In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Jääli nyt ja huomenna Jääli nyt ja huomenna

 

Oulun kaupungin asemakaavoitus järjesti Laivakankaan koululla 22. huhtikuuta 2015 yhteistyössä Jäälin suuralueen yhteistyöryhmän ja Jäälin asukasyhdistyksen kanssa keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin Jäälin kaupunginosan nykytilaa ja tulevia kehityskohteita. Tapahtuma oli kaikille avoin ja siihen osallistui n. 70 jääliläistä tai Jäälistä kiinnostunutta. Alustuksen jälkeen osallistujat pääsivät kertomaan pienryhmissä oman näkemyksensä kaupunginosansa parhaista puolista ja heikkouksista ja siitä, mitä Jääli tarvitsisi ollakseen entistäkin parempi asuinalue. Toinen keskustelutilaisuus järjestettiin 9. joulukuuta 2015, jolloin ideoitiin 35 jääliläisen ja Oulun kaupungin asemakaavoituksen edustajien voimin Jäälin keskuksen ympäristön tulevaisuuden tavoitetilaa.

Jäälin keskuksen asemakaavan muutos pyritään käynnistämään vuoden 2016 aikana.

2. Keskustelutilaisuus 9.12.2015

1. Keskustelutilaisuus 22.4.2015

Käyntiosoite
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemaavoitus
Solistinkatu 2, 90140 Oulu

Puhelin
Kaavoitusarkkitehti
Juho Peltoniemi
046 921 0466

Sähköposti
juho.peltoniemi(at)ouka.fi