In English | Tekstin koko A- A+

Sotakirjallisuutta
 

Pekka Jaatinen: Kalpeat sotilaat

Jatkosodassa jalkansa menettänyt Lenne ja vakavan päävamman saanut Asser jäävät huomaamattaan koukkuun vammojensa hoidossa käytettyihin lääkkeisiin. Heroiini tuo nopean helpotuksen sekä fyysiseen että henkiseen kipuun. Kukaan ei tunnu piittaavan etenkään Asserista, jonka ulkopuolisuutta vasten peilautuvat yhteiskunnan todelliset arvot ja olemus.

Saatavuus

Audrey Magee: Sopimus

Saksalaiset Peter ja Katharina menevät naimisiin, jotta Peter saa lomaa itärintamalta ja Katharina Peterin mahdollisesti kaatuessa leskeneläkkeen. Laskelmoidusta liitosta kasvaa aito rakkaussuhde, jota Mageen esikoisromaani kuvaa läpi rasittavien sotavuosien sekä Katharinan että Peterin näkökulmista.

Saatavuus
 

Aapo Kukko: Riekaleita

Riekaleita kertoo kuusi sarjakuvatarinaa, jotka sijoittuvat 1940-luvun alkuun, vasta syttyneen jatkosodan aikaan. Varsinaisten taistelukuvausten sijaan kertomukset keskittyvät suomalaisen mielipidevangin, narkomaanin, homoseksuaalin, rintamakarkurin ja kuolemaantuomitun sekä nuoren sotilaan näkökulmiin.

Saatavuus

Mikko-Pekka Heikkinen:
Terveiset Kutturasta

Köyhä Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi, minkä seurauksena syttyy sisällissota. Farssinkin sävyjä saava konfliktikuvaus hyödyntää ahkerasti kliseitä ja stereotypioita, mutta ottaa myös kantaa Pohjois-Suomen elinkelpoisuuden puolesta.

Saatavuus

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies

Jussi Ketola on kuskaamassa heiniä Kauhavan asemalle kevättalvella 1918, kun hänet pakotetaan pistoolilla uhaten junaan. Tampereella Ketola joutuu kylmien kyytimieheksi: keräämään punaisten ja valkoisten ruumiita. Suomen kansalaissota näyttäytyy tässä Tuurin tuotannon parhaimmistoon lukeutuvassa romaanissa sattumanvaraisena mielettömyytenä.

Saatavuus

Anneli Kanto: Veriruusut

15-vuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt paperitehtaalle aputytöksi. Helmikuun alussa 1918 tehdas suljetaan ja Valkeakoskellekin perustetaan naiskaarti, johon Sigrid ystävineen liittyy. Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee heidät mukaansa keskelle silmitöntä tragediaa.

Saatavuus

Teemu Kaskinen: Sinulle, yö

Rujo, mutta mukaansatempaava kuvaus Suomen ja Norjan sodasta sijoittuu lähitulevaisuuteen. Kaskinen sai idean kirjaansa kertausharjoituksissa: hän halusi kuvata, miten nykyajan tietokonesukupolvi pärjäisi ja käyttäytyisi sotaoloissa. Näkökulma on vahvasti ruohonjuuritasolla, yksilön kokemuksessa.

Saatavuus

Tapio Koivukari: Käpykaartilaiset

Einari Takavainio pakenee aatetovereineen sotarintaman velvoitteita. Käpykaartilaisten vaimojen on selvittävä raskaista töistä yksin. Kyläyhteisö katsoo kieroon ja virkavaltakin kovistelee vähän väliä. Karkureidenkaan kohtalo ei ole häävi sodan pitkittyessä ja ruokavarojen huvetessa. Vain metsä tarjoaa turvan, kun olosuhteet käyvät sietämättömiksi.

Saatavuus

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta


Tosielämään perustuvan tarinakokoelman nimikertomus Rautasormus kertoo leskeksi jääneen Milkan ja IKL:n aatteeseen vahvasti uskoneen papin, Pentin, yhteisestä taipaleesta sodan varjostamassa Suomessa. Kiinnostavinta kuvatuissa elämänkohtaloissa ovat arjen tunteet ja teot, jotka ovat kantaneet halki vuosikymmenten.

Saatavuus

Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Romaanin tarina kulkee kahdessa ajassa. 79-vuotias Antti Vallas on dementoitunut ja läheistensä huolenpidon varassa. Nykyhetken läpi kuultavat palvelusvuodet natsi-Saksan Waffen-SS-joukoissa. Antin sodassa ei ole sankareita tai ylevää isänmaallisuutta – on vain tekoja ja tapahtumia, joiden synnyttämää syyllisyyttä Antti kantaa yhä mukanaan.

Saatavuus

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, lokakuu 2015

OUTI-verkkokirjasto

// ]]>