In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Uutiset ja tiedotteet Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Kyösti Karvonen, Merja Larivaara ja Susanna Pöykiö kertovat suosikkikirjoistaan 21.2.

Tärkeät kirjani -tapahtumissa tunnetut oululaiset kertovat suosikkikirjoistaan

Tärkeät kirjani -mainoskuva 

Kaleva, ODL ja Oulun kaupunginkirjasto järjestävät Tärkeät kirjani -tapahtumasarjan, jossa tunnetut oululaiset kertovat heille merkityksellisistä kirjoista.

”Haluamme tilaisuuksilla vahvistaa lukemisen iloa, oululaisuutta ja tuoda esille kirjojen yhdistävää tekijää. Sama kirja voi olla merkityksellinen eri ihmisille ammatista, iästä ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta”, kertoo ODL:n diakoniajohtaja Pekka Asikainen.

Ensimmäisessä tilaisuudessa tiistaina 21. helmikuuta klo 18.30 tärkeitä kirjojaan esittelevät Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen, näyttelijä Merja Larivaara ja entinen taitoluistelija, äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelija Susanna Pöykiö.

Lisäksi Oulun kaupunginkirjaston edustaja esittelee mm. lukupiirejä. Tilaisuuden yhteydessä voi myös hankkia kirjastokortin kaupunginkirjaston esittelypisteessä.

Tapahtuma pidetään ODL:n Wegelius-salissa, osoitteessa Albertinkatu 16 (käynti sisäpihalta).

Kevätkauden toinen Tärkeät kirjani -tilaisuus on tiistaina 25. huhtikuuta, jolloin lukemiaan tärkeitä kirjoja esittelevät kirjailija Pauliina Rauhala, professori Kari Sallamaa ja Lasse Kukkonen, jos Kärpät ei ole pelaa Liigan finaaleissa. Syyskuun tilaisuudessa 26.9. kirjoista keskustelevat tuleva kaupunginjohtaja Päivi Laajala, tuomiorovasti Satu Saarinen ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta.

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia tilojen sallimissa rajoissa.