|
Yhteisötoiminnan tavoite on saada kaikenikäiset oululaiset
osallistumaan ja vaikuttamaan elinympäristöään ja palveluja koskevaan
suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tämä tapahtuu kumppaneiden kanssa tehdyn
yhteistyön kautta ja tukemalla heidän toimintamahdollisuuksiaan. Yhteistoiminnan
pääkumppaneita ovat alueelliset yhteistyöryhmät, asukas-, omakoti- ja
pienkiinteistöyhdistykset, sekä kylätoimikunnat ja muut asukasyhteisöt.
Kaupungin organisaation ja asukastoimijoiden yhteistyö edistää yhteisöllisyyttä
ja ihmisläheisyyttä.
Yhteisötoiminta on konkreettista, kouriintuntuvaa ja elävää
toimintaa jota ohjaavat kaupungin arvot, luovuus rohkeus, suvaitsevaisuus ja
yhteisöllisyys. Tavoitteena on saada kaikki oululaiset kokemaan Oulu
turvalliseksi ja viihtyisäksi paikaksi asua ja toimia. Lähidemokratiassa on
tavoite saavuttaa valtaosa oululaisista.
Tältä sivustolta löytyy tietoa asukastupien toiminnasta,
yhteistyöryhmien päätöksistä, alueellisista tapahtumista ja kuntalaisten
vaikutuskeinoista ja mahdollisuuksista.
Asukasyhteisöt voivat anoa kaupungilta toiminta- ja
kohdeavustusta. Hakemuskaavakkeita saa Oulu10:n palvelupisteestä tai
internetistä.
Toiminta-avustushakemus
ja tilitys (pdf)
Uudet toimintaan hakeutuvat yhteisöt voivat hakea avustuksia ilman erillistä
määräaikaa.
Lisätiedot:
Koordinaattori Maarit Alikoski
p. 044-703 1144
maarit.alikoski(at)ouka.fi
Torikatu 10 B, 90015 Oulun kaupunki
|