In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Kaupunkifestivaali Oulun Päivät alkaa viikonloppuna

Kaupunkifestivaali Oulun Päivät alkaa perjantaina 17.6. ja kestää aina sunnuntaihin 10.7. asti. Avausviikonloppuna varsinkin kauppatorille on keskittynyt tapahtumia. Aittatorilla on perjantaina 17.6. K-50 -festivaali tähtiesiintyjineen ja Kahvilamaksiinissa alkaa Tori-Folk. Lauantaina 18.6. ohjelmassa on Ouhoi! Merifestivaali, jonka päätapahtumapaikkana on torinranta, Kiikeli, Linnansaari ja myös kauppatori. Kauppatorilla on ensimmäistä kertaa kalamarkkinat Ouhoi! Merifestivaalin Oulun Päivien yhteydessä. Kalatori on avoinna lauantaina ja sunnuntaina. Rotuaarilla lauantai-iltapäivän ohjelmassa on mm. Pelastakaa terva -tapahtuma ja sen jälkeen klo 16.00 alkaen Qstock Goes Fashion -muotinäytös, jossa saadaan esimakua kesän Qstock-tyylistä.

Oulun Päivien ensimmäiselle viikonlopulle ajoittuvat mm. Pikipop, lättäajelut, ja muu Pohjois-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen ohjelma, elokuvaesitykset Studiossa, useampikin näyttely ja Puolivälinkankaan vesitornin avoimet ovet sekä Jäälissä JRC Kyläjuhla.

Pohjois-Pohjanmaan museolla on avausviikonlopusta alkaen 7-12-vuotiaille suunnattu seikkailupeli Haaksirikon Arvoitus, jonka ilmoittautumistiedot löytyvät Oulun Päivien www-sivuilta ja ohjelmalehdestä.       

Oulun Päivien avausviikonloppu on avajaisten juhlaa. Lauantaina 18.6. on Hietarsaaressa lomakylä Villa Vienan lomakylän vihkiminen ja sen yhteydessä maalaishauskaa ohjelmaa koko perheelle. Villa Vienan tapahtuman yhteydessä on muiden muassa aikanaan Oulussa paljon keskustelua herättäneen taiteilijan Kari Tykkyläisen veistoskylän avajaiset.  Villa Vienan vihkiminen aloittaa samalla Oulun Päivien Hietasaaren ohjelman, johon sisältyy mm. arkangelilaisen Sirkus Vesarin esitykset.

Sunnuntaina 19.6. on klo 14.00 Otto Karhin puiston virallinen avajaistapahtuma, joka käynnistää kesäisten puistoissa pidettävien Puistopiknik-tapahtumien sarjan.     

 

Lisätietoa: www.ouka.fi/oulunpaivat

 

Tiedustelut:

Vesa Pynttäri, tapahtumakoordinaattori, Oulun kaupunki, p. 0447031130, vesa.pynttari(at)ouka.fi


Tee tapahtumailmoitus