|
Tyttökuoro Oulun Fröökynät
|
|
|
|
Pikahakemisto:
|
|
Profiili
|
|
Historiaa
|
|
Tyttökuoro Oulun Fröökynät on
perustettu vuonna 1988. Kuoron kokoonpanoon kuuluu 47 tyttöä, jotka ovat iältään
11-22-vuotiaita. Kuoron ikäjakauma on pysynyt melko vakiona, vaikkakin nykyisin yhä
useampi tyttö laulaa kuorossa aikaisempaa vanhemmaksi. Kuoron jäsenet muodostavat
tiiviin ryhmän, joka toimii yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuorolla on myös
kasvattava vaikutus; esiintymisten, leirien ja yhteisten matkojen kautta tytöt oppivat
yhteistyötä, vastuuta ja saavat elämyksiä.
|

|
|
Fröökynöiden ensimmäinen kuoronjohtaja
oli opettaja Liisa Räisänen. Hän loi pitkäaikaisella työllään kuoron toiminnalle hyvät
edellytykset. Fröökynöitä ovat johtaneet myös Marjaana Argillander, Sonja Perkola,
Kirsti Karhumaa sekä Ruusa Saarinen. Vuoden 1999 syksystä kuoronjohtajana on toiminut
Ahti Sepp. Hän on työskennellyt kuoronjohtajana ja musiikinopettajana Virossa ja Suomessa.
Seppin myötä Fröökynöiden ohjelmistosta on muotoutunut kansainvälisempi ja monipuolisempi.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Kuoron toiminta
|
|
Fröökynöiden toimintaa johtaa
kuoron johtokunta. Lisäksi vanhemmista kuorolaisista on koottu kuoroneuvosto, johon
valitaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtaja, sihteeri ja viisi jäsentä. Kuoroneuvoston
tehtäviin kuuluu muun muassa harjoittelurauhasta huolehtiminen, harjoitus- ja
konserttiohjelmien laatiminen yhdessä kuoronjohtajan kanssa, avustaminen
koelaulutilaisuuden järjestämisessä sekä vapaa-ajantoiminnan järjestäminen
laululeireille ja laulupäiville. Lisäksi kuoroneuvosto toimii kuorolaisten
edustajana kuoroa koskevissa asioissa.
Kuoron taustajärjestönä toimii
Oulun Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (Oulun NMKY ry). Yhdistys pyrkii
toiminnallaan kehittämään jäseniään niin fyysisesti, henkisesti kuin
hengellisestikin. Länsimaissa NMKY:n toimintamuodot ovat monipuoliset ja
antavat erilaisia harrastusmahdollisuuksia (mm. kulttuuri, liikuntakasvatus,
musiikki, partio- ja nuorisotyö) kaikenikäisille tytöille ja pojille, naisille
ja miehille.
Laulajaksi Fröökynöihin
Laulajien vaihtuvuus on
Oulun Fröökynöissä melko suurta, sillä aina joku tytöistä luopuu kuoroharrastuksesta
syystä tai toisesta. Näin ollen kuoro tarvitsee koko ajan uusia laulajia riveihinsä.
Fröökynät hakee lisää laulajia säännöllisesti järjestettävien koelaulujen kautta.
Koelauluja järjestetään kahdesti vuodessa, tammi- ja elokuussa, laulukausien alkaessa.
Kaikilla oululaisilla ja lähikuntien tytöillä on mahdollisuus osallistua koelauluihin
ja päästä laulamaan kuoroon. Peruslaulutaidon lisäksi lukutaito on ainoa vaatimus uusille
laulajille.
Oulun Fröökynöiden yhteydessä
toimii myös toinen kuoro, vuonna 1999 perustettu Lauluflikat, joka valmentaa uusia
laulajia Fröökynöihin. Aikaisemmin Oulun Fröökynöiden harjoituskuorona toimi
Pikkufröökynät vuosina 1993-1994. Lauluflikoissa laulaa 29 tyttöä, iältään he ovat
6-12 -vuotiaita. Lauluflikkojen johtajana on toiminut syksystä 2000 Marja Kansanen,
mutta kaudella 2004-2005 hänen sijaisenaan on toiminut Elina Wideman.
Harjoitteleminen
Kuorolla on säännölliset
viikoittaiset harjoitukset. Harjoitukset aloitetaan äänenavauksella, minkä jälkeen
keskitytään kappaleiden harjoitteluun. Viikoittaisten harjoitusten lisäksi
kuorolaisille järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa laululeiri. Leireillä
päivät täyttyvät suurelta osin harjoituksista. Laulamisen ja omien ohjelmien
esittämisen lisäksi leireillä pelataan ja leikitään yhdessä ja vahvistetaan näin
yhteistyötä. Fröökynät on osallistunut myös yhteispohjoismaiselle
Norbusang-kuoroleirille, joka järjestettiin vuonna 1991 Helsingissä.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Fröökynöiden musiikki
|
|
Fröökynöissä laulavat
tytöt saavat laajan musiikkikasvatuksen kuoron kautta. Kuoron ohjelmisto on
monipuolinen, se sisältää musiikin eri tyylejä keskiaikaisesta hengellisestä
kirkkomusiikista kansanlauluihin ja perinteiseen naiskuoro-ohjelmistoon.
Fröökynöiden ohjelmistoon kuuluu paljon myös eri kulttuureiden musiikkia.
Lisäksi kuoro esittää useiden suursäveltäjien, kuten Bob Chilcott, Johann
Sebastian Bach, Oskar Merikanto ja Jean Sibelius, teoksia. Fröökynät laulavat
sekä a cappella -tyylillä että säestettynä, mikä lisää erilaisten taitojen
harjoittelua ja omaksumista.
Oulun Fröökynöille ei ole
sävelletty kantaesityksiä, mutta kuorolla on työn alla oululainen laulusarja,
jonka kuoronjohtaja Ahti Sepp on sovittanut. Lisäksi Fröökynöillä on tekeillä
uusi levy. Viimeksi kuoro on levyttänyt vuonna 1996, jolloin ilmestyi Oulun NMKY:n
100-vuotisjuhlaäänite Että he kaikki olisivat yhtä. Fröökynät esiintyvät äänitteellä
kahden kappaleen verran.
Esiintyvä Fröökynät
Vuosittain Oulun Fröökynät
esiintyy useissa konserteissa ja muissa tilaisuuksissa. Kuoro pitää Oulussa
säännöllisesti kevätkonsertin sekä isänpäiväkonsertin. Fröökynät myös avustaa
sovittaessa jumalanpalveluksissa. Kuorolle tyypillisiä esiintymispaikkoja ovat
kirkot ja konserttisalit. Lisäksi Fröökynöillä on muita esiintymisiä, jotka
ovat yleensä tilauksesta.
Fröökynät tekee musiikillista
yhteistyötä Oulun NMKY:n kaikkien kuorojen ja musiikkiosastojen (Mieslaulajat,
puhallinyhtye Vaskiveikot ja Ynnin Pojat) kanssa. Yhteiskonsertteja järjestetään
vuosittain: Ynnin kevätmatinea maaliskuussa, Vapputapahtuma Lyseolla, Ynnin
kirkkomusiikki-ilta lokakuussa ja Ynnin itsenäisyyspäivän sävelhartaus.
Fröökynät on tehnyt
yhteistyötä myös Oulun kaupunginteatterin kanssa. Fröökynöistä oli laulajia
mukana Giacomo Puccinin oopperan La Bohèmen kuorokokoonpanossa vuonna 2002.
Oopperakuorossa oli Fröökynöiden lisäksi laulajia Kirjosista, Tuiran
kamarikuorosta ja Ynnin Pojista. Oopperan ohjauksesta vastasi Leena Salonen
ja musiikkia johti Arvo Volmer.
Oulun Fröökynät on
osallistunut useisiin kuorokilpailuihin ja kuorokatselmuksiin. Tampereen
Sävel 1991 -tapahtumassa kuoro palkittiin kultaleimalla. Vuonna 1995
Tampereen Sävel kuorokatselmuksessa nuorisokuoro sai yhden hopealeiman
ja lapsikuoro kolme pronssileimaa. Fröökynät on esiintynyt muun muassa
Kempeleen kansainvälisillä kuorofestivaaleilla vuosina 1994 ja 2001.
Lisäksi Fröökynät on tehnyt konserttimatkoja Belgiaan, Saksaan, Unkariin
ja Viroon. Esimerkiksi vuonna 2004 kuoro osallistui Saksan Hallessa
järjestettyyn 25. Kinderchoirfestival -tapahtumaan.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Diskografia
|
|
Että he kaikki olisivat yhtä: Oulun NMKY:n 100-vuotisjuhlaäänite. Oulun NMKY ry, p1996
Oulun Fröökynät esiintyy äänitteellä kappaleissa Kansanlaulusikermä sekä
Käsi kädessä. Kuoroa johtaa Sonja Perkola.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Lähteet:
Aho, Esko 2002.
Vanhat eväät, maku tuore: Helena Juntunen tuo La Bohémeen maailmanluokan
herkkyyttä ja taitoa; oopperan ensi-ilta. Kaleva 20.1.2002.
Ansioluettelo Fröökynät.
Faarinen, Tiina 2002. Fröökynöihin lisää tyttöjä. Forum 24 15.1.2002.
Juutinen, Karoliina: Tyttökuoro Oulun Fröökynät. Vastaanottaja: Katja Isokääntä. 25.2.2005.
Oulun NMKY http://www.onmky.fi/historia.htm Hakupäivä 11.2.2005.
Oulun NMKY - Fröökynät http://www.onmky.fi/OF.htm Hakupäivä 11.2.2005.
|
|