Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

1840-luvun kirjallinen kulttuuri

[Kuva: Kirje ystävälle]

Kirje ystävälle. Lastenlehti Eoksen kuvitusta 1854.


Kirjallisuudessa vallitsi 1840-luvulla ideaalirealistinen suuntaus, jossa keskeistä oli aikakauden ongelmien, ihanteellisen tulevaisuuden ja kansanelämän kuvaus sekä isänmaallisuus. Suomelle rakennettiin kansallista identiteettiä, ja kirjallisuudella oli tässä työssä tärkeä rooli. Erityisesti romaani sai entistä keskeisemmän aseman. Suomen ensimmäisen romaanin, kirjeromaanin Murgrönan (1840), kirjoitti Fredrika Wilhelmina Carstens.

Wacklininkin pisimpiä kertomuksia voidaan nimittää eräänlaisiksi romaaninsiemeniksi, vaikka hän muutoin pitäytyi lyhytmuotoisuudessa. Tarkkaa rajaa pitkän kertomuksen ja romaanin välille on hankala vetää, sillä eri tekstilajeista käytetyt nimitykset olivat vakiintumattomia, ja ylipäätään käsitys siitä mitä kaunokirjallisuus on, haki vielä muotoaan. Vielä 1700–1800 -lukujen vaihteessa ruotsin kielen sana "litteratur" viittasi yhtä lailla sekä tieteelliseen kirjallisuuteen että kaunokirjallisuuteen.

Myös kirjallisuuden kysyntä kasvoi, ja kustantajat pyrkivät vastaamaan siihen. Naiskirjailijoidenkaan työpanosta ei väheksytty. Suomessa heille vielä hymähdeltiin, ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia naiskirjailijoita pidettiin jopa uhkana. Ruotsissa naiskirjailijoilla oli kuitenkin jo tunnustettu asemansa: esimerkiksi Fredrika Bremer oli 1830-luvun taitteessa julkaissut sikermän humoristis-tunteellisia kuvauksia porvariston arkielämästä otsikolla Teckningar utur hvardagslifvet. Niiden realismi ja naisen aseman pohdinta poikkesi selvästi romantiikan äänilajista. Juuri Bremer olikin Wacklinin lähin kirjallinen esikuva.

Helena Westermarck on viitannut myös mahdollisiin ranskalaisiin vaikutteisiin. On ilmeistä, että Wacklin tutustui viimeistään Pariisissa vietetyn opiskeluvuotensa aikana 1800-luvun alun ranskalaisen kirjallisuuden suuriin prosaisteihin kuten Honoré de Balzaciin. Balzac oli julkaissut vuosina 1832–1837 sarjan novelleja, jotka ilmestyivät kokoelmana Les cent contes drolatiques (suom. Sata leikillistä tarinaa). Balzacin ja Wacklinin novelleja yhdistää pyrkimys henkilökuvauksen rehevyyteen, elämän hahmottaminen inhimillisenä komediana ja kerronnan äänilajin vaihtelu realistis-humoristisesta romanttis-traagiseen.

Lähteet:

Grönstrand, Heidi: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla. Helsinki: SKS 2005.

Manninen, Kirsti: Nöyryys ja uhma – Sara Wacklin. – Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki: Otava. 1989, s. 98–114.

Westermarck, Helena: Sara Wacklinin elämä ja tuotanto. Johdanto teokseen.
– Teoksessa Saara Wacklin: Satanen muistelmia Pohjanmaalta ynnä Sara Wacklinin kuoltua julkaistuja Pohjalaisia kaskuja. Julkaissut ja elämänkerralla varustanut Helena Westermarck. Suom. K. A. Järvi. Jyväskylä: Gummerus 1924, s. 9–70.

Tutustu myös näihin