In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Lisää sivun otsikko Lisää sivun otsikko

KATSAUS LUKUVUOTEEN 2015 - 2016

Tänään on päättymässä Haukiputaan lukion 55. lukuvuosi. Omalta osaltani tämä lukuvuosi on ollut mielenkiintoinen ja haastava aloittaessani elokuussa 2015 Haukiputaan lukion rehtorina. Omasta puolestani haluan esittää lämpimät kiitokseni opettajakunnalle, henkilökunnalle ja opiskelijoille hyvästä yhteistyöstä ja tuesta, jonka olette antaneet minulle kuluvan lukuvuoden aikana.

Lukiossamme on tänä lukuvuonna ahkeroinut lähes 350 opiskelijaa. Opiskelijamäärämme on ollut kasvussa jo usean vuoden ajan. Päättö- ja ylioppilastodistuksen sai joulukuussa 10 opiskelijaa ja nyt keväällä ylioppilaslakin saa 81 uutta ylioppilasta. 

Tänäkin lukuvuonna on opiskelun lomassa järjestetty erilaisia tapahtumia, joista voitte lukea tarkemmin vuosikertomuksen seuraavilta sivuilta. Tapahtumia on järjestetty mm. UNESCO-teeman ja HaLu elää –projektin puitteissa sekä opiskelijakunnan hallituksen toimesta. Ajankohtaisiin asioihin liittyen vietimme syysloman jälkeen turvapaikkaviikkoa, jonka aikana turvapaikka-asiaa käsiteltiin oppitunneilla eri oppiaineiden näkökulmasta.

Kansainvälisyydellä on lukiossamme pitkät perinteet. Tänä vuonna kansainvälisyyskurssimme matka suuntautui Islantiin, joka on omalla ainutlaatuisella tavallaan eksoottinen maa. Mielenkiintoisesta matkastamme voi lukea Haukiputaan lukion Facebook-sivuilta. Lukiomme on mukana myös Erasmus+ -projektissa. Kaksi lukuvuotta kestävässä DIG-IT –projektissa on mukana Haukiputaan lukion lisäksi koulut Ruotsista, Belgiasta ja Ranskasta. Projektin myötä näiden koulujen opiskelijoita ja opettajia kokoontui huhtikuussa Ruotsin Karlskronassa ja odotamme innolla ensi tammikuuta, jolloin vieraat saapuvat viikoksi Haukiputaalle.

Valtakunnan tasolla lukioissa on työstetty uusia opetussuunnitelmia ja valmistauduttu kohti sähköisiä ylioppilaskirjoituksia. Opetushallitus julkaisi lokakuussa 2015 opetussuunnitelman perusteet, jonka pohjalta uudet koulukohtaiset opetussuunnitelmat on laadittu. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla 1.8.2016 alkaen. Opetussuunnitelmatyöhön on osallistunut koko opettajakuntamme. Myös vanhemmilla ja opiskelijoilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa uuteen opetussuunnitelmaan osallistumalla syksyllä tehtyyn Wilma-kyselyyn. Tänä lukuvuonna olemme jatkaneet edelleen sähköisten oppimisympäristöjen kehittämistä ja käytön vakiinnuttamista. Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen alkaa asteittain syksyllä 2016 ja siihen on valmistauduttu pitämällä sähköisiä kokeita koeviikoilla sekä valtakunnallisin harjoituskokein syksyllä ja keväällä.

Tänä lukuvuonna Oulun kaupungissa on käyty kiivasta kouluverkkokeskustelua. Tämän keskustelun yhteydessä on esitetty erilaisia malleja ja muutamassa mallissa Haukiputaan lukio on ollut lakkautettavien lukioiden listoilla. Lukiomme puolustuspuheita on esitetty kaikissa medioissa. Kiitokset kaikille aktiivisille lukiomme puolustajille. Erityiset kiitokset ansaitsevat lukiomme opiskelijat. Heidän ylistävät kirjoitukset lehdissä, nimien keräys adressiin sekä loistavat puheenvuorot eri tilaisuuksissa ovat osoituksena yhteisöllisyydestä ja siitä, että Haukiputaan lukio on hyvä paikka opiskella. Kaupunginvaltuusto tekee päätöksen Oulun kaupungin kouluverkosta kesäkuun 13. päivänä.  

Koulun elämään kuuluvat myös henkilövaihdokset. Pitkäaikainen ruotsin lehtorimme Leena Ahokas jää eläkkeelle 1.8.2016 alkaen. Kiitokset Leenalle pitkästä ja monipuolisesta työpanoksesta ruotsin opetuksen parissa. Toivotan Sinulle leppoisia eläkepäiviä.

Lukuvuoden työn tuloksiin voimme kokonaisuutena olla tyytyväisiä. Jokainen opiskelija, opettaja ja henkilökunnan jäsen on ansainnut kiitokset lukuvuoden työstä. Kiitokset myös kaikille yhteistyökumppaneille ja stipendien lahjoittajille sekä alueen yrityksille mainoksista Ei HaLua Ouluun –pamfletissa.  Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille sekä heidän vanhemmilleen ja läheisille. Toivotan kaikille rentouttavaa ja aurinkoista kesää!

 

Sirpa Risteelä

rehtori