In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Millainen on unelmiesi Oulun keskusta? – Kerro mielipiteesi 29.5. mennessä

Oulun kaupunki on käynnistänyt Oulun keskustan tulevaisuutta ohjaavan keskustavision laadinnan joulukuussa 2015. Keskustavisioksi nimetyn kehittämissuunnitelman tavoitteena on tukea Oulun keskustan kehittymistä elinvoimaiseksi, elämykselliseksi ja monipuoliseksi kaupunkikeskukseksi.

Oululaisilla ja muilla Oulun keskustan tulevaisuudesta kiinnostuneilla on nyt mahdollisuus kertoa näkemyksensä keskustan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kehittämissuunnitelmatyön taustaksi tarvitaan analyyttisiä ja rohkeita mielipiteitä esimerkiksi keskustan asuntorakentamisesta tai autottomista kävelyalueista.

Mielipiteesi voit kertoa vastaamalla karttapohjaiseen Unelmieni Oulun keskusta vuonna 2040 -kyselyyn viimeistään 29.5. Kyselyyn pääset vastaamaan osoitteessa www.ouka.fi/keskustavisio.

Voit myös tulla kertomaan mielipiteesi suunnittelijoille Ympäristötalolle (os. Solistinkatu 2) keskiviikkona 20.4. tai torstaina 21.4. klo 14-19.
 

Keskustavisio suuntaa tulevaisuuteen

Kaupunkikeskusta elää ajassa ja muuttuu sen mukana, eikä elävä kaupunki ole koskaan valmis. Kehitystä täytyy kuitenkin ohjata ja sille täytyy asettaa tavoitteet. Oulun keskustan kehittämistä on ohjattu erilaisin suunnitelmilla vuosikymmenten ajan.

Keskustassa nyt näkyvät konkreettiset muutokset, kuten Rotuaarin uudistuminen ja laajentuminen, Kivisydämen valmistuminen ja ydinkortteleiden uudistuminen, ovat tulosta pitkäjänteisestä suunnittelusta. Nyt on aika pohtia, mitkä ovat kehittämisen seuraavia askelia.

Keskustavisio on luonteeltaan strateginen ja yleispiirteinen tavoitesuunnitelma, joka ohjaa tarkempaa ja yksityiskohtaista kaupunkisuunnittelua. Suunnitelman tarkoituksena on muodostaa tulevaisuudenkuva elinvoimaisesta ja omaleimaisesta Oulun keskustasta sekä määritellä keskeiset strategiset valinnat ja toimenpiteet keskustan kehittämiseksi. Keskustavisiota laaditaan aktiivisesti vuoden 2016 aikana ja sen yhteydessä toteutetaan erilaisia keskustelu- ja työpajatilaisuuksia.

Lisätietoja keskustavisiosta ja sen yhteydessä järjestettävistä tilaisuuksista saat osoitteesta www.ouka.fi/keskustavisio.

Lisätiedot:
yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen, puh. 044 497 3116, jouni.makarainen[at]ouka.fi
 


Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2,
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki 90140 Oulu
  • Sähköposti
  • Verkkosivut www.ouka.fi
Tiedot esitetään hCard-muodossa.