Lasten ja nuorten kaupunkikokous 2011
Tänä vuonna Oulun lasten ja nuorten kaupunkikokous järjestetään tänä
vuonna maanantaina 21.2. klo 13–15 Oulun kaupunginteatterissa. Kokouksessa
oululaiset lapset ja nuoret päättävät heitä koskevista yhteisistä asioista.
Kaupunkikokouksessa Oulun alueelliset vaikuttajaryhmät sekä Oulun Nuorten
Edustajisto ONE tekevät lausunto- ja määrärahaesityksiä, jotka viedään
eteenpäin kaupungin päätöksentekoon.
Päätökset kokouksessa tekee n. 35-henkinen edustajisto, jossa ovat
edustettuina kaikki vaikuttajaryhmät. Puheenjohtajat toimivat
vaikuttajanuoret Nina Huovinen ja Oskari Ervasti.
Kokousta seuraa kaupunginteatterin suurella näyttämöllä n. 500
kutsuvierasta, joista suurin osa on lapsia ja nuoria.
Tiedotteet
Tiedote
1.2.2011: Kaupunkikokousideoita kootaan kouluilla, vaikuttajaryhmissä ja
Aloitekanavassa
Tiedote 9.2.2011:
Lasten ja nuorten kaupunkikokous teatterilla 21.2.
Tiedote 14.2.2011:
Kulkue johdattaa lapset ja nuoret kaupunkikokoukseen maanantaina 21.2.
Tiedote 21.2.2011:
Kaupunkikokous tänään maanantaina 21.2. teatterilla
Tiedote 21.2.2011:
Kaupunkikokous otti kantaa liikuntapaikkojen ja pyöräteiden kunnossapitoon
sekä harrastusmahdollisuuksiin (päätökset)
Seuraa kokousta Facebookissa
Voit seurata kaupunkikokouspäivän kulkua ja tunnelmia Facebookissa
nuorisoasiainkeskuksen fanisivulla.
Lisätietoja
Osallisuusvalmentaja Pasi Laukka
p. 044 703 8208
etunimi.sukunimi@ouka.fi
Linkkejä
Lasten ja nuorten
kaupunkikokous 2009
Ensimmäinen kaupunkikokous järjestettiin 17.2.2009.
Lasten ja nuorten
kaupunkikokous 2010
Osallisuus
ja vaikuttaminen
Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttaminen Oulussa.
|