Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Syksyllä kehitettyä reseptiikkaa ja uusia tuotteita Oulun Serviisin ruokalistoilla

Serviisin ruokalistoja ja reseptiikkaa kehitetään aktiivisesti mm. saatujen asiakaspalautteiden perusteella. Lisäksi ruokalistoille pyritään etsimään myös uusia tuotteita ja reseptejä. Yhteistyö elintarviketoimittajien kanssa sekä alan koulutukset antavat meille hyvät lähtökohdat ateriatuotteen kehittämiseen.


Syksyn aikana olemme kehittäneet parannellun reseptin tutusta tonnikala-pastapaistoksesta, jota testasimme kolmella eri ruokaohjeella. Makuraatimme Haukiputaan yhtenäiskoululla valitsi näistä kolmesta vaihtoehdosta parhaimman. Kyseinen ruokaohje on jatkossa käytössä kaikissa ateriapalvelukohteissamme. Syksyn aikana olemme myös kehittäneet olemassa olevaa reseptiikkaamme ja painopisteenä on erityisesti ollut välipala- ja jälkiruokareseptiikka.


Uusina tuotteina ruokalistoillemme on tullut syksyllä kouluruokakilpailussa mukana ollut lihakeitto, joka on käytössä myös Kotkan Kyminkartanon koululla. Samaisesta kilpailusta ruokalistoillemme päätyi myös juustoinen kasviskeitto, joka on Porin Cygnaeuksen koulun ruokaohje. Muita uusia reseptejä, joita olemme syksyn aikana kehittäneet ovat mm. ruusunmarjarahka, juures-broilerikeitto, siipikarjakiusaus, riistakiusaus, juustoinen papu-kasviskiusaus, sadonkorjaajan kasvispata, sadonkorjuu-kasviskiusaus ja sadonkorjaajan possu-kasvispata. Kyseiset reseptit ovat olleet kuluvana syksynä ruokalistoillamme tai ne ovat tulossa listoillemme myöhemmin.


Otamme mielellämme asiakkaidemme toiveita ja ideoita vastaan, jotta voimme kehittää ruokalistojamme asiakaslähtöisesti. Toiveet ja ideat meille voi lähettää Serviisin asiakaspalautelomakkeen kautta.