*
 
*
*

Oulun seudun kuuden kunnan kuntajakoselvitys

Etusivu
Ajankohtaista
Selvittäjän kynästä
Organisaatio ja aikataulu
Kokousmuistiot
Taustamateriaalia
Henkilöstötiedotteet
Palaute


 

 

Selvittäjän kynästä
Arto KoskiKuntajakoselvittäjän tervehdys 28.5.20120

Vielä viikko aikaa huomautusten tekemiseen

Kun Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnanvaltuustot ottivat 26. huhtikuuta myönteisen ja Muhoksen kunnanvaltuusto kielteisen kannan kuntajakoselvittäjän ehdotukseen kuntien yhdistymisestä, päädyttiin jatkamaan kuntajakoselvitystä viiden kunnan kanssa toiselle kierrokselle. Kuntajakoselvittäjä teki keskiviikkona 5. toukokuuta uuden ehdotuksen viiden kunnan valtuustolle näiden kuntien yhdistymisestä (taulukko 1). Yhdistymissopimusta päivitettiin tekemällä ainoastaan ne muutokset, jotka aiheutuivat Muhoksen kunnan poisjäännistä (taulukko 2).

Kuntalaisten huomautusten tekemisen aika käynnistyi torstaina 6. toukokuuta ja päättyy perjantaina 4. kesäkuuta klo 16.00 eli aikaa on näin ollen vielä viikko jäljellä.

Perjantaina 28.5.2010
Arto Koski
Kuntajakoselvittäjä

Taulukko 1. Kuntajakoselvityksen aikataulu ja eteneminen ajanjaksona 27.4. - 30.6.2010.

 

Taulukko 2. Yhdistymissopimukseen tehdyt muutokset, kun siirryttiin kuuden kunnan yhdistymisehdotuksesta viiden kunnan yhdistymisehdotukseen.

 

 

   
28.05.2010 © Oulun seudun kuuden kunnan kuntajakoselvitys
Haukipudas - Kiiminki - Muhos - Oulu - Oulunsalo - Yli-Ii