In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Ajankohtaista päivähoidossa Ajankohtaista päivähoidossa

< Takaisin

Oulu on mukana energiansäästötalkoissa

Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään jälleen viikolla 41 eli 10.–16. lokakuuta. Teemaviikon tarkoituksena on nostaa energiankäyttö puheenaiheeksi ja opetella kiinnittämään huomiota energiankäyttötottumuksiin niin työssä, kotona kuin liikenteessäkin. Oulussa viikko näkyy erilaisina tempauksina ja tapahtumina.

Liikelaitos Oulun Tilakeskus on haastanut energiansäästötalkoisiin mukaan kolme päiväkotia ja yhtenäiskoulun. Haapalehdon, Merikosken ja Laivakankaan päiväkotien lapset sekä Kaukovainion koulun oppilaat pääsevät energiansäästöviikolla kokeilemaan käytännössä, minkälaisista asioista energiansäästöä syntyy ja miten jokainen voi itse vaikuttaa ympäristönsä energiankulutukseen.

Jokaiselle päivälle on oma teemansa, jonka kautta energia-asioita opetellaan. Lapset pääsevät esimerkiksi mittaamaan vedenkulutusta vesivirtamittareilla ja tutustumaan aurinkovoimaan aurinkokeräinten avulla.

Energiatehokkuustyö jatkuu

Nyt valitut neljä kohdetta ovat pilotteja, joista toimintaa tullaan tulevina vuosina laajentamaan muihinkin kouluihin ja päiväkoteihin. Energiakasvatusnäkökulman lisäksi teemaviikosta on muutakin käytännön hyötyä, sillä Tilakeskuksen vuoden 2017 kiinteistökierrokset aloitetaan pilottikohteista. Kiinteistökierroksilla kohteet kartoitetaan kestävän kehityksen näkökulmasta yhteistyössä tilan käyttäjien kanssa ja samalla selvitetään, minkälaisilla toimenpiteillä niiden energiatehokkuutta voidaan parantaa.

Oulun kaupunki on mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksen uudella kaudella vuosille 2017–2025. Uusi energiatehokkuussopimuskausi jatkaa tänä vuonna päättyvää energiatehokkuussopimusten kautta 2008–2016. Energiankäytön tehostamistavoite on 10,5 prosenttia vuoteen 2025 mennessä vuoden 2014 energiankulutustiedoista. Tavoitteissa huomioidaan vuosina 2014–2016 toteutettujen energiatehokkuustoimien säästöt.

Tilakeskuksen hallinnoiman palvelukiinteistökannan laajuus on yli 880 000 bruttoneliömetriä, joten sen rooli energiatehokkuustavoitteiden saavuttamisessa on huomattava. Suurimmat säästöt kaupungin omissa kiinteistöissä ja toiminnoissa on saatu aikaan energiakatselmusten perusteella toteutetuilla toimenpiteillä, vaihtamalla katuvalaistusta energiatehokkaaksi sekä ottamalla käyttöön virtuaalipalvelimet. Alueiden rakentamisen energiatehokkuuteen on vaikutettu kaupungin rakentamisen ohjauksella: Oulu panostaa vahvasti rakentamisen energiatehokkuuden ohjaukseen ja rakentamisen laatuun.

Lisätiedot:
Liikelaitos Oulun Tilakeskus, energia-asiantuntija Johanna Mäkelä, p. 044 703 2536, johanna.makela@ouka.fi
Motivan internetsivut: www.energiansaastoviikko.fi
Energiatehokkuussopimukset: www.energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi