In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Katusoittajia ja skeittipuiston ohjaajia kesätyöharjoittelussa Oulun kaupungilla

Katusoittajia ja skeittipuiston ohjaajia kesätyöharjoittelussa Oulun kaupungilla

Oulun kaupungissa on pyritty luomaan uusia kesätyöharjoittelutehtäviä, joita tänä kesänä ovat mm. katusoittajat ja skeittipuiston ohjaajaharjoittelijat.

Katusoittajat kiertävät kesäaikana Oulun kaupungin keskustan alueella ja ilostuttavat ihmisiä musiikilla. Soittajat käyvät soittamassa ja laulamassa myös ikäihmisten luona palvelutaloissa. Katusoittajat esiintyvät esimerkiksi Hiirosenkodilla ma 20.6. klo 12-14.

Hovisuon skeittipuistossa työskentelee kolme kesätyöharjoittelijaa. Kesätyöharjoittelijat ohjaavat skeittausta ja skuuttausta sekä neuvovat, miten puistossa toimitaan niin, että kaikilla on turvallista ja mukavaa.

Oulun kaupunki työllistää tänä kesänä noin 1 000 opiskelijaa kaupungin eri toimipisteisiin monipuolisiin kesätyöharjoittelutehtäviin. Perinteisesti kesätyöharjoittelijat mm. työskentelevät päiväkodissa ja ikäihmisten parissa, hoitavat viheralueita ja liikuntapaikkoja, toimivat oppaina Tietomaassa ja museoissa sekä tekevät erilaisia toimistotehtäviä. 

Kaupungin kesätyöharjoittelupaikat olivat haussa 15.2.–20.3.2016 ja niihin tuli 1 928 hakemusta. Kesätyöharjoittelua koordinoidaan Oulun kaupungin työllisyyspalveluista.

 

Lisätietoja:
Outi Söderman-Juvani
Palveluohjaaja, Työllisyyspalvelut
Outi.Soderman-Juvani@ouka.fi
p. 044 703 4038