|
Ynnin Pojat
|
|
|
|
Pikahakemisto:
|
|
Profiili
|
|
Historiaa
|
|
Ynnin Pojat on sekaääninen poikakuoro, joka on perustettu vuonna 1975.
Kuoron perustamiseen vaikutti Rokualla pidetty laululeiri, jonka johtajana
toimi Antero Alikoski. Laululeirille osallistui noin 30 laulamisesta innostunutta
poikaa.
Ynnin Poikien nykyiseen kokoonpanoon kuuluu 23 laulajaa,
jotka ovat iältään 8-18-vuotiaita. Kuoron ohjelmiston laajentuessa ja sen vaativuuden
kasvaessa, Ynnin Pojille perustettiin harjoituskuoro Junnut syksyllä 1986. Nykyisin
harjoituskuoroon kuuluu 10 laulajaa, jotka ovat iältään 7-9-vuotiaita.
|
|
|
Kuoron taustajärjestönä toimii Oulun Nuorten Miesten Kristillinen
Yhdistys (Oulun NMKY ry). Yhdistys pyrkii toiminnallaan kehittämään jäseniään niin
fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Länsimaissa NMKY:n toimintamuodot ovat
monipuoliset ja antavat erilaisia harrastusmahdollisuuksia (mm. kulttuuri,
liikuntakasvatus, musiikki, partio- ja nuorisotyö) kaikenikäisille tytöille ja pojille,
naisille ja miehille.
Ynnin Poikien perustaja on Antero Alikoski, mutta myös Kalle Juntunen
oli merkittävä tekijä kuoron perustamisen kannalta. Antero Alikoski toimi Ynnin Poikien
ensimmäisenä kuoronjohtajana vuosina 1975-1987. Hän oli persoonallinen ja innokas
kuoronjohtaja. Vuosina 1987-1993 johtajana oli Paavo Männistö. Hänen apunaan toimi Ilkka
Eskelinen vuosina 1992-1993. Vuodet 1993-1995 Ynnin Poikia johti Marjaana Argillander.
Vuonna 1995 kuoronjohtajaksi tuli Oulun normaalikoulun musiikin
lehtori Paula Westerlund. Hän toimi jo 1980-luvun lopulla harjoituskuoro Junnujen vetäjänä.
Westerlund jättäytyi pois Ynnin Poikien johtajan paikalta vuoden 2003 kesällä. Siitä lähtien
Ynnin Poikia on johtanut virolaissyntyinen Mihkel Koldits. Harjoituskuoro Junnujen
kuoronjohtajana toimii Noora Kataja. Ennen häntä Junnuja ovat vetäneet Pia Kaitasuo yhdessä
varttuneempien poikien kanssa, Paavo Männistö, Marjaana Argillander, Paula Westerlund, Minna
Kuivasmäki, Seija Juntunen ja Minna Sipola.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Kuoron toiminta
|
|
Ynnin Poikien toiminta on korkeatasoista nuorisotoimintaa,
joka ottaa huomioon tavoitteelliset, kasvattavat ja taiteelliset näkökulmat.
Kuoron hallinto koostuu johtokunnasta, vanhempainneuvostosta ja kuoroneuvostosta.
Johtokunnan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu muun muassa valvoa kuoron talouden hoitoa,
valita kuorolle toimihenkilöt sekä taata niin kuoronjohtajalle kuin kuorolaisille
mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Lisäksi johtokunnan puheenjohtaja toimii
kuoron virallisena edustajana. Vanhempainneuvostoon kuuluu sekä edustus- että
harjoituskuoron laulajien vanhempia. Vanhempainneuvosto vastaa varainhankintatempauksista
sekä leirien ja esiintymistilanteiden käytännön järjestelyistä. Kuoroneuvoston tehtävänä
on huolehtia muun muassa tiedottamisesta, nuotistosta ja esiintymisasuista. Lisäksi
kuoroneuvosto toimii kuorolaisten edustajana ja tuo heidän mielipiteensä esille
esimerkiksi johtokunnassa. Myös kuoronjohtajalla on erittäin suuri painoarvo päätettäessä
kuoron toiminnasta.
Laulajaksi Ynnin Poikiin
Ynnin Poikien laulajien vaihtuvuus ei ole kovin suurta. Uudet laulajat
aloittavat kuorossa noin 7-9-vuotiaina. Kuoroharrastuksen katkaisee vasta opiskelu tai
armeija 17-19-vuotiaana. Vain harva kuoron laulajista lopettaa kuorouransa kesken kaiken.
Laulajien vähäinen vaihtuvuus auttaa myös kuoron kehittymisessä. Uusia laulajia Ynnin Pojat
hakevat säännöllisesti syksyisin ja keväisin toimintakauden alkaessa järjestämällä
laulukokeita. Harjoituskuoro Junnuihin hakevilta vaaditaan lukutaitoa ja innostusta
kuoroharrastusta kohtaan. Edustuskuoro Ynnin Poikien uusille laulajille on eduksi, jos he
omaavat nuottien lukutaidon. Lisäksi muu musiikillinen harrastus on suositeltavaa, mutta se
ei ole vaatimus kuoroon pääsemiseksi. On myös tärkeää, että laulajat ovat motivoituneita ja
sitoutuneita kuoron toimintaan.
Harjoitteleminen
Ynnin Poikien perustamisesta lähtien kuoro on harjoitellut vähintään
kerran viikossa. Harjoittelun ja korkealle asetettujen haasteellisten tavoitteiden ansiosta
kuoro kehittyi taidoiltaan nopeasti jo alkuvaiheessa. Vuosina 1993-1995 kuoronjohtajana
toiminut Marjaana Argillander toi Ynnin Poikien harjoitteluun Alexander-tekniikan keinoja.
Argillander kiinnitti erityisesti huomiota kuorolaisten äänenkäytön ohjaukseen, jota hän
kehitti muun muassa pienryhmäkoulutuksella. Kun kuoronjohtajaksi tuli vuonna 1995 Paula
Westerlund, alkoi kuoro harjoitella kahdesti viikossa. Lisäksi Ynnin Pojille alettiin
järjestää vähintään neljä viikonlopun mittaista laululeiriä vuodessa sekä yksi kesäleiri.
Ynnin Pojat harjoittelee edelleen kahdesti viikossa, yhteensä lähes
viiden tunnin ajan. Lisäksi muita harjoituksia pidetään tarpeen mukaan. Laulutaitojen
harjoittelun lisäksi kuoronjohtaja Mihkel Koldits on pyrkinyt tuomaan kuorolaisten
musiikin teorian tuntemuksen hyvälle perustasolle opettamalla kuorolaisille termistöä
ja nuotinlukutaitoa. Viikoittaisten harjoitusten lisäksi kuorolaisille järjestetään
vuodessa neljä viikonlopun kestävää laululeiriä. Leireillä ja tarvittaessa myös
harjoituksissa pidetään stemmaharjoituksia. Myös harjoituskuoro Junnut harjoittelee
säännöllisesti kokoontumalla kerran viikossa 1,5 tunniksi.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Esiintyminen
|
|
Esiintyvä Ynnin Pojat
Ynnin Pojat on esiintynyt paljon Suomessa ja tehnyt useita
esiintymismatkoja ulkomaille. Kuoro konsertoi säännöllisesti. Vuosittaisia
esiintymisiä kertyy lähes kolmekymmentä. Vuosittaiset pääkonsertit ovat
äitienpäiväkonsertti ja joulukonsertti. Kummallakin konsertilla on jo pitkät
perinteet; joulukonsertti on pidetty vuodesta 1976 ja äitienpäiväkonsertti
vuodesta 1977 lähtien. Ynnin Pojat esiintyy pääsääntöisesti kirkoissa ja
konserttisaleissa. Lisäksi kuoro avustaa säännöllisesti jumalanpalveluksissa.
Ynnin Poikien toimintaan kuuluu myös erilaisiin kuorotapahtumiin osallistuminen.
Ynnin Pojat tekee vuosittain konsertti-, festivaali- ja kilpailumatkoja.
Esiintymismatkat suuntautuvat myös ulkomaille, mutta kuitenkin lähinnä Euroopan
alueelle. Ynnin Pojat on käynyt esiintymässä muun muassa Englannissa, Israelissa,
Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä ja Turkissa. Viimeisimmän ulkomaan konserttimatkan
kuoro teki vuonna 2001, kun kuoro konsertoi Unkarissa ja osallistui Virossa Tarton
kansainvälisille poikakuoropäiville. Kesällä 2005 Ynnin Pojat
osallistui nuorisokuorotapahtumaan Espanjassa, ja samaan vuoteen
mahtui myös tiernapoikaesityksiä Saksassa.
Ynnin Pojat on koko 30-vuotisen historiansa ajan vaalinut
oululaista tiernapoikaperinnettä. Vuosittain kuorolaisten keskuudesta kootaan
kahdesta kolmeen tiernapoikaryhmää. Kuoro harjoittaa tiernapoikaperinnettä
varsinaisen kuorotoiminnan ulkopuolella ja tiernapoikakausi sijoittuu syys-joulukuulle.
Tiernapoikaryhmät kiertävät keikoilla ja osallistuvat tiernapoikakilpailuihin. Kuoron
tiernapojat esiintyvät pääasiallisesti seurakuntakotien ja yritysten tilaisuuksissa,
mutta lisäksi heidät voi nähdä viikonloppuisin esiintymässä myös ravintoloissa.
Ynnin Pojat on osallistunut menestyksekkäästi erilaisiin
kuorotapahtumiin. Kuoron tiernapoikaryhmät ovat osallistuneet usein Oulun
Tiernapoikakilpailuihin saavuttaen useita ykkössijoja ja kunniamainintoja. Esimerkiksi
vuonna 2003 kuoron kokoonpano voitti Tiernapoikakilpailun päästen Brysseliin
esiintymään muun muassa Euroopan komissioon Erkki Liikasen kabinettiin. Vuoden 1999
kansainvälisessä Tampereen Sävel –kuorokatselmuksessa Ynnin Pojat arvioitiin parhaaksi
suomalaiseksi poikakuoroksi. Vuonna 2001 kuoro sai Tampereen Sävel –kuorokatselmuksessa
kolme pronssileimaa. Ynnin Pojat on saanut myös toisenlaisia palkintoja, vuonna 1995
Mannerheimin Lastensuojeluliitto myönsi kuorolle Vuoden kasvattaja palkinnon.
Musiikillinen yhteistyö
Ynnin Pojat tekee musiikillista yhteistyötä Oulun NMKY:n kaikkien
kuorojen ja musiikkiosastojen (Fröökynät, Mieslaulajat ja puhallinyhtye Vaskiveikot)
kanssa. Yhteiskonsertteja järjestetään vuosittain: Ynnin kevätmatinea maaliskuussa,
Vapputapahtuma Lyseolla, Ynnin kirkkomusiikki-ilta lokakuussa ja Ynnin itsenäisyyspäivän
sävelhartaus.
Lisäksi Ynnin Pojat on tehnyt yhteistyötä Oulun kaupunginteatterin
kanssa. Kuorosta oli laulajia mukana Giacomo Puccinin oopperan La Bohèmen
kuorokokoonpanossa vuonna 2002. Oopperakuorossa oli Ynnin Poikien lisäksi laulajia
Oulun Fröökynöistä, Kirjosista ja Tuiran kamarikuorosta. Ynnin Pojat oli mukana myös
vuonna 1996, kun Oulun kaupunginteatterissa esitettiin
Tosca-oopperaa. Vuonna 2005 Ynnin Pojat oli mukana Olli
Kortekankaan Messenius ja Lucia -oopperassa.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Kuoron musiikki
|
|
Ynnin Poikien ohjelmisto on hyvin laaja kattaen useita musiikin
tyylilajeja. Kuoro esittää kirkkomusiikkia keskiajalta nykypäivään. Ohjelmistoon kuuluu
esimerkiksi J.S. Bachin, G.P. da Palestrinan ja J.A. Pertin sävellyksiä. Suomalaisia
1800- ja 1900-luvun säveltäjiä ohjelmistossa edustavat muun muassa P.J. Hannikainen ja F.
Pacius. Kuoro pyrkii tuomaan esiin myös nykypäivän säveltäjien musiikkia, joka sisältää
esimerkiksi puhekuoro-osuuksia ja erilaisia liikunnallisen ilmaisun muotoja. Ohjelmistoon
kuuluu myös kansanlauluja ympäri maailmaa. Kevät- tai Vappukonserttien kevennyksinä kuoro
on tarjonnut yleisölle esimerkiksi musikaalisävelmiä tai jazzahtavia kappaleita.
Kuoronjohtaja Mihkel Kolditsin myötä Ynnin Poikien ohjelmisto on
muuttunut hieman kuorolaululle perinteisempään suuntaan. Aikaisemmin kuoron ohjelmisto oli
huomattavasti modernimpaa ja viihteellisempää. Koldits on myös pyrkinyt asteittain lisäämään
ohjelmiston haastavuutta, jotta kuoron taidot kehittyisivät.
Ynnin Pojille on sävelletty kaksi kantaesitystä. Vuonna 2000 kuoro
tilasi Olli Kortekankaalta teoksen nimeltä Iloveisu. Saksalainen säveltäjä Conrad Mischi
omisti vuonna 2000 Ynnin Pojille motetin Laulakaa herralle uusi laulu.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Diskografia
|
|
Tähti se kulukeepi. RCA, p1977.
Tiernapoikaesitys. Kuoroa johtaa Antero Alikoski.
Miesten ja poikien virsi. Herättäjäyhdistys, p1978.
Ynnin Pojat yhdessä Oulun NMKY:n Mieslaulajien kanssa.
Sydämeni laulu. Finngospel, p1982.
Kuoroa johtaa Antero Alikoski.
On kaunis synnyinmaamme. Ynnin Pojat, p1989.
Äänitteellä kuoroa johtaa Paavo Männistö.
Että he kaikki olisivat yhtä: Oulun NMKY:n 100-vuotisjuhlaäänite. Oulun NMKY ry, p1996
Ynnin Pojat esiintyy äänitteellä kappaleissa Ave maris stella; Hiljaa niin kuin kaste; Ilta on tullut; Kanteleeni; Luojani; On kaunis synnyinmaamme sekä Rukous. Kuoronjohtajina toimivat Antero Alikoski, Paavo Männistö ja Paula Westerlund.
Laulakaa, portit aukaiskaa. Herättäjäyhdistys, p1998.
Kuoroa johtaa Paula Westerlund.
Tiernapojat oululaisittain. Oulun NMKY:n poikakuoro Ynnin
Pojat, p1999.
Katselen Golgatalle. Oulun konservatorio, p1999.
Ynnin Pojat esiintyy äänitteellä yhdessä Oulun konservatorion kirkkomusiikkiosaston kuoron kanssa kappaleessa Hyvä paimen: koraalikantaatti.
|
|
|
sivun
alkuun
|
|
Lähteet:
Aho, Esko. Ynnin Pojat saa uuden vetäjän:
Mihkel Koldits tulee Paula Westerlundin tilalle Oulun poikakuoropäivien jälkeen. Kaleva 25.5.2003.
Aho, Esko. Vanhat eväät, maku tuore: Helena Juntunen tuo La Bohémeen maailmanluokan herkkyyttä ja taitoa;
oopperan ensi-ilta. Kaleva 20.1.2002.
Ansioluettelo Ynnin Pojat.
Juntto, Anssi. Kummat kulkijat komissiossa: tierna-aate vietiin Ynnin poikien voimin Keski-Eurooppaan.
Kaleva 12.12.2003.
Karling, Niina. Jyri ryhtyy joulun alla Knihtiksi. Kaleva 20.11.2003, Peto-liite.
Oulun NMKY http://www.onmky.fi/historia.htm Hakupäivä 11.2.2005.
Myllylä, J. Poikakuoro Ynnin Pojat 1975-2000. Oulu : Oulun NMKY:n Poikakuoro Ynnin Pojat.
Tuulos, Jyri: Re: Ynnin Poikien kysymykset. Vastaanottaja: Katja Isokääntä. 19.4.2005.
Tuulos, Jyri: Poikakuoro Ynnin Pojat. Oulun Ynni 110 vuotta.
Forum24-lehden liite 21.2.2006.
|
|
|
Esittelyteksti Katja Isokääntä
Tekstin editointi Juha Sutela
|
sivun alkuun
|
|