In English | Tekstin koko A- A+

Tiiviisti kaunista - uutta kotimaista novellituotantoa
 

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia

Helsinkiläisen Anna Tommolan novellit ovat herkullista luettavaa kaikille ihmisistä ja ihmissuhteista kiinnostuneille. Tommola kirjaa novelleissaan julki ihmisten toiveita, pettymyksiä ja niiden toteutumisia. Yksi novellihenkilö esimerkiksi haluaa pitkän miehen, kun taas toinen ei mielellään kohtaisi ketään. Kirja on Anna Tommolan esikoisteos.

Saatavuus


Katso myös Kirjasammosta

 
Saija Nissinen: Sitomisen taito


Mitä miettii murhayrityksen kohteeksi joutunut presidentti ennen itsenäisyyspäivän juhlien kättelymaratonia? Entä mielisairaalan kylvettäjä tehtyään kammottavan kämmin? Saija Nissisen novellit rakentuvat mielenkiintoisista tilanteista. Sitomisen taito on täynnä tarkkanäköisiä ja myötätuntoisia kuvauksia pienistä ihmisistä suurine tunteineen.

Saatavuus


Katso myös Kirjasammosta

 

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta

Tukholmalaisen, Kärsämäeltä kotoisin olevan Tiina Laitila Kälvemarkin novellien ihmiset ovat irti juuriltaan tai elämiensä risteystilanteissa. Tove Janssonilta lainattu alkusitaatti kiteyttää hyvin novellien tunnelman: "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta
 
Tuuve Aro: Himokone. Välähdyksiä pimeässä

Himokone kiertyy hauskan idean ympärille. Kyseessä on kokonainen kokoelma novelleja, jotka on nimetty tuttujen elokuvien mukaan. Otsikot eivät välttämättä vie sinne, minne luulisi. Esimerkiksi novellissa Invasion of the Body Snatchers pelkoa ja kauhua aiheuttaa vauvalauma. Mitä sitten pitävät sisällään Tappajahai tai Vertigo?

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta
 
Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

Keltaiset tyypit on Eeva Rohaksen esikoisnovellikokoelma, joka sisältää kahdeksan kertomusta. Novellit kuvaavat jollain tapaa rikkinäisiä ihmisiä. Maailma on kylmä, mutta jossain on aina lämmin kohta. Sitä kohti on pyrittävä, keinolla millä hyvänsä. Keltaiset tyypit kertoo keskenkasvuisista ihmisolennoista ja heidän kipukohdistaan.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

 

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Apatosauruksen maa on paikkaa pikemmin mielentila, jossa absurdi arki ja vilkas mielikuvitus kohtaavat. Se on Miina Supisen ratkiriemukas lyhytproosakokoelma, jonka tarinat tarjoavat lyhyitä kurkistuksia tämän maailman tuolle puolen. Tunnelma on kepeä ja asenne myötäelävä. Parasta pieninä annoksina.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

 

Janica Brander: Lihakuu

Talvitaivaalla ei ole tähtiä, kun lihakuu on syönyt ne kaikki. Lihakuu on ahne ja paha. Se saa ihmiset väsyneiksi ja rähjäämään. Pieni poika kanavoi työttömyyden ja masennuksen kalvaman kotitilanteen taivaalle ja toivoo, että joulupyhät olisivat äkkiä ohi. Janica Branderin esikoisnovellikokoelmassa todellisuus on maagista, kaunista ja karmeaa.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta
 
Maritta Lintunen: Mozartin hiukset

Maritta Lintusen novellikokoelma soi kauniisti. Kaikkia tarinoita yhdistää musiikki, mutta sävelten kirjo on laaja. Yksi nainen on valmis uhraamaan parisuhteensa päästäkseen keinolla millä hyvänsä lähelle todellista rakastettuaan, Mozartia. Eräs mies taas on huomannut ajattelevansa kuin Jean Sibelius. Jos sanat loppuvat, musiikki jää.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta
 
Mooses Mentula: Musta timantti

Miten arvokkaan mustan timantin saa kaivettua maasta ylös? No tietenkin lapion ja tarpeeksi suuren kampiakselin kera. Mooses Mentulan esikoisnovellikokoelma on lupaava osoitus kirjallisesta lohdusta. Mentulan kertomusten päähenkilöt eivät välttämättä saa osakseen sitä parhainta mahdollista elämää, mutta jotenkin he vain nousevat ahdingoista.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

 
Raisa Lardot: Jotain häikkää

Nuoruuden tavoittelu voi koitua kuolemaksi, kun plastiikkakirurgille ajan varanneen sydän ei kestäkään. Entä mitä tekee mies, joka huomaa uimahallissa pukukaappinsa tyhjentyneen? Miettii häpeillen, kuinka oli pukenut päälleen tangat, joille varas nyt nauraa. Sivun, kahden tai kolmen mittaiset tarinat tiivistävät paljon olennaista meistä ja muista.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

Pasi Lampela: Kuolemansairauksia

Pasi Lampelan novelleissa arki luo eteen lohduttomia kohtauksia. Poika kasvaa isoksi, muttei saa ääntä sisältään kuin suorana huutona. Lukioikäinen nuorukainen tekee peruuttamattoman päätöksen ja jättää hyvästit maailmalle katkeruuden värittämässä viestissä. Väliin mahtuu uskottomuutta, vankilatuomioita ja kuolemaa.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse

1960- ja 70-lukujen Lapissa odotetaan Kekkosta. Taajaan kalastus- sun muilla reissuilla Pohjois-Suomessa presidenttiaikanaan käynyt UKK on valtava hahmo lappilaisten elämässä. Kaikki tuntevat hänet jollain tavalla tai ainakin jonkun kautta. Hän saattaa myös vain häälyä rilli- ja kaljupäisenä kuvana pirtin seinällä.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta
 
Nelli Hietala: Lintujen käytännöllisyydestä

Nelli Hietala havainnoi novelleissaan maailmaa tarkasti ja kauniisti. Lyhyet pakinamaiset tekstit kohdistavat katseensa pieniin yksityiskohtiin ja tarjoavat yllättäviä, mutta harvinaisen osuvia huomioita arjesta. Kokoelma sisältää muun muassa ohjeita eksymiseen ja henkisen taakan kantamiseen sekä selonteon tervehtimiseen liittyvistä vaaroista.

Saatavuus

Katso myös Kirjasammosta

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, helmikuu 2013

OUTI-verkkokirjasto

// ]]>