Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun Serviisi osallistuu valtakunnalliseen Hävikkiviikkoon 2016

Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 35 eli 29.8.–4.9.2016. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikkia ruokahävikin vähentämiseen ja ruuan arvostuksen lisäämiseen. Oulun Serviisi osallistuu Hävikkiviikkoon jo kolmatta kertaa.

Viikon aikana Hävikkiviikkoon osallistuvat tahot nostavat omissa viestintäkanavissaan ruokahävikkiä esille. Kuluttajille jaetaan vinkkejä, kerrotaan hävikkifaktoja ja ennen kaikkea kannustetaan kiinnittämään huomiota omiin toimintatapoihin. Hävikkiviikon Facebook-sivuilla ja Twitterissä kerrotaan kumppaneiden toimista viikon aikana.

Oulun Serviisi kannustaa asiakkaitaan Hävikkiviikon aikana kiinnittämään huomioita omalla toiminnallaan biojätemäärään. Hävikkiviikon aikana Serviisi tuo päivittäisen biojätemäärän asiakkaan nähtäville ruokasalien seinälle tai muualle asiakkaan kanssa sovitulle paikalle. Viikon jälkeen biojätteen kokonaismäärä ilmoitetaan Serviisin Facebook- sekä www-sivuilla. Tavoittelemme pienempää määrää kuin edellisvuosina. Hävikin vähentämiseen liittyviä ohjeita ja vinkkejä lisätään myös Serviisin Facebook-sivuille ja Twitteriin.

Hävikkiviikon logo