In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Hyvinvointikeskusten vastaanotot sujuvammiksi palautteiden perusteella

Oulun kaupungin hyvinvointikeskuksissa on huomioitu kuntalaisten ja työntekijöiden palautteet erityisesti akuuttivastaanoton odotusajoista ja sähköisestä ajanvarauksesta. Sähköisiä palveluja on lisätty, ja esimerkiksi tekstiviestimuistutukset otetaan käyttöön syksyllä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä mielenterveyspalveluissa. Laboratorioajat ja neuvola-aikoja sekä hoitajan vastaanottoaikoja voi jo nyt varata itse netistä. Uusia sähköisiä palveluja kokeillaan ensin hyvinvointikeskuksittain, ja kokemusten perusteella otetaan käyttöön kaikissa hyvinvointikeskuksissa.

Sairaanhoitajan vastaanotolle (esimerkiksi ompeleen poistoon tai lääkeinjektioon) voi varata jo nyt ajan mihin tahansa hyvinvointikeskukseen. Syksyllä mahdollistuu Kiimingissä ja Kaakkurissa nettiajanvaraus sairaanhoitajalle kansansairauksien hoitoon, Haukiputaalla diabeteshoitajalle (1-tyypin diabetes) ja lisäksi Kaakkurissa lääkärille aika ennalta sovittuun lasten korvakontrolliin.

Akuuttivastaanotollalapset ja kiireellistä hoitoa vaativat asiakkaat hoidetaan ensin. Odotusajat ovat lyhentyneet, ja tavoitteena on edelleen jonotusajan lyheneminen  sekä sähköinen ilmoittautuminen kotona. Tätä kokeillaan Kiimingissä, jossa aloitetaan syksyllä nettiajanvaraus, jolloin asiakas voi varata saapumisajan netistä. Saadun kokemuksen perusteella nettivarauksia otetaan käyttöön muuallakin.

Jos asiakas tarvitsee hoitosuunnitelman mukaista lääkärin tai hoitajan vastaanottoaikaa ja vapaita aikoja ei asiakkaan soittaessa ole, asiakkaan ei tarvitse soittaa uudelleen, vaan hänelle ilmoitetaan aika hyvinvointikeskuksesta. Useita palveluja tarvitsevat asiakkaat ja perheet saavat oman vastuutyöntekijän, joka toimii yhdyshenkilönä muihin ammattilaisiin. Asiakkaalle/perheelle laaditaan yhdessä palvelusuunnitelma.