Tekstin koko A- A+

Lukion kirjastovierailun ABC Lukion kirjastovierailun ABC

Varaa vierailuaika ajoissa

Varaa vierailuaika kirjastoon hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen käyntiä. Syksyn käynnit kannattaa varata edellisenä keväänä. Ilmoita muutoksista tai tunnin peruuntumisesta kirjastoon.

Luokan rakenne ja erityistoiveet

Kerro kirjastoon ryhmäsi koko ja tietoja ryhmästä. Mikäli ryhmässä on erityistarpeisia tai liikuntaesteisiä opiskelijoita, on tästä hyvä kertoa etukäteen. Näin kirjastokäynnin suunnittelu onnistuu parhaiten ja pystymme tarjoamaan jokaiselle mukavan kirjastokokemuksen. Englanninkielinen opastus tulee varata etukäteen.

Valmistele luokkasi ja ole läsnä tunnilla

Keskustele ryhmäsi kanssa etukäteen kirjastokäynnistä ja sen sisällöstä. Innostunut opettaja saa myös luokkansa kiinnostumaan asiasta. Kun tulette kirjastoon, muistuta opiskelijoita ottamaan kirjastokortit mukaan.

Opettajan tulee aina olla läsnä kirjastovierailulla, ja hän on vastuussa opiskelijoistaan ja heidän käyttäytymisestään. Kirjastonhoitaja ei esimerkiksi tiedä opiskelijoiden mahdollisista sairauksista. Kirjastovierailu peruuntuu, jos opettaja ei ole paikalla.

Anna palautetta

Kehitämme jatkuvasti palveluitamme, ja kaikki palaute on tervetullutta. Kerro mietteistäsi käynnin jälkeen tai myöhemmin sähköpostitse.

Tervetuloa vierailulle Oulun kaupunginkirjastoon!