In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Toiminta-ajatus Toiminta-ajatus

Mäntylän laulu

On lapsista tehty paljon lauluja
erilaisia tarinoita, juttuja
tämä laulu kertoo Mäntylästä
jossa yhdessä kaikki toimitaan
päiväkoti sekä kerhot
saman katon alle mahdutaan

On tämä meille tärkee juttu
täällä jokainen on tuttu
me kavereita olla
toisillemme tahdotaan

On meistä mukavaa uusia asioita oppia
tehdä yhdessä, kokeilla ja tutkia
luonnon ääniä, lintuja kuunnella
metsän raikasta tuoksua tuntea
meren rannalla joskus kulkea
ja elämästä nauttia

On tämä meille tärkee juttu
täällä jokainen on tuttu
me kavereita olla
toisillemme tahdotaan

On luonnossa meille tärkeitä juttuja,
ovat linnut ja metsän puut meille tuttuja.
Roskiakaan maahan laita en,
ne lajittelen taitaen,
kestävän kehityksen saan sillä jatkumaan.

Onkivat pojat Talvipäivä

Lapsi elää yksikössämme samanaikaisesti kodin, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta lapsen kokonaisvaltaisen hyvän kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Mäntylän yksikön henkilöstö tukee kotien kasvatustehtävää ja vastaa osaltaan lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on luoda hyvä perusta elinikäiselle oppimiselle.

Vanhempainneuvosto Vanhempainneuvosto

Yksikössämme toimii vanhempainneuvosto. Vanhemmilla on mahdollisuus kohdata toisiaan ja tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin.

Vanhempainneuvoston talkooilta

Vanhempainneuvostossa on vanhempien edustus jokaisesta päiväkodin ryhmästä sekä henkilöstön edustus. Puheenjohtajana toimii vanhempien edustaja ja sihteerinä henkilöstön edustaja.

Vanhempainneuvosto järjestää yhteisiä tapahtumia, sekä vapaamuotoista yhdessäoloa. Vanhempainneuvostotoiminta on yksikössämme aktiivista.

Pihan pesua
 

Vihreä lippu Vihreä lippu

Syksystä 2006 olemme olleet mukana kansainvälisessä Vihreä lippu -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tuoda kestävän kehityksen periaatteet osaksi arkipäivän toimintaa itse tekemällä ja pohtimalla. Vihreässä lipussa yhdistyvät kestävän kehityksen ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen sekä taloudellinen näkökulma.

Säästämme sähköäVihreä lippu -toiminnan kautta meille on muodostunut toimintaamme ohjaavat Mäntylän vihreät tavat:

  • Opettelen lajittelemaan oikein.
  • Huolehdin hyvin omista ja yhteisistä tavaroista ja välineistä.
  • Otan ruokaa sen verran kuin jaksan syödä.
  • Muistan sammuttaa valot poistuessani huoneesta.
  • Muistan sammuttaa sähkölaitteet käytön jälkeen.
  • Käytän vettä säästäen.
  • Suljen hanan käytön jälkeen.
  • Toimin vastuullisesti käyttäessäni lähiympäristössä olevia yhteisiä välineitä ja paikkoja.
  • Kerää roska päivässä – joka päivä.
  • Saan leikkiä rauhassa.

Kestävän kehityksen periaatteita noudatetaan yksikössämme mm. jätteiden lajittelun, kierrätyksen ja luontoa säästävien toimintojen kautta. Myös suvaitsevaisuus ja hyvä kaveruus kuuluvat kestävään kehitykseen. Ensimmäisen Vihreän lipun olemme saaneet toukokuussa 2007 ja nykyään olemme jo Kestävällä tasolla.

http://www.vihrealippu.fi/vl