In English | Tekstin koko A- A+

Kirjasto A-Ö
 


Pohjoista kirjallisuutta
Pohjoista musiikkia
KirjastoVirma
  
  

 

 

Tarina-kahvila
 

< Takaisin

Pääkirjaston aurinkovoimalan asennustyöt alkavat

Pääkirjaston aurinkovoimalan asennustyöt käynnissä

Oulun pääkirjaston katolle suunnitellun aurinkovoimalan asennustyöt ovat alkaneet.

Kirjaston katolle nostetaan 500 aurinkopaneelia, joilla tullaan tulevaisuudessa tuottamaan noin 15 prosenttia kirjaston vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Kesäpäivänä sähkönkulutuksesta voidaan kattaa aurinkovoimalla yli puolet.

Oulun Tilakeskuksen rakennuttaman ja Oulun Energian toimittaman aurinkovoimalan tehoksi tulee 130 kilowattia. Aurinkovoimalla tuotettu sähkö kulutetaan kirjaston käyttösähkönä, erityisesti jäähdytyksessä.

Alun perin voimalan asennustyöt oli tarkoitus aloittaa jo viime syksynä, mutta laadun varmistamiseksi suunnitelmaa päätettiin lykätä. "Kirjaston sijainti meren läheisyydessä asettaa voimalalle omat vaatimuksensa. Paneelien täytyy kestää kovaakin tuulta, joten niille tehtiin vielä tuulitunnelitestejä Saksassa. Testitulosten perusteella paneelien asettelua muutettiin. Nyt ne kestävät kovemmankin tuulen," energia-asiantuntija Johanna Mäkelä Oulun Tilakeskuksesta kertoo.

Asennustöiden arvioidaan kestävän kolmesta neljään viikkoon, joten aurinkovoimalla tuotettua sähköä päästään hyödyntämään jo tulevana kesänä. Kirjaston sähkönkulutushuiput ajoittuvat keskikesään, jolloin jäähdytyksen tarve on suurin.

Kirjaston asiakkaat ja henkilökunta voivat seurata aurinkovoimalan tuotantoa reaaliajassa kirjaston aulaan asennettavalta näytöltä.


// ]]>