|
Mieskuoro Weljet pyrkii
tutustuttamaan niin laulajansa kuin kuulijansakin mahdollisimman monipuoliseen
klassiseen kuoromusiikkiin. Ohjelmiston tärkeän osa-alueen muodostaa
hengellinen musiikki, mutta myös perinteistä mieskuoro-ohjelmistoa ja
kansanlauluja harjoitellaan säännöllisesti.
Weljet on julkaissut kuusi
sisällöltään erilaista äänitettä. Helmikuussa 1999 tallennettiin ensimmäinen
cd-levy, nuorten miesten laulamisen iloa heijastava Nousevan leijonan ääni.
Levyn ohjelmisto koostuu tutuista suomalaisista kansanlauluista ja
isänmaallisesta mieskuoromusiikista. Joululaululevy Rauhaa vain rauhaa
toteutettiin yhdessä tenori Heikki Rainion ja baritoni Elja Puukon kanssa
syksyllä 1999. Äänitteellä Rainio, Puukko ja Mieskuoro Weljet laulavat
urkujen, pianon ja jousiyhtyeen säestyksellä.
Alkusyksystä 2000 Mieskuoro
Weljet julkaisi harjoittelun lomassa oman nuottikirjan Mieskuoro Weljet,
opus 1, johon koottiin yli 200 sivua mieskuoro-ohjelmistoa. Solisteiksi
uudelle levylle pyydettiin jo entuudestaan tutut baritoni Elja Puukko ja
tenori Tuomas Katajala. Tuloksena projektista syntyi sekä ulkoasultaan että
sisällöltään tasokas hengellisiä lauluja sisältävä levy Mä sydämestä laulan.
Lastenlaululevy Mä kuljen metsätiellä
julkaistiin syyskuussa 2003. Äänite on valtakunnallisestikin ainutlaatuinen -
lastenlauluja kuulee nimittäin melko harvoin mieskuoron tulkitsemana.
Syksy 2003 kului myös ääniteprojektin
merkeissä. Vanhoja Siionin lauluja sisältävä levy "Siionin ostolauma"
äänitettiin marraskuussa 2003 Madetojan salissa. Siionin laulut toteutettiin
kamarimusiikin keinoin, ja pääroolissa äänitteellä ovat solisti Elja Puukko
sekä kamariyhtye, joka koostuu jousikvintetistä ja pianosta. "Siionin ostolauma"
julkaistiin sitten maaliskuussa 2004.
|