In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Madetojan musiikkilukiolle stipendi Nuori Kulttuuri -tapahtumassa

Madetojan musiikkilukion Mummomusikaali Mutrix on saanut 1500 euron stipendin valtakunnallisessa Nuori Kulttuuri -tapahtumassa Vaasassa 27.–29.5.2016.



Nuori Kulttuuri on jokavuotinen tapahtumakokonaisuus, jonka taidelajeina ovat vuorovuosin musiikki (SOUNDS), teatteri (TEATRIS) ja tanssi (MOVES). Tänä vuonna vuorossa oli teatteri. 

Keväisin järjestetään aluetapahtumia, joista valitaan tietty määrä ryhmiä edustamaan omaa aluettaan valtakunnalliseen tapahtumaan. Oulun aluetapahtumasta valittiin kolme esitystä: Kuusamon Ykstoistmuijaa esityksellään Tosi rakkautta?, Madetojan musiikkilukion Mummomusikaali Mutrix ja Oulun taidekoulun KATISKA-teatterin KARKKI vai KEPPONEN.

Vaasan päätösjuhlassa nähtiin viikonlopun aikana 54 lasten ja nuorten näytelmää. 

Raati kehui Mummomusikaali Mutrixia taiteellisesti korkeatasoiseksi kokonaisuudeksi, jossa toteutuu nuorten omasta ideasta lähtöisin oleva sukupolven kohtaaminen. Esitys oli raadin mielestä hyvin harjoiteltu, säkenöivä, mukaansa tempaava, ja tanssin, laulun sekä näyttelijätyön herkkä ilotulitus.