|
Harjoittelu
TeeKu harjoittelee viikoittain yliopiston
lukuvuoden aikana. Uusia jäseniä otetaan mukaan syys- ja kevät lukukausien alussa.
Laulukokeita ei järjestetä, vaan kaikki halukkaat ja mielellään laulutaitoiset
Oulun yliopiston opiskelijat voivat mennä mukaan laulamaan.
Esiintymispalkkioiden ja sponsorituen
lisäksi TeeKun toimintaa rahoitetaan mm. Opintotoiminnan Keskusliitto ry:n
(OKRY), Oulun Teekkariyhdistys ry:n ja Oulun ylioppilaskunnan myöntämillä
avustuksilla.
Ohjelmisto
Oulun Teekkarikuoro esittää sekä
kevyempää että vakavampaa musiikkia aina tilaisuuden järjestäjien toivomusten
mukaan. Perinteisten teekkarilaulujen, juomalaulujen ja muiden muuten vain
hauskojen kappaleiden lisäksi kuoro esittää isänmaallisia ja suomalaiskansallisia
lauluja. Kuoron ohjelmistoon kuuluvat myös joululaulut.
Esiintymiset
Vuosittaisten kevät- ja syyskonserttien
lisäksi TeeKu esiintyy mm. yritysten pikkujouluissa, yliopiston tai sen
opiskelijoiden tilaisuuksissa, kuin myös kaikenlaisissa muissa tilaisuuksissa
palkkiota vastaan. Kuoron voi varata erilaisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin
noin kolmen viikon varoitusajalla.
Pääasiallisesti kuoro esiintyy Oulussa ja sen ympäristökunnissa. TeeKulla
on ollut kysyntää Oulun seudulla niin paljon, että muualla päin ei ole juuri
ehditty käymäänkään. Yhteiskonsertteja TeeKu on tehnyt esimerkiksi Teekkaritorvien,
Mauri Antero Nummisen sekä muiden akateemisten kuorojen kanssa.
|