias yhtyeeseen tullessaan. Atlas keikkaili ahkerasti pohjoisen Suomen alueella Pyhäjoelta Kittilään asti. Matkat kuljettiin oranssilla Volvo-linjurilla. Auton tilasta vei puolet yhtyeen komea äänentoistokalusto. Merkittävä osa siitä oli Sauli Törmälän veljen Pasin rakentamia Accutroneja. 
Atlas toimi varsin lyhyen aikaa. Kampman jatkoi rockin soittamista useissa oululaisyhtyeissä, Rantapelkonen siirtyi tanssimusiikkiin.  

Rocket

Dolls-yhtye muotoutui 1976, kun Rock Stars -bändissä soittaneet Esa "Eski" Partanen ja Jamppa Heikkinen lyöttäytyivät yhteen Sepon kanssa. Yhtyeen treenipaikkana toimi pihamökki Hintanmutkassa. Hurriganes oli vahva biisivalintojen vaikuttaja, mutta Beatles-, Nazareth-, Mud- ja Sweet -biisejäkin ohjelmistoon mahtui. 

Aluksi nuori kokoonpano kierteli soittamassa kouluhipoissa. Melkoinen yllätys tuli, kun manageri Antti Porkka kilautti Eskille jo samana vuonna kysyen kiinnostaisiko keikkailu lämppäriesiintyjänä Rocket-yhtyeen Pohjois-Suomen kiertueella? Eipä tarvinnut Anan silloin 14-15-vuotiailta teinipojilta kahdesti kysyä: tästä käynnistyi Dollsin ikimuistoinen soittorupeama pohjoisilla ja vähän eteläisemmilläkin lavoilla ja nuorisoseuran taloilla. 

Keikkoja oli mukavat kaksi- kolme viikossa. Rocket & Dolls kaksikkoa markkinoitiin silloin koko illan bändisoittona, eli tanssipaikoilla tauotonta livemusiikkia. Rocket hätkäytti ammattimaisella osaamisellaan ja nuori Dolls keräsi teinihuomiota - basisti Jamppa kun oli vasta suurin piirtein ”bassonsa mittainen”.

Keikkoja tuolla yhdistelmällä oli useita kymmeniä: mm Oulun Kuusisaari, Taivalkoski, Kuusamo, Rovaniemi, Kalajoki, Kemijärvi, Raahe, Kemi, Muhos jne. Rocketilla oli käytössään Pohjois-Suomessa vielä harvinaiset oikeat PA:t. Niinpä ensimmäinen R & D -keikka jäikin Dolls-pojille mieleen: Tervolan suuressa kaarihallissa oikeiden PA -laitteiden kanssa soittaminen pihamökkitreenaamisen jälkeen oli jotain toista, se tuntui todella paratiisilta! Muitakin keikkoja oli, eräs mm. Kasevan kanssa Kellon nuorisoseuran talolla. 

Dolls toimi vuoteen 1977 saakka. Seuraavaksi oli vuorossa Flash-yhtye, jossa Jamppa soitti kitaraa ja bassossa oli Esko Lassila. Flahs jäi kuitenkin kun, Jamppa pian liittyi Ramblersiin. Seppo Hotti jatkoi Ruotsissa, mm tuolloin suosionsa huipulle kohoamassa olevan Jamppa Tuomisen rumpalina. Eski jatkoi eri harrastekokoonpanoissa.

Columbus-yhtye eli kaksoiselämää. Tarvittaessa se muuntautui tanssiyhtye Kimmo Kallio ja Villiruusuiksi. Soittajilla oli vankka rocktausta. Värri oli musisoinut mm. Remuluksessa ja Rocketissa. Myös Pesonen oli entinen Remulus-muusikko. Kampman oli ollut Atlas-yhtyeessä. Ahkera harjoittelu ja tiivis sekakeikkailu kehittivät yhtyeen taidot monipuolisiksi. "Saatettiin olla alkuviikko Taisto Ahlgrenin taustabändinä ja lauantaina Hurriganesin lämppärinä." Columbus oli myöskin vahva laulubändi, kaikki viisi muusikkoa lauloivat.

"Bändissä ehti soittaa hirmumäärä ukkoja. Oltiin armeijaikäisiä ja tuuraajia oli usein. Keikkaa oli toistakymmentä kuukaudessa, ja osa meistä elätti itsensä keikkatuloilla. Vedettiin soulia, rokkia, bluesia ja vaikka mitä", Kari Värri muistelee. Vaikka Columbus-nimelläkin esiintymisiä oli kymmeniä, bändi ansaitsi kuitenkin leipänsä tanssikeikoilla. Noihin aikoihin levyttämättömän rockyhtyeen keikkamarkkinat olivatkin alkaneet vähentyä mutta tanssikeikkoja riitti. 

Värri lähti 1977 Jamppa Tuomisen menestyskiertueelle. Kampman vaikutti Kiinan Keisarissa ja sittemmin mm Juice Leskisen bändissä basistina.

Madness oli yksi lukuisista nuorten poikien yhtyeistä, jonka ensimmäinen innoittaja ja esikuva oli Hurriganes. Yhtyeen kuopus, rumpali Esa "Eski" Palosaari oli tuolloin vasta 12-vuotias eivätkä muutkaan soittajista olleet kuin viidentoista korvilla. 

Ensimmäinen esiintyminen tapahtui Seelarissa keväällä 1977. Yhtye voitti loppukesällä 1977 Oulu-lehden ja teekkarien järjestämän uusien bändien kilpailun. Yhtye keikkaili aktiivisesti, ja sen rohkea ja räväkkä esiintymistyyli olivat yleisön mieleen. Palosaari jatkoi myöhemmin mm. Riff Raffissa.

Jukka Tervo Band 

Jukka Tervon musiikilliset vaikutteet ovat singer-songwritereita: James Taylor, Paul Simon ja Neil Young sekä kotimaisista mm. Juice Leskinen, Hector, Pekka Streng ja Dave Lindholm. Omat laulut ovat hänen musiikin tekemisensä keskusidea. Laulutekstit ovat aina suomenkielisiä. 

Tervon tavallisin "keikkakokoonpano" on 1970-luvun puolivälistä ollut mies ja kitara. Mies muistetaan mm. useista Kuusrock-esiintymisistään, joista osa tapahtui duona australialaisen kollegan Allan Russackin kanssa. Muita festivaalikeikkoja Tervo on tehnyt mm. kahdesti Provinssirockissa. 1980 hänen kumppaninaan oli kitaristi Leo Gauriloff, jonka kanssa yhteistyö jatkuikin monta vuotta. 

Rokkaavampaa ilmaisua varten kokoontui Jukka Tervo Band. Pienimuotoisen akustisen materiaalin tulkkina on toiminut JTB:stä supistettu trio Acoustic Band. Siinä ovat Tervon mukana soittaneet Hautamäki ja Kampman. 

Tervo oli aktiivisesti mukana Oulun elävän musiikin liikkeessä. Pelmun aikoihin trubaduurikeikkoja järjestyi helposti: Rattorissa, Reidarsissa, Rauhalassa ja Hovinarrissa. Vastaanotto oli yleensä hyvä, mutta yksin esiintyminen kävi ajan oloon raskaaksi. Niinpä hän kokosi uuden JTB:n, jossa olivat mukana mm. kitaristi Jarmo Jukuri, basisti Tero "Tepa" Siitonen ja rumpali Pasi Alatalo. 

1980-luvulla Tervo laajensi tekemisiään teatterimusiikkiin. Loppuvuodesta 1982 Oulun kaupunginteatteri esitti Kauko Röyhkän ja Reijo Virtasen kirjoittaman nuorisokabareen Yökkö. Sävelet olivat Tervon ja soitosta vastasi JTB. 

Tervo opiskeli musiikkiterapeutiksi. Keikkailu jäi 1990-luvulla, mutta hän julkaisi cd:n ja kaksi runokirjaa. Hän on myös säveltänyt lastenlauluja sekä musiikkia televisioon ja filmeihin.

Space

Pateniemeläiset koulukaverit Tony Wong ja Ali Rientamo sekä Heikki Hyvärinen perustivat Spacen 1975-76 paikkeilla. Yhtye harjoitteli aluksi triokokoonpanossa. Kuusisaaressa he tapasivat puolitutun kitaristi Riku Kukkosen ja houkuttelivat hänet mukaan. Hieman myöhemmin Hyvärinen jätti soittohommat ja hänen tilalleen basistiksi tuli Juha "Allu" Alatalo.

Tällä kokoonpanolla Space aloitti keikkailun koulubileissä. Ohjelmisto oli suoraviivaista 1950- ja 60-luvun rockia sekä Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Dr. Feelgoodin kappaleita. Keskeisin vaikuttaja oli kuitenkin - kuten monille muillekin tuohon aikaan - Hurriganes. Omia lauluja yhtye väsäsi porukalla esikuvien tyyliin.

Wong perusti seuraavaksi Pasi Alatalon ja muutaman muun kellolaisen soittajan kanssa T-Dreamin. Sen linja oli Spacea hienostuneempi ja melodisempi. Eagles oli lähin esikuva. Riku Kukkosella oli bändivirityksiä toisen kovan kitaristin Jouko Salonkarin kanssan. Niistä kehittyi 1980-luvun alussa kaupungin tunnetuin ja siinä vaiheessa menestynein heavy-yhtye Riff Raff. 

Band

Normaalilyseolaiset Jorma Mäkitalo ja Seppo Karppinen alkoivat 1976 treenata kitara-sähkökitara-duona Shadowsia ja Simon & Garfunkelia. Kun duosoitto sujui, oli aika perustaa yhtye. Rumpalia etsittiin lehti-ilmoituksella. Pasi Timonen oli nuori, mutta teki vaikutuksen viimeistään sillä, että hän omisti paitsi rummut myös rumpukotelot! Basistiksi löytyi Aapo Valinen ja hieman myöhemmin joukkoon liittyi kosketinsoittaja Eero Hyyppä. 

Nimeksi laitettiin ytimekäs The Band. Se, että Amerikassa oli jo samanniminen ja kuuluisakin yhtye valkeni pojille oikeastaan vasta kun he näkivät The Last Waltz -elokuvan. Nimien päällekkäisyyttä he eivät silti pitäneet ongelmana, vaikka jotkut vinoilivatkin. Vasta rockin SM-kisoihin 1979 keksittiin viime tipassa uusi nimi Cold Cherry.

Tyylisuunnaksi muotoutui keskiraskas rock. Yhtye treenasi Deep Purplen, Creamin ja Santanan kappaleita. Ensimmäinen treenikämppä oli nykyisen Pukumiehen paikalla sijainneen puutalon vintillä. Sieltä siirryttiin Ynnin kellariholviin ja edelleen Ylioppilasteatterin tiloihin Kajaaninkatu 21:een. 

Esikuvat näkyivät soittokamoissakin. Karppisen kitara oli Stratocaster-kopio - tietysti valkoinen kuten Ritchie Blackmorella. Hyyppä osti keikkaurut tuntemattomalta etelän rockarilta nimeltään Petri Tiili (myöhempi Pelle Miljoona). Urkuja ja Leslie-kaappia sai roudata hartiavoimin, ja kitarakamatkin olivat kookkaammasta päästä. 

The Band esiintyi ensimmäisen kerran Lassinkallion koulun bileissä. Jatkoa seurasi Lyseolla, Norssissa ja Kuusiluodossa. Yleisöä riitti, porukka tanssi ja tytöt ihailivat. Joillakin keikoilla oli mukana "vieraileva artisti George McItalo" eli Mäkitalon akustinen välisetti.

Koulukeikoilta yhtye eteni eksoottisille tanssilavoille. Kiimingissä kaupunkilaispoikia kummastutti jo se, mitä ihmeen pulveria järkkäri levitti lattialle ja minkä ihmeen takia. Sotkamoon mentiin lainatulla pikkubussilla, kun kuskiksi oli saatu pari vuotta vanhempi (ajokortti-ikäinen) kaveri koulusta. Onnistuneen keikan jälkeen soittajat palasivat autolle huomatakseen, että kuski oli sillä välin löytänyt naisseuraa. Intiimi kohtaus oli valitettavasti pakko keskeyttää, jotta päästiin kotimatkalle. 

Kaukana menestyksestä oli eräs itse järjestetty keikka jossakin poliittisessa kesäjuhlassa tai vastaavassa. Rumpali Pasin piti tulla keikalle suoraan lomamatkalta. Eipä tullut. Sijaispatteristi piti värvätä äänentoistoporukasta, ja hänelle huudeltiin esitysohjeita lennosta. Musiikkikin oli väärää: yleisö toivoi valssia ja tangoa. 

The Bandin toiminta hiipui 1979. Yhtye osallistui vielä rockin SM-karsintaan keväällä 1979. Häviäminen Spidersin "pikkupojille" otti lukioikäisten luonnolle. Kisassa esitetty oma sävellys "The day we broke up" osoittautui lopulta enteelliseksi.

Mäkitalo ja Hyyppä perustivat jatkoksi yhtyeen nimeltä Kajaaninkatu 21. Nimi oli protesti hienon vanhan treenikämppätalon purkamista vastaan. Yhtyeen voimahahmoksi muodostui kitaristi ja lauluntekijä Pekka Kuusisto. Kajaaninkatu 21 esitti suomenkielistä progehenkistä akustista musiikkia. Yhtye ehti tehdä yhden TV-taltioinnin. Eero Hyypästä tuli sittemmin Juliet Jonesin sydän -yhtyeen kantava voima. Mäkitalo vaikutti myöhemmin gospelyhtyeessä Perjantai, josta kehittyi irkkubändi Irish Friday.

Untillo

Merikosken lukiota käynyt Kauko Röyhkä, tuolloin vielä Jukka-Pekka "Välde" Välimaa, värväsi koulukaverinsa bändiin. Untillo oli asenteellisesti sukua punkille, mutta soittajien yhteiset musiikilliset inspiroijat olivat enemmänkin amerikkalaista undergroundia ja garagea: Lou Reed, Captain Beefheart, Pere Ubu ja Iggy Pop. 

Kauko Röyhkä oli yhtyeen pääideoija. Bändikaveri Pupu Lihaviston mukaan Röyhkä kykeni suvereenisti vangitsemaan mielenkiinnon omaperäisen yksinkertaisella soittotyylillään. Kitaristi RukiVehr oli musiikillinen linjanvetäjä ja tiukka ideologi. Mukana meiningissä pyöri aluksi myös Tiltzeitungin vetäjä Reijo Virtanen. Elettiin pienlehtien kukoistusaikaa. Oululainen Tiltzeitung oli eräänlainen Untillon pää-äänenkannattaja. Lehdestä tuli yllättävän suosittu ja vaikutusvaltainen, mutta sen tyyli ei taatusti miellyttänyt kaikkia. 

Untillo inhosi pysähtynyttä keskiluokkaisuutta ja vasemmistolaisesti suuntautunutta "pehmeää kulttuurihumanismia". Oulun rockelämä oli heidän mielestään täysin kuolleessa tilassa. Kaikki vain kopioivat joko brittipunkkia tai vanhoja rockstaroja. Jotkut olivat vaihtaneet rockin iskelmään, mikä oli Untillon näkökulmasta sietämätöntä.

Perinteinen teknisesti hyvä soittotaito ei ollut Untillo-ryhmän mielestä oleellista. Tärkeämpää olivat oman musiikin tekeminen ja omaperäisyys. Aluksi yhtyeen soitto olikin hillitöntä metelöintiä ja suoranaista kaaosta, mutta tästä puristuksesta alkoi muotoutua kappaleita (Ihmisen paras ystävä, Dora), jotka päätyivät pari vuotta myöhemmin Röyhkän debyytti-LP:lle. 1979 kokoonpano muuttui. Mukaan tulivat kitaristi Juha Pousi ja rumpali Jukka Savilaakso, ja bändin nimi vaihdettiin Nartuksi. Bändi alkoi keikkailla tiiviisti. Rattorissa vastaanotto oli innostunutta, mutta joillakin keikoilla yleisö saattoi buuatakin.  

Kokoonpano hajosi, kun Röyhkä muutti saman vuonna opiskelujen takia pois kaupungista ja perusti Turussa uuden Narttu-version. Lihavisto ja RukiVehr jatkoivat jonkin aikaa bändiä, kunnes jälkimmäinen muutti opiskelemaan Tampereelle. Röyhkä palasi vuoden kuluttua taas Ouluun ja perusti seuraavan Nartun, johon tulivat Ramblers-muusikot Riku Mattila ja Hessu Tikka. Tämä kokoonpano esiintyi Kuusrockissa heinäkuussa 1980. Manageri Antti Porkan luotsaamana yhtye lähestyi rockin valtavirtaa. Onnistuneen debyyttilevyn (ja kirjan) jälkeen Röykästä tuli merkittävä kansallinen rock-tekijä. 

RukiVehr ja Lihavisto jatkoivat 1990-luvulla ankaran tinkimätöntä linjaa Leo Bugariloves -yhtyeessään. Yhteistyö Röyhkän kanssa jatkui 500 kg lihaa -yhtyessä. 

Tower

Tower perustettiin Haukiputaalla syksyllä 1977. Bändin ydinjoukkona säilyi koko toiminnan ajan Auvo, Otto ja Pekka, jotka olivat soittaneet yhdessä jo aiemmin Hekuma-bändissä. Ensimmäisessä Tower-kokoonpanossa solistina toimi Arto Kirvesniemi ja urkurina Kari Ikonen.

"Bändi treenasi ohjelmistoonsa mm. Deep Purplen, Rory Gallagherin, Jimi Hendrixin, Blue Oyster Cultin biisejä," kertoo Pekka. "Haukiputaalla ei tuolloin kukaan järjestänyt keikkoja. Legendaarinen "Osiskin" (Haukiputaan Heiton talo, Osakunta) oli lopettanut bändi-illat. Niinpä päätin loppiaisena 1978 sijoittaa opintolainan puolikkaan ja vuokrata Martinniemen työväentalon", Pekka muistaa. "Buukkasin konserttiin myös pari muuta bändiä. Olimme valmistautuneet erittäin huolellisesti. Bändi oli iskussa, mutta perhosia oli vatsassa". Muutamista virityskommelluksista huolimatta setti sujui mallikkaasti. "Keikka kannatti taloudellisestikin niin, että sain oman sijoitukseni takaisin ja bändille jäi peräti ruhtinaalliset 24,70 mk rahaa." 

Kun Pelmu perustettiin, Tower ilmoittautui heti avajaiskonserttiin. "Kun bändiämme ei aluksi valittu esiintyjälistalle, päätimme näyttää närhen värkit epäilijöille". Towerin musiikillinen painopiste oli omissa progehenkisissä biiseissä ja parissa coverissa. "Vastaanotto oli Pohjankartanon konsertissa erittäin hyvä, olimme nöyrästi otettuja, mutta ylpeitä tästä pään avauksesta Oulussa " muistelee Pekka.

Kesällä 1979 Arto K. ilmoitti muuttavansa Ruotsiin ja urkurikin jäi pois bändistä. Tower linjasi tyyliä enemmän funkin ja rockjazzin suuntaan ja alkoi treenata kitaristi Harmaalan kehittelemiä riffejä biiseiksi. "Päätimme soittaa instrumentaalibändinä, ellei osaavaa laulajaa löytyisi. Itse kirjoittelin kaiken varalta tekstejä biiseihin" kertoo Pekka. 

Pari vuotta kestänyt tiukka treenaus tuotti mehevän hedelmän kesällä 1981. Tower kiipesi Provinssirockin lavalle, ensimmäiselle keikalleen kahteen vuoteen. "Kosketinsoittajaksi olimme saaneet Piispasen Arton, joka täydensi loistavalla osaamisellaan perustriomme. Artsin Rhodes -sähköpiano ja Minimoog olivat juuri se mitä soundillisesti kaipasimme. Keikan arvoa nosti se, että YLE kuvasi settimme ohjelmaan Kesärock, jossa esiteltiin kiinnostavia uusia rockyhtyeitä. Tuo keikka on yksi elämäni parhaita, sain vihdoinkin toteuttaa unelmani soittaa hienossa bändissä ja suurelle yleisölle" muistaa Pekka.

Ilkka Takkunen liittyi solistiksi syksyllä 1981. Kuusrockissa Tower esiintyi kesällä 1982. Piispasen muutettua Tampereelle koskettimien taakse vaihtui Petri Kotro. Viimeisen keikkansa yhtye teki Iin Rysäklubilla marraskuussa 1983. "...itse kullakin oli intressejä muiden asioiden parissa. Tower ei siis koskaan lakannut olemasta eikä hajonnut. Se vain laitettiin naftaliiniin ja saattaa vielä herätä henkiin …" arvioi Pekka. 

Terrygeen's Rox

Jari Saloranta; kitara, laulu
Marko Selin; kitara
Pekka Ollikainen; rummut
Kari Starck; basso

Yhtye soitti 50-luvun rock 'n' rollia, Beatlesia sekä jonkin verran myös countryä. Basisti Kari Starck soitti myöhemmin Xtaasi-yhtyeessä ja sen jälkeen Ratsiassa.

Ramblers

Ramblers oli Rocket-yhtyeen tavoin osin manageri Antti Porkan ideoima. Riku Mattila oli tutustunut Anaan toimiessaan Rocketin roudarina. Köpi Kurikka ja Hessu Tikka tutustuivat mieheen soittaessaan pari keikkaa Dolls-yhtyeessä, jossa Jamppa Heikkinenkin oli soittanut aiemmin. Kuningasajatus oli perustaa nuoren bluestaitajan ympärille R & B -yhtye. Oulu profiloitui tuolloin rhythm ´n´ blues -kaupungiksi ja yleensäkin "roots"-musa oli Suomessa vahvoilla. Ramblersin ohjelmisto koostui pääosin vanhojen bluesmestarien kuten Albert Kingin, Bo Diddleyn, Ike & Tina Turnerin biiseistä lisättynä annoksella modernimpaa Rhythm ´n´ Punk -otetta, Dr. Feelgood-hengessä.

Vielä kukoistaneen tanssilavakulttuurin ansiosta Ramblersille riitti keikkoja, ja bändi kehittyi tiukaksi taitajaksi. Energinen lavatyöskentely toi pääkaupunkiseutua myöten maineen bändinä, joka todella kannatti nähdä. Yhtye saikin pian levytyssopimuksen. Ensimmäinen single Don`t Mind Rockin´ Tonite, oli valtakunnallinen arvostelu- ja radiomenestys. Kesällä 1979 julkaistiin samanniminen LP Hi-Hat levymerkillä. 

Kun Riku erosi yhtyeestä 1980, Jamppa vaihtoi kitaraan ja basistiksi tuli Kuusamosta Hot Sox -yhtyeessä soittanut Ilari Niemelä. Mattilan mentyä blues jäi sivuun. Uudet vaikutteet tulivat suunnalta Graham Parker ja Mink de Ville. Coverien tilalle tulivat Köpi Kurikan sävellykset, jotka kehittyivät popin suuntaan. Heikkisen kitara soi entistä Ramblersia raskaammin. 

Bändi halusi levyttää uutta musiikkiaan, mutta asiat eivät edenneet. Hessu erosi bändistä, ja tilalle tulivat kuusamolaiset rumpali "Sika" Kukkonen ja kitaristi Timo "Törrö" Tapaninen. Tällä kokoonpanolla Ramblers tallensi singlejä ja lopulta loppuvuodesta 1982 LP:n Talkin´´bout Ramblers. 

Rankan keikkailun uuvuttama yhtye siirrettiin "ylälavetille" 1984, missä se onkin pysynyt Törrön 40-vuotisbileitä Oulu Pop History -keikkaa lukuun ottamatta. Moni Ramblersin soittajista loi näyttävän uran rockissa, Champion Jack Dupree, Nights of Iguana, Kauko Röyhkä, Popeda, Sininen Rytmiluu, Boots, Ismo Alanko, Remu, Tuomari Nurmio, Hearthill, jne. ovat saaneet osansa tästä soittajakaartista. 

Spiders

Yhtye nimi oli aluksi Joyfull. Pojat olivat vasta 12-vuotiaita osallistuessaan kesällä 1977 uusien yhtyeiden kilpailuun, jossa sijoitukseksi tuli kolmas. Esko Lassila tuli mukaan alkuvuodesta 1979 ja pian sen jälkeen yhtyeen nimi muutettiin Spidersiksi. 

Vuoden 1979 rockin SM-kisoissa Spiders voitti keskityylin sarjan. Soittajien keski-ikä oli yhä vasta viidentoista kieppeillä, mutta soitto kulki yhtä napakasti kuin rutinoituneemmilla tekijöillä. Yhtyeen taitoja, tyylitajua ja esiintymisen rentoutta kiiteltiin. 

Manageri Antti Porkan luotsaamana Spiders pääsi levyttämään Finnlevyn Kräk-merkille. Ensimmäinen LP, Speeding, julkaistiin jo kesällä 1979 vain muutama viikko Ramblersin debyytin jälkeen. Vuonna 1980 ilmestyi toinen pitkä levy Follow me follow. 

Spidersin tyyli oli melodinen rhythm n' blues - siten kuin termi ymmärrettiin ennen MTV-aikaa. Lassila ja Paulamäki siirtyivät 1981 Kauko Röyhkän yhtyeeseen. Lassila ja Rusanen kokosivat Spidersin uudelleen vuonna 1986, mutta yhtyeen toiminta oli kausittaista. Yhtyeen riveissä viivähtivät vuorollaan mm. Jamppa Heikkinen, Seppo Elsilä ja Tepa Siitonen. 

Yets

Yetsin alkuvaiheessa kokoonpanoon kuului myöhemmin iskelmälaulajana tunnettu Leena Pirhonen. Häntä ei kuitenkaan "pelkkä jyrä" jaksanut viehättää muutamaa kuukautta pitempään. 1979 yhtyeen kokoonpano muuttui. Klemetin ja Holapan tilalle tulivat Tapio Kangas ja Juha Hjelt. Bändin silloista musiikillista tyyliä kuvattiin melodiseksi popiksi. Yets esiintyi vuoden 1980 Kuusrockissa. Hjelt soitti myöhemmin heavy-yhtye Lutherissa, Kangas mm. yhtyeissä Lady & the Tramps ja Vienna.

Xtaasi

Heikki Portaankorva, Jorma Vierimaa ja Kari Starck etsivät kitaristia vastaperustettuun yhtyeeseensä. Vuodenvaihteessa 1978 he tapasivat rockkonsertissa Jussi Rekisen, joka osoittautui muiden tavoin pienlehti Hilseen tilaajaksi. Rekinen oli aloittanut soittohommat aikaisemmin Hurriganesin inspiroimassa kellaribändissä, Starck hieman vastaavan henkisessä Terrygeen's Roxissa. Muille Xtaasi oli ensimmäinen bändi.

Punkin tee itse -eetos oli Xtaasin innoittaja. Musiikilliset  vaikutteet tulivat silti laajemmalta - mm. skasta ja reggaesta. Clash oli tärkeä esikuva, samoin New York Dolls, Richard Hell ja Lou Reed. Uusia diggailun kohteita olivat Roxy Music sekä Joy Division ja muu Birminghamin postpunk-koulukunta. 

Xtaasi soitti ensimmäisen keikkansa 1.4.1979 Rattori-lupilla kotimaisen punkin ässien Pohjalla-kiertueen lämmittelijänä. Ohjelmisto oli tuossa vaiheessa covereita. Kitaristi Heikki Portaankorvasta kehittyi kuitenkin tuottelias biisintekijä, ja jo vuotta myöhemmin Xtaasin setti oli  suurelta osin omaa tuotantoa. Lainabiiseistä keikkasetissä säilyivät MC5:n Ramblin rose ja Clashin London's burning. Xtaasi keikkaili kouluilla ja lähikuntien työväentaloilla usein yhdessä "punkpakettina" varhaisen Narttu-kokoonpanon ja Pistepirkkojen esiasteen Matti Mätä & SS:n kanssa. Rattorissa Xtaasi esiintyi Pelle Miljoonan, Eppu Normaalin ja Ratsian kaltaisten nimibändien lämmittelijänä. 

Vierimaa lähti bändistä alkuvuonna 1980, ja uudeksi rumpaliksi tuli Esa Haverinen. Kokoonpanoa täydensi kosketinsoittaja Satu Koho. Xtaasi osallistui rockin SM-kisoihin 1980 ja se eteni loppukilpailuun asti. Finaalitilanteessa bändi epäonnistui yhdessä kappaleessa, mikä ratkaisi kisan. Toisaalta - kukapa ei olisi hävinnyt tuon ajan Hassisen koneelle. 

Kisamenestyksen ansiosta Xtaasi pääsi levyttämään Johanna-yhtiölle kaksi singleä. Sam Cooke -cover Eräs lauantaiyö sai kääntöpuolelleen yhtyeen tekemän kappaleen Sun huoneessa. 1981 julkaistu  Jonain päivänä / Henget eilisestä oli kokonaan omaa musiikkia. . 

Kari Starck siirtyi musisoimaan Ratsiaan. Xtaasin bassotonttia alkoi hoitaa Pertti Kuivala. Xtaasin toiminta kuitenkin loppui hieman myöhemmin, kun Portaankorva muutti Helsinkiin, ja opiskelut veivät muitakin eri suuntiin. Starck jatkoi Ratsian jälkeen nimibändeissä, joita oli mm. Sick Things International sekä The Valkyrians. Rekinen perusti vuonna 1983 Redrum Bop -yhtyeen. Myöhemmin hän toimi vuosia perinteikkään Rytmi-lehden päätoimittajana.  

Tiltti

Tiltti oli Xtaasin ohella toinen oululaisista lähjinnä punkpohjalta toimineista bändeistä. Se syntyi  Matchbox-yhtyeestä, jonka joukko pateniemeläisiä nuoria miehiä oli perustanut 1977 SDNL:n retkellä. Laulusolistina toimi Antti Hägg. Heikki Hyvärinen tuurasi bändissä Antti Heinosen inttireissun ajan. Matchbox harjoitteli pari settiä perusrockia ja rhythm & bluesia ja alkoi keikkailla Oulun seudulla. Osa yhtyeestä alkoi kiinnostua yhä enemmän punk rockista. Niinpä Matchbox hajosi ja 1979 perustettiin Tiltti. Punkissa muusikot näkivät tehokkaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineen ja tyylin, jossa ilmaisu ja sisältö vastaavat toisiaan. 

Tiltin ohjelmisto oli lähes kokonaan omaa tuotantoa. Bändin biisintekijät olivat Heinonen ja Rientamo. Tekstit olivat tietenkin suomenkielisiä ja vahvasti kantaaottavia. Ensimmäinen uuden kokoonpanon esiintyminen tapahtui samalla keikalla Xtaasin kanssa. Keikkapalkkio oli niin vaatimaton, että bensakulujen jälkeen soittajille jäi vain rahaa ostaa kärkkärit. 

Tiltti esiintyi opiskelijapaikoissa ja Pelmun konserteissa. Bändin luovuutta kiitettiin lehtiarvioissa. Yhtye osallistui rockin SM-karsintoihin 1980. Tiltti lopetti kuitenkin toimintansa jo samana vuonna - osittain perhesyistä mutta myös osan kyllästyttyä punkiin. Härönen ja Halonen jatkoivat myöhemmin Kolme seppää -yhtyeessä. Heinonen ja Juola perustivat Ontuvan myrkyn, joka soitti "akusitista naivistista depressionismia". 

Kiinan keisari

Yhtye soitti rock-, soul- ja jazzvaikutteista musiikkia. Stevie Wonder oli eräs esikuvista. Sävellykset olivat kokonaan omaa tuotantoa, pääosin yhtyeen johtajan Markku Pasasen käsialaa. Yhtyeen riveissä ehti soittaa myös rumpali Jorma Mikkonen. Osa porukasta oli soittanut aikansa ammattimaisesti tanssimusiikkia. Kiinan keisari oli vastapaino leipätyölle, "henkistä ravintoa". 

Bluesbird

Bluesbird perustettiin vuonna 1979. Tuolloin oululaisessa musiikkielämässä vaikuttivat muun muassa Ramblers, Spiders ja Kauko Röyhkä. Epämuodikasta bluesia ei juuri kukaan soittanut. Ohjelmiston selkäranka syntyi nopeasti: John Mayall´s Bluesbreakers, Fleetwood Mac ja Cream ovat vieläkin Sinilintujen suosikkeja. 

Bluesbird keikkaili enimmäkseen oululaisilla areenoilla. Eräs kunniatehtävä oli avata blueslegenda Albert Kingin konsertti Oulun Urheilutalolla 1980. (Julisteessa luki muuten kohteliaasti Erikoisvieras, ei lämmittelybändi.)

1980-luku toi Bluesbirdille muita kiireitä. Ari Mustonen liittyi Expressiin, jonka riveissä myös Hannu Karjalainen soitti aikansa. Timo Nykyri liittyi Erkki ja Tähti -kantriorkesteriin, Timo Tarvainen perusti Ouluun Soundmix-äänitysstudion. 

1990-luvulla orkesteri heräsi taas muutaman vuoden lepotauon jälkeen. Laulusolistiksi houkuteltiin 1994 Junnu Sippola. Oulun Elojazz -94 ja -95, Kainuun Jazz -kevät -95 sekä onnistuneet klubikeikat puhalsivat jälleen ilmaa Bluesbirdin siipien alle. V. 1999-2000 bändin kosketinsoitinvahvistuksena toimi Tapani Malmi. 

Hyviä keikkoja on Bluesbirdillä ollut sopivasti, mm. Oulussa 8.6.2000 Lynyrd Skynyrd & Joan Jett -stadionkonsertin VIP-bändinä, sekä 7.7.2000 legendaarisen Woodstock-sankarin Joe Cockerin lämppärinä Oulun Kauppatorin suurkonsertissa.

Fancy-yhtyeen perustivat Karjasillalla 1978 Ahtisen veljekset Tapio ja Antti (R.I.P.) Raatteentieltä sekä Matti Hankala Kaukovainionkadulta. Bändin jäsenet olivat tuolloin 14-16 -vuotiaita. Yhtye treenasi aluksi Ahtisten rintamamiestalon kellarissa. Repertuaari koostui lähinnä Beatlesin ja Hurriganesin kappaleista, mutta mukana oli myös vanhempaa materiaalia. "PA-kamoina" olivat tavalliset stereot C-kasettinauhurilla, jolla kappaleita äänitettiin ahkerasti. Ensimmäinen oikea Yamaha-yleisvahvistin ostettiin Kurvisen Matilta (Tihkusade) Karjaportintieltä. Soittimina olivat musta Cimar Les Paul Jr -kopio, Gibson SG Cherry -tyylinen Aria-basso ja "siniset" rummut. Meteli kellarissa oli kuulemma aika ajoin jokseenkin sietämätöntä ja huvittavaakin.

Antti siirtyi bassosta taustajoukkoihin ja basistiksi vaihtui Sakke Kuusisto Kastellista. Kun vielä soolokitaristiksi löydettiin Topi Tauniharju Heinäpäästä, oli ”D.C. Hummingbird” muodostunut. Uusilla jäsenillä oli hyvät soittokamat mukanaan ja kun samoihin aikoihin Tapsa sai käsiinsä kunnolliset Pearl-rummut ja opastusta Raappanan Rapelta (Timjam), niin paketti oli kasassa. Yhtye treenasi torinrannassa kauppahallin vieressä sijainneen Asumatti-vaateliikkeen takahuoneessa.

Saken ja Topin mukaantulo muutti yhtyeen tyylin rock-bändiksi, joka ainakin yritti soittaa raa’emmalla meiningillä kuin muut paikalliset rhythm ’n’ blues yhtyeet. Yhtyeen motto oli ”soittaa rajulla tavalla ja näyttää hyvältä lavalla”, ja sen esiintymistä leimasivat etenkin Topin pitkät osin proge-vaikutteiset kitarasoolot. 

Vuoden 1979 syksy oli bändin aktiivisinta aikaa. Tuolloin äänitettiin C-kasetille senhetkinen ohjelmisto, joka on "pelastettu" myös CD:lle jälkipolvien ihmeteltäväksi. Ohjelmistoon kuului mm. Beatlesin, Santanan ja Dire Straitsin kappaleita, joka oli julkaissut debyyttialbuminsa edellisenä vuonna. Yhtyeen bravuurinumero oli Dire Straitsin ”Sultans of Swing”.

Hummingbird keikkaili Oulun koulujen bileissä mm. Norssissa, Kuusiluodossa, Pohjankartanossa, sekä Haukiputaalla ja Oulun Pyrinnöllä Maukka Perusjätkän lämmittelybändinä. Uusi aalto ja punk tulivat ryminällä Pohjolaan, jolloin Hummingbirdin ohjelmisto alkoi tuntua vanhentuneelta ja lopulta yhtye hajosi 80-luvun alussa. Sen rippeet jammailivat vielä eri kokoonpanoissa Pohjankartanossa ja Pikisaaressa entisen villatehtaan ylimmässä kerroksessa.

Myöhemmin yhtyeen riveistä Matti on jatkanut Oulussa musiikin parissa harrastepohjilta. Topi on toiminut keikkamuusikkona lukuisten eturivin artistien kanssa ja toimii nykyään sähköisen median tuottajana. Sakke on tehnyt Oulusta käsin menestyksellistä kansainvälistä uraa Ska-musiikin parissa The Blaster Master -yhtyeen keulahahmona. Tapsa on myös pidellyt rumpukapuloita käsissään soittaen mm. Kankaan Tapion (Take) kanssa. Eli kipinä rock-musiikkiin tuskin koskaan täysin hiipuu näiden soittajapoikien mielistä. 

Riff Raff

Riff Raff soitti tiukan suoraviivaista heavy rockia. Tyylivalinta ei todellakaan ollut muodikas 1970-80-luvun taitteen punkin ja uuden aallon kaudella. Itse asiassa Suomessa oli  vain yksi toinen yhtye, joka uskalsi avoimesti tunnustaa soittavansa heavya: Kimmo Kuusiniemen "egyptologisen mystinen" Sarcofagus. Rocktoimittaja Juho Juntunen oli tuolloin ammattikuntansa harvoja heavydiggareita. Muilla oli vaikeuksia suhtautua tähän musiikinlajiin. 

Riff Raffin luonteva katurock vetosi kuitenkin moneen makuun. Juntusen mielestä Riff Raff oli Iron Maidenin tyylisukulainen. Bändi itse diggaili Ted Nugentia, AC/DC:tä ja Led Zeppeliniä, ja ehkä yllättäen viuluvirtuoosi Niccolo Paganinia, jonka sävelten saattelemana se tapasi saapua lavalle. Ruotsalainen kitaratiluttelija Yngwie Malmsteenhan mainitsi myöhemmin inspiraatiokseen tämän 1800-luvun alun muusikon. 

Riff Raff osallistui rockin SM-kisoihin 1980 keskityylin sarjassa ja sijoittui loppukilpailussa kolmanneksi. Bändin musiikki oli kokonaan omaa tuotantoa. Biisintekoon osallistui koko yhtye, ja sanoituksiin salanimen A. Mount taakse kätkeytynyt ystävä. Heavytyylin machoiluun yhtye suhtautui rennon humoristisesti: tärkeintä on hauskanpito. Tietyt kliseet kuuluvat tyyliin luonnollisena osana. 

Yhtyeen päävokalistin tehtävät siirrettiin alkuvaiheiden jälkeen Kukkoselta Immu Ilmariselle. Hänen käheä raspiäänensä olikin yhtyeen tunnistettavimpia piirteitä. Loppuvaiheen Riff Raffissa bassoa soitti Timo "Kessler" Raatikainen. Soitannollisesti yhtye oli erittäin tiukka kokoonpano. 

Ensimmäiset Riff Raff -kappalet Rock n' roll star ja I'll be gone ilmestyivät 1981 Pokon kokoelmalla "Heavy metal and live". Vuosina 1982-83 yhtye julkaisi kolme omaa LP-levyä: "No law n' order", "Robot stud" ja "Give the dead man some water". Julkaisija oli oululainen Mirror-yhtiö. Musiikki oli valtaosin omaa tuotantoa. Levyt herättivät tunteita laidasta laitaan. Cd-uusintajulkaisut näkivät päivänvalon vuonna 2003. 

Palosaaresta tuli kysytty studio- ja keikkamuusikko Riff Raff -ajan jälkeen. Hän soitti jonkin aikaa Stalkerissa, mutta lähti sitten Kirkan rockkokoonpanoon Kirka & Kids. Ilmarinen erikoistui studiotyön eri osa-alueisiin äänittämisestä tuottamiseen. Kessler Raatikainen jatkoi Stalkerissa ja 90-luvulla äärimetalliryhmässä  Faff-Bey.