Saran sisaret
Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 
1800-luvulta 1900-luvun alkuun

Fredrika Runeberg kuvaa kirjoituksessaan Tre som flyttade till Sverige (Kolme Ruotsiin muuttanutta) kolmea kirjoittavaa, lahjakasta naista, joiden synnyinmaa oli Suomi, mutta jotka julkaisivat tuotantonsa Ruotsissa.

Fredrika Bremeriä, joka on jäänyt historiaan ruotsalaisen naisliikkeen esitaistelijana, ei varsinaisesti voi pitää unohdettuna. Hän on esimerkkinä naiskirjailijasta, joka menetti jo saavuttamansa tunnustetun aseman yhden kiistanalaisen teoksensa vuoksi.

Fredrika Bremer syntyi Tuorlan kartanossa lähellä Turkua v. 1801, mutta asui siellä vain ensimmäiset ikävuotensa. Monien muiden säätyläisperheiden tavoin Bremerien perhekin muutti Ruotsiin 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Jo ensimmäisillä teoksillaan, humoristisilla porvariskuvauksilla Teckningar ur hvardagslifvet (osat 1-3 vv. 1828-31) Fredrika Bremer herätti huomiota ja sai Ruotsin akatemiankin tunnustuksen. 1830-luvulla ilmestyivät laajat ylä- ja keskiluokan kuvaukset Grannarne (1837) ja Hemmet (1839), joissa naiset käyvät kamppailua itsenäisyydestään. Samalla vuosikymmenellä tuotantoa alettiin kääntää vieraille kielille, ja Bremer tuli tunnetuksi myös Euroopassa ja Amerikassa. Pelkästään kirjallinen toiminta ei kuitenkaan riittänyt. Humaani luonne vei hänet monenlaiseen hyväntekeväisyystyöhön, mm. vankeinhoidon piirissä, jonka epäkohtia hän ankarasti arvosteli kirjoituksissaan. 1840-luvulla ilmestyivät yhteiskunnalliset romaanit Trälinnan (1840) sekä Syskonlif (1848), jonka jälkeen hän teki pari vuotta kestäneen matkansa Amerikkaan. Hemmen i den Nya verlden (1853-54) on syntynyt tämän matkan aikana saaduista vaikutteista. Se esittelee laajasti amerikkalaisen yhteiskunnan valtiollista, uskonnollista ja kulttuurielämää.

Hänen kuuluisin teoksensa, v 1856 julkaistu tendenssiromaani Hertha nostatti kiivaan polemiikin. Kirjoittajaa syytettiin siveettömyydestä, kun hän rohkeni arvostella perheenisän valtaa määrätä täysi-ikäisten tyttäriensä tulevaisuudesta tai vaatia naisille koulutusta, omistusoikeutta ja oikeutta omaan ammattiin. Naisen ratkaisu valita sekä avioliitto että yhteiskuntaa hyödyttävä toiminta oli uutta ja monille liikaa.  J.V. Snellman, joka aiemmin oli suosinut Bremeriä, kirjoitti Litteraturbladetiin yhdentoista palstan mittaisen arvostelunsa, jossa muun ohessa neuvoi, miten naissuvun oli meneteltävä pysyäkseen miesten suosiossa. Kirjansa myötä Bremer menetti kansansuosionsa yhtä nopeasti kuin oli sen aiemmin saavuttanutkin.

Herthan ilmestymisen jälkeen Fredrika Bremer matkusti vuosiksi ulkomaille, aina Palestiinaan saakka ja julkaisi huomioitaan matkalta teoksessaan Lifvet i Gamla verlden (1860-62). Elämänsä loppuvuosiksi hän asettui Arstan tilalle, jossa kuoli uudenvuodenaattona v. 1865.

Sara Elisabeth Wacklin - suomalaisen naiskasvatuksen uranuurtaja ja näyttelymme varsinainen innoittaja - syntyi Oulussa 26. toukokuuta 1790 kaupunginviskaali Zakris Wacklinin perheeseen. Sara ryhtyi   elättämään itseään ja äitiään jo 16-vuotiaana toimimalla apuopettajana pienten lasten koulussa, sillä isän varhainen kuolema oli vienyt perheellä toimeentulon. 1810-luvun puolivälissä hän siirtyi Turkuun harjoittamaan musiikin- ja ranskanopintoja, jotka olivat välttämättömiä tulevalle opettajalle. Saatuaan kokemusta kotiopettajana eri puolilla maata hän teki v. 1819 opintomatkan Tukholmaan ja perusti sieltä palattuaan Ouluun tyttökoulun. Niin tämän kuin Turkuunkin perustetun koulun toiminnan lopetti tulipalo. Oltuaan välillä Helsingissä tyttöpensionaatin johtajattarena Sara palasi kotikaupunkiinsa ja aloitti koulunpidon uudelleen. Sen aika jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän 45-vuotiaana toteutti haaveensa ja matkusti Pariisiin suorittaakseen opettajatar-diplomin Sorbonnen yliopistossa. Vuonna 1836 Sara oli tavoitteensa saavuttanut ja palasi Helsinkiin, perustaen sinne useampiluokkaisen ylemmän tyttökoulun. Koulun toiminta lakkasi kolmen vuoden kuluttua, mutta opettajantyö jatkui alemmassa koulussa.

Jättäessään kotimaansa lopullisesti syksyllä 1843 Saralla oli monivaiheinen opettajatarura takanaan. Tukholmassa hän keskittyi uuteen työhön, kirjoittamiseen. Vaikka tekstiä lienee ollut hyvin vähän valmiina ennen Tukholmaan muuttoa, nimimerkki S.E.W-n julkaisi Hundrade minnen från Osterbotten -teoksen kaksi ensimmäistä osaa jo v. 1844, kolmannen seuraavana vuonna (Satanen muistelmia Pohjanmaalta, suom. ensimmäisen kerran vv. 1872-76, viimeksi v. 1990). Kukin osa sisältää kolmisenkymmentä kertomusta, pisimmät laajoja henkilökuvia tai tapahtumasarjoja.

Wacklinin Muistelmilla ei Suomessa ollut varsinaisesti sen paremmin edelläkävijöitä kuin seuraajiakaan. Lähin esikuva lienee Fredrika Bremer porvariskuvauksineen, myös Balzacin leikilliset tarinat olivat varmaan Saralle tuttuja Pariisin vuosilta. Kirjallisuushistoriaan teos on jäänyt jonkinlaisena kuriositeettina, jota on ollut vaikea luokitella mihinkään kaunokirjallisuuden lajiin kuuluvaksi. Uusimmissa tutkimuksissa on kiinnitetty erityinen huomio teoksen naiskuvan ristiriitaisuuteen: toisaalta romanttinen, toisaalta ironisoiva tai realistinen naiskuva saattavat vaihdella samassakin kertomuksessa. Joskus tuloksena on ollut rohkea karikatyyri kunnianarvoisista vanhoista naisista. Teos otettiin aikoinaan vastaan kiinnostuneena, paitsi Oulun seudulla, missä paheksuttiin sen suorasukaisuutta ja väännettiin nimi muotoon "Satanen valheita Pohjanmaalta".

Satanen muistelmia Pohjanmaalta jäi Sara Wacklinin ainoaksi teokseksi. Jatkoksi aiottu Satanen muistelmia Etelä-Suomesta ei koskaan tullut valmiiksi. 1850-luvulla julkaistiin vaasalaisessa Ilmarinen- lehdessä joukko lyhyitä tarinoita nimellä Österbottniska Anekdoter,en efterskörd efter Sara Wacklin (Pohjalaisia kaskuja, jälkisatoa Sara Wacklinilta). Täyttä varmuutta niitten alkuperästä ei kuitenkaan ole. Sara Wacklin kuoli  Tukholmassa 28. tammikuuta 1846.