In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Oppilaskunta Oppilaskunta

Oppilaskunnan hallitus on oppilaiden niin sanottu äänitorvi. Se tuo oppilaiden näkemyksiä esille opettajienkokoukseen, johtoryhmälle ja Jäälin alueen kehittämisryhmälle. Lisäksi se pyrkii toteuttamaan oppilaiden hyvinvointia edistäviä ideoita. Oppilaskunnan hallitus on myös mukana järjestämässä koulun tilaisuuksia ja muita toimintoja.

Jokaiselta luokka-asteelta on äänestämällä tai haastatteluilla valittu kahden vuoden jaksolle kaksi jäsentä, joista muodostuu oppilaskunnan hallitus.

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu koulupäiivien aikana, pääosin välitunneilla, koulun jälkeen, mutta tarvittaessa myös oppituntien aikana.

Laivakankaan koulun oppilaskunnan ohjaajana toimii lehtori Päivi Murtomäki.