In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Turkansaari on valmis kesävieraiden vastaanottoon

Tunnelmallisessa Turkansaaren ulkomuseossa vietetään kesäkauden avajaisia sunnuntaina 5. kesäkuuta. Museoalueen portit avautuvat kello 10. Päivän ohjelmassa on savikiekkojen kuuntelua gramofonilla, mandoliinimusiikkia ja tietysti tutustumista alueen moniin tarinoihin historiastamme. Museoalueen kahvilasta voi ostaa herkullista pikkupurtavaa ja lohikeittoa. Turkansaaren alkavan kesän ohjelmisto on erittäin monipuolinen. Tapahtumissa on paljon uusia esiintyjiä ja toki myös Turkansaaren omakseen tuntevia konkareita esittelemässä muun muassa entisajan työtapoja. Museon tavoitteena on päästä viime vuoden erittäin hyvään, noin 20 000 vieraan kävijämäärään.

Kesäkauteen on valmistauduttu toukokuun alusta

Turkasaaaren museoaluetta on valmisteltu talviunien jäljiltä kesän avajaisiin ja kesävieraisiin. Ulkomuseon kunnostus kesää varten tapahtuu aina toukokuussa. Kaksi saarta ja yli 40 rakennusta vaativat huolenpitoa. Työsarkaa löytyy esimerkiksi sisätilojen siivouksesta, laiturin laitosta, piha-alueiden haravoinnista, tekstiilien silityksistä ja paikoilleen laitosta. Siivoustöihin ja alueen kunnostukseen osallistuvat vakituinen henkilökunta, kesätyöntekijät ja vapaaehtoiset.

Yli-Juuruksen talossa OSAO:n rakennusrestaurointi- ja artesaaniaikuisopiskelijat tehneet vauriokartoitusta, korjaussuunnitelman ja ovat korjanneet pinkopahvien ja tapettien eriasteisia repeymiä. Turkansaaren piha-alueilla on ahkeroinut haravan varressa Salama-tiimi. Salama-tiimi koostuu vaihto-oppilaista, turvapaikanhakijoista ja kiintiöpakolaisista. Tiimiläiset olivat innostuneita ja kiinnostuneita Turkansaaresta, kulttuuriperinnöstä ja toivoivat jatkossakin mahdollisuutta tulla Turkansaareen vapaaehtoistehtäviin. Salama-Tiimi toimii Suomen Punaisen Ristin Oulun osaston alaisuudessa.