In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Toiminta-ajatus Toiminta-ajatus

Päiväkotimme toiminta-ajatus on toimia lähellä perhettä ja kulkea perheiden kanssa "yhdessä eteenpäin" -periaatteella. Meille tärkeitä arvoja ovat toisen kunnioittaminen, avoimuus, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus.

Heppa

Huomaa varsat
vauhdissaan,
laukkaa ratsut
sukkelaan,
ponit rientää
katsomaan
ruohontupsut
suussa.
Hihkuvat
he innoissaan
kun pihlajat on
pullollaan:
"Hei, marjoja
on puussa."

( V. Ansamaa )

 

Yhteistyö koulun kanssa

Saman katon alla toimiminen luo vahvan pohjan toimivalle yhteistyölle ja turvallisen siirtymisen päiväkodistamme koulun puolelle lapsen kasvaessa kouluikään.

Päiväkotimme ryhmillä on omat kummiluokat koulun puolella. Vietämme yhteistä aikaa mahdollisuuksien mukaan monin tavoin esimerkiksi koululaiset käyvät lukemassa kirjoja päiväkodin lapsille, järjestämme yhteisen adventtipuurojuhlan salissa ja pidämme yhteisiä lauluhetkiä eri teemoista. Yhteistyötä tehdään ja yhteistyön muotoja kehitetään koko ajan.

Käytämme ulkona turvaliivejä
Turvaliivit

Turvaliivit meillä
päällä
pihalla on
joka säällä.

Kun me
tehdään retkiä
on liivit
aina käytössä.


(V. Ansamaa)


 

Pienryhmätoiminta

Meille on tärkeää, että ohjattu toiminta on tarkoin suunniteltua huomioon ottaen lapsen iän ja kehitystason. Lapsen tulee saada onnistumisen kokemuksia päivittäin ja positiivista palautetta toiminnastaan. Ohjatun toiminnan tulee olla monipuolista. Pidämme tärkeänä pienryhmätoimintaa ja välillä lapsen on saatava tehdä asioita aikuisen kanssa kahdestaankin.

Lapsia askartelemassa