In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun Hiukkavaaran integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli sai tunnustusta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palkinnon vastaanottivat Mikko Törmänen, Eini Vasu, Leena Kallioniemi, Ari Saine ja Jere Klami

Suomen kuntatekniikan yhdistys on myöntänyt Kuntatekniikan saavutus –palkinnon kahdelle kaupunkien kehittämisen uusia toimintatapoja ja suunnittelukäytäntöjä luoneelle hankkeelle. Palkinnot luovutettiin Turussa Kuntatekniikan päivillä 21.5.2015.

Kuntatekniikan saavutuksina palkittiin Oulun Hiukkavaaran integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli ja WSP:n Helsingin kaupungille tekemä Kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen vaikutusten arviointi -selvitystyö. Saavutuksen valinnut lehdistöraati halusi tänä vuonna painottaa suunnittelukäytäntöjen kehittämistä tukevia hankkeita. Niiden avulla kaupunkien kehittämisen toimintatavat saadaan paremmin vastaamaan tulevien vuosikymmenten tarpeita.

Oulun Hiukkavaaran keskuksen INURDECO-kehittämishankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa asemakaavoituksen alusta lähtien. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa kehityshankkeen elinkaaren loppuun saakka. Tavoitteena on ollut luoda joustavaa kaupunkisuunnittelua ja -kehittämistä sekä asemakaavaa, jossa käyttäjän rooli asemakaavan suunnittelussa nousee merkittävään asemaan.

Lisätietoa Oulun Hiukkavaaran integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimallista (pdf)

Linkki: Hiukkavaaran INURDECO-raportti

Palkituista hankkeista voi lukea lisää 11.6. ilmestyvässä Kuntatekniikka-lehdestä.

Lisätietoa:
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi 044 703 2425(paikalla 25.5.2015)
 


Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2,
  • Postiosoite postal PL 32 90015 Oulun kaupunki 90140 Oulu
  • Puhelin Kaavoitusarkkitehti
    Leena Kallioniemi work
    044 703 2425

    Kaavoitusarkkitehti
    Eini Vasu cell
    044 703 2402
Tiedot esitetään hCard-muodossa.