In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Toiminta-ajatus Toiminta-ajatus


Pienillä jaloilla astellaan, pieniä matkoja kerrallaan - arkea Ahvenojalla:

Toiminta-ajatuksemme on tuoda lapselle iloa ja elämyksiä turvallisessa päiväkotiympäristössä. Tärkeimpiä arvojamme ovat turvallisuus, aikuisen ja lapsen läheinen vuorovaikutus sekä lapsen yksilöllisyyden huomioiminen toiminnassamme.

Tavoitteenamme on, että lapset kokevat olonsa turvalliseksi ja saavat nauttia päivistään iloisina ja luottavaisina, hyvinvoivina lapsina. Toiminnassamme painottuvat erityisesti luontokasvatus, leikki ja liikunta.


Kierrästystä
Luontokasvatus


Päiväkotimme sijaitsee luonnon helmassa, joten luonnon tarjoamat mahdollisuudet ovat helposti meidän ulottuvillamme. Kävelymatkan päässä ovat niin metsä, pururata, hiekkaranta, hevostalli kuin leikkipuistokin. Retkien avulla voimme tutustua meitä ympäröivään luontoon ja löytää sieltä monenlaista elämystä ja tutkimisen aihetta.

Luonto tarjoaa meille runsaasti koettavaa ja ihmeteltävää, josta voimme ammentaa toimintaamme erilaisia sisältöjä. Kiinnitämme erityisesti huomiota jätteen lajitteluun, veden kulutukseen sekä sisä- ja ulkotilojen viihtyvyyteen.

 

LeikkimökkiLeikki

Leikki on tärkeintä toimintaamme. Leikin avulla lapsi muodostaa ja vahvistaa ystävyyssuhteitaan, tutkii, oppii ja kokeilee uusia asioita. Leikki on lapselle luontainen tapa käydä läpi tunteitaan ja kokemuksiaan sekä elää todeksi haaveitaan.

Meille on tärkeää, että jokaiselle lapselle löytyy leikkikaveri. Niin ulko- kuin sisäleikeissäkin ikärajat hälvenevät ja myös eri ryhmien lapset tutustuvat toisiinsa.


Liikunta

Korostamme säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja leikinomaisuutta liikuntahetkillä. Järjestämme liikuntahetkiä myös lasten toiveiden mukaisesti.

Ulkona iso pihamme tarjoaa hyvän mahdollisuuden niin vapaaseen kuin ohjattuun liikkumiseen. Myös päiväkodin sijainti mahdollistaa pururadalla ja maastossa liikkumisen. Valaistun hiihtoladun myötä pidämme yli 5-vuotiaille talvisin hiihtokoulua. Liikuntavirasto tekee hiihtoladun päiväkodin takapihalle; niinpä pienimmätkin lapset pääsevät harjoittelemaan hiihtotaitojaan.
 

Kala ui