|
Mieskuoro Huutajat
|
|
|
|
Pikahakemisto:
|
|
Profiili
|
|
Mieskuoro Huutajat on omalaatuisuudellaan saavuttanut suurta suosiota ja julkisuutta sekä
Suomessa että ulkomailla. Se erottuu muista kuoroista sillä, että kaikki kappaleet esitetään
huutamalla, kuten kuoron nimikin kertoo.
Huutajat on ehdottomasti tunnetuin oululaisista kuoroista ja hyvin todennäköisesti myös
tunnetuin suomalainen kuoro ulkomailla.
|

|
|
Historiaa
|
|
Mieskuoro Huutajat perustettiin syksyllä 1987, kun 13 miestä kokoontui ensimmäisiin
harjoituksiin silloisen Cafe Lillemorin kellariin. Tarkoituksena oli perustaa mieskuoro,
joka poikkeaisi suuresti perinteisistä mieskuoroista. Ensimmäinen esiintyminen oli
5.12.1987 itsenäisyyspäivän juhlassa Oulussa. Huutajat esitti omia äänekkäitä versioitaan
isänmaallisista lauluista, mm. nykyisen kuoronjohtajan Petri Sirviön tekemän version
Maamme-laulusta. Osa yleisöstä oli hämmentynyt esityksestä, mutta osa taas innoissaan.
Esiintymisen seurauksena kuoron jäsenmäärä kasvoi yli kolmenkymmenen.
Alussa Huutajien filosofiana oli tehdä yllätyskeikkoja.
Esiintymispalkkioille tuli kuitenkin käyttöä jo ensimmäisenä toimintavuotena, kun kuoro
alkoi esiintyä myös Oulun ulkopuolella ja tehdä levyjä. Huutajat sai alusta lähtien
paljon julkisuutta ja ylistystä osakseen. Siinä vaiheessa, kun kohu Suomessa alkoi
laantua, Huutajat oli jo saavuttanut suosiota ulkomailla. Nykyisin kuoro esiintyy
enemmän ulkomailla kuin Suomessa.
Huutajien ensimmäiset harjoitukset johti Petri Sirviö. Sen jälkeen
Radiopuhelimet-yhtyeen rumpalina tunnettu Jyrki Raatikainen toimi kuoronjohtajana
parin kuukauden ajan ja hän myös johti ensimmäisen esiintymisen itsenäisyyspäivän
aattona. Hänen jälkeensä kuoron johtoon astui jälleen Petri Sirviö, joka toimii
Huutajien kuoronjohtajana edelleen. Sirviö on myös ohjelmiston säveltäjä ja kuoron
taiteellinen johtaja.
Huutajien jäsenmäärä on vaihdellut 30:n ja 40:n välillä ja tällä hetkellä kuorossa
on noin 30 jäsentä. Nuorimmat jäsenet ovat parikymppisiä ja vanhimmat yli 40-vuotiaita.
Vuosien varrella kuoroon on kuulunut noin 170 huutajaa.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Huutajien musiikki
|
|
Huutajien ohjelmistoon kuuluvat teokset ovat Petri Sirviön omia sävellyksiä,
vaikka suuri osa niistä perustuukin vanhoihin lauluteksteihin. Sirviö on säveltänyt
laulut kokonaan uusiksi ja niistä on tullut huutamalla esitettyjä teoksia, joissa on
monimutkainen, rytmikäs rakenne ja primitiivistä voimaa.
Sirviö hyödyntää teoksissaan esimerkiksi isänmaallisia suomalaisia lauluja,
eri maiden kansallis- ja kansanlauluja, klassisen musiikin kappaleita ja lastenlauluja.
Kuoro on esittänyt myös Sirviön säveltämiä kappaleita, jotka perustuvat asiateksteihin,
esimerkiksi Kansainväliseen ihmisoikeuksien julistukseen. Joskus Sirviö muokkaa
laulujen alkuperäisiä sanoituksia pilkkomalla niitä palasiksi. Hän kertoo käsittelevänsä
tekstejä kollaasimaisesti: ”Pitkästä tekstistä jää käyttöön vain lyhyitä fragmentteja,
jotka joskus esitetään alkuperäistekstistä poikkeavassa järjestyksessä.” Laulut esitetään
alkuperäisellä kielellä.
Sävellyksen esittäminen huutamalla joko korostaa sanoituksen sisältöä tai muuttaa
sen täysin päinvastaiseksi. Sirviö kertoo Huutajien pyrkivän mahdollisimman selkeään
ja analyyttiseen tekstin tulkintaan: ”Voi olla, että testistä silloin paljastuu hupaisia
piirteitä, mutta joskus myös kuolemanvakavia.” Esimerkiksi kansallislaulun saa helposti
kuulostamaan nationalistiselta uholta, kun sen esittää huutamalla. Sirviö on alusta
lähtien valinnut uusien kappaleiden sanoitukset niin, että niillä on joku yhteys tulevaan
kiertueeseen tai esiintymiseen. Huutajat siis esittää siihen maahan liittyviä kappaleita,
missä ovat kulloinkin esiintymässä.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Kuoron toiminta
|
|
Esiintymiset
Ulkoisesti Huutajat näyttää melko perinteiseltä mieskuorolta. Heidän esiintymisasunaan
on musta puku ja valkoinen kauluspaita. Etäältä katsottuna ei ehkä huomaa sitäkään, että
itse asiassa mustien solmioiden materiaalina on autonrenkaan sisäkumi. Hillityt puvut
muodostavat voimakkaan kontrastin itse esitykselle.
Huutajat tekee yleensä puolenkymmentä ulkomaanmatkaa vuodessa. Kuoroa on vaikea
kategorisoida ja siksi myös sen yleisö voi vaihdella rock-konserttiyleisöstä klassisen
musiikin kuuntelijoihin. Huutajat on esiintynyt mm. Salzburgin musiikkijuhlilla,
Venetsian Biennaalissa, Roskilden rockfestivaaleilla, Linzin Ars Electronicassa, Brooklyn
Academy of Musicissa, Lontoon Royal Festival Hallissa, Brysselin europarlamentissa ja
Pariisin nykytaiteen museossa. Heinäkuussa 2005 Huutajat esiintyi Münchenissä Bayerische
Staatsoperin Dido & Aeneas -produktiossa. Euroopan maiden lisäksi kuoro on esiintynyt
mm. USA:ssa ja Japanissa. Esiintymispaikat ovat vuosien saatossa vaihtuneet pienistä
rock-klubeista suuriin konserttisaleihin.
Käytännön kuorotyö
Petri Sirviö on ollut Huutajien kokopäiväinen työntekijä vuodesta 1994 lähtien.
Vuoden 2005 alussa hän pyrki jättäytymään pois työstään kuoron toiminnanjohtajana voidakseen
keskittyä taiteeseen, mutta se ei onnistunut, sillä valitettavasti yhdistys ei pystynyt
organisoimaan käytännön töitä muuten. Sirviö vastaa siis edelleen myös tuottajan töistä.
Sirviön mukaan suurin este kuoron toiminnan kehittymiselle on sopivan harjoitustilan
puuttuminen. Kunnollisen harjoitustilan etsintä on jatkunut jo kauan.
Peruskuoro pitää harjoitukset kerran viikossa. Uudet tai lomalta palanneet huutajat
harjoittelevat erikseen. Joihinkin projekteihin osallistuu vain osa kuorosta ja heille
pidetään omia harjoituksia. Huutajat harjoittelevat harjoituksissa äänenmuodostusta
sekä kappaleita ja niiden osia pääosin huutamalla.
Mieskuoro Huutajien verkkosivut ovat osoitteessa
www.huutajat.org/.
Sieltä löytyvät mm. yhteystiedot, kuoron historiaa, levytykset ja musiikkinäytteitä.
Sivu ovat englanninkieliset. Huutajilla on toimisto osoitteessa Kansankatu 47, 90100 Oulu.
Huutajat - Screaming Men
Vuonna 2003 valmistui Mika Ronkaisen dokumentti Huutajista.
Huutajat - Screaming Men -dokumenttia on esitetty elokuvateattereissa Suomessa ja ulkomailla.
Dokumentti on palkittu mm. Norjassa Tromssan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla,
Nordisk Panoramassa pohjoismaiden parhaana dokumenttielokuvana sekä kunniamaininnalla
Kööpenhaminan dokumenttielokuvafestivaaleilla. Ronkainen on itsekin entinen Huutajien jäsen.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Diskografia
|
|
H.Y.V.Ä. [Oulu]: Bad Vugum, p1994
Pohjoinen kotimaamme. Hki: EMI Finland, 1988
Six National Anthems. Tampere: Unitor, 1990
10th Anniversary Concert: live at Oulun Mylly December 6th 1997. Oulu: Bad Vugum, p1997.
|
|
Huutajille myönnettyjä palkintoja
Oulun läänin taidepalkinto 2004
Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto 2002
Valtion Suomi-palkinto 2001
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Lähteet:
An introduction to Mieskuoro Huutajat. Http://www.huutajat.org/. Hakupäivä 29.3.2005.
Culture & Music : Primal male choir roars it out. Http://www.publiscan.fi/cu22e-0.htm. Hakupäivä 29.3.2005.
Forsman, Carita: Hennosti mutta täysillä. Katso 2003: 9, 22.
Heikkinen, Sirpa: Oulun läänin taidepalkinto Huutajille. Kaleva 3.12.2004.
Huusari, Minna: Huutajat elää kädestä suuhun. Forum 24 17.12.2004
Huutajat-dokumentti sai Tromssan palmun. Kaleva 19.1.2005.
Juntto, Anssi: Huuto maailmaan: aluksi sitä pidettiin vain kertakäyttövitsinä, joka kuolee pois. Kaleva 8.2.2003.
Kauppinen, Eeva: Suomi-palkitut Huovinen ja Huutajat. Kaleva 11.12.2001.
Mika Ronkaisen elokuva Huutajat - Screaming Men. A film
by Mika Ronkainen. Http://www.klaffi.com/huutajat/site/. Hakupäivä 29.3.2005.
Mikkola, Kaisu: Kumikravattimiehet palkittiin: miksi Kaiteran tunnustus siirtyi tälle vuodelle. Kaleva 24.1.2002.
Sirviö, Petri: Re: Musiikin ja säveltäjien Oulu -kuoroprojekti. Vastaanottaja Sanna-Maija Haapala.
24.3.2005; 7.4.2005
Visuaalinen Huutajat sai kunniamaininnan. Kaleva 17.11.2003.
|
|