In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki

Perusopetuksen tehtävänä on tarjota jokaiselle oppilaalle hänen ikäkautensa ja edellytystensä mukaista opetusta. Oppilaalla on oikeus osallistua opetukseen mahdollisimman täysipainoisesti oman opetusryhmänsä mukana. Koulun tukimuotoja ovat muun muassa eriyttäminen, tukiopetus, erityisopetus, oppilashuoltotyö, ohjaus ja erityiset opetusjärjestelyt. Oppilaalla on oikeus saada opetukseen osallistumisen kannalta välttämättömät apuvälineet sekä tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

Tuen järjestämisen perusperiaatteina ovat ennakointi, tuen oikea-aikaisuus, suunnitelmallisuus ja asteittainen tehostaminen. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen malliin, jossa tukimuodot ja -rakenteet vahvistuvat asteittain. Tuen tasot ovat yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki.