In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Asumisneuvonta auttaa arjen ongelmissa

Oulussa on vuokra-asuntoja hyvin saatavilla, mutta asumisen ongelmat ovat kuitenkin kasvaneet vuosittain ja häätöjen määrä on suuri. Erilaisissa asumiseen liittyvissä ongelmissa autetaan Oulun kaupungin asumisneuvonnassa.

Asumisneuvontaan kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi jos on vaikeuksia vuokranmaksussa, jo kertynyttä vuokrarästiä tai mikäli on tarpeen selvittää asumiseen liittyviä etuuksia tai palveluja. Asumisneuvojan kanssa voi kartoittaa valmiuksia maksusuunnitelmien tekemisen. Asumisneuvoja auttaa myös, jos isännöitsijältä tai vuokranantajalta tulee huomautus asunnon huonosta hoidosta tai mikäli vuokra on tuloihin nähden liian suuri.

Asiakkaita otetaan vastaan eri alueiden asukastupien sekä hyvinvointikeskusten ja -pisteiden yhteydessä, huomioiden kunkin alueen erityispiirteet. Asumisneuvonnan työntekijät tekevät myös tarvittaessa kotikäyntejä yhteistyössä vuokranantajien kanssa esimerkiksi asumisen kriisitilanteissa.

Neuvonnalla ja palveluohjauksella päästään puuttumaan yksittäisten ruokakuntien asumisen ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja asiakkailla on mahdollisuus saada tarkoituksenmukaista palvelua ajoissa.

Viime vuoden lopulla alkanut asumisneuvontahanke kestää vuoden 2017 loppuun asti ja sen aikana kehitetään Ouluun selkeä asumisneuvonnan toimintamalli yhteistyössä muiden toimijoiden, erityisesti Oulun kaupungin perhe- ja aikuissosiaalityön kanssa.

Ota rohkeasti yhteyttä: www.ouka.fi/asumisneuvonta


Asiakaspalvelu, Oulu10

  • Käyntiosoite work Oulu10 A, Torikatu 10, 90100 OULU
  • Postiosoite postal PL 27 90015 OULUN KAUPUNKI
  • Puhelin Asiakaspalvelu work 08 558 558 00, ma - to klo 8 - 17 ja pe 8 - 16 (tämä numero ei ole puhelinvaihde)

    Kaupungin puhelinvaihde work 08 558 410
  • Sähköposti
  • Aukioloajat Ma - to 8 - 18 ja pe 8 - 16, (arkipyhiä edeltävinä arkipäivinä klo 8 - 16)
  • Katso mahdolliset poikkeukset aukioloajoissa
Tiedot esitetään hCard-muodossa.