Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Aika ja uni – vuosisadan kärsimyshistoria

Seison puistossa, katson kirkkoa, koulua, maaherran virka-asuntoa, miten jähmettynyttä kaikki. Tämä näkymä, keskeisenä kaupunkimaisema, on säilynyt mielessäni neljäkymmentä vuotta ja tunnen että entiset minäni jotka jätin tänne, luulin kuolleeksi, ovat näkymättömänä läsnä. Sellaisina kuin heidät tänne jätin, seuraavat minua, odottavat että puhuisin, katsovat niin kuin kauan poissa ollutta katsotaan, vältellen, alta kulmain. Mutta minä en tunne paluun syyllisyyttä vaikka olisinkin pettänyt heidän odotuksensa, en pelkää kohdata sotilastakaan.
(s. 152)

[Kuva: Aika ja uni]

Kauneuden attribuutit -trilogian aloittava romaani Aika ja uni vie kirjailijan jälleen Oulun maisemiin. Kirjan kertoja, vanheneva kirjailija, kohtaa lapsuuden ja nuoruuden minänsä, oululaisen koulupojan ja asevelvollisuuttaan suorittavan teologian opiskelijan. Teoksessa yhdistyvät omakohtaiset ja kollektiiviset kokemukset. Sotilas ei ole vain kokelasaikaansa Oulussa elävä teologian ylioppilas, vaan hänen rinnallaan esimiehen käskyjä kuunnellen seisoo sotilas kautta aikojen: syyrialaislegioonan optio, sadanpäämies, vartiokomppanian päällikkö, joukkueenjohtaja - Jerusalemissa Antonian linnan portilla, Venäjällä, Puolassa, Ranskassa.

Rintala pakottaa lukijan katsomaan silmiin ihmiskunnan historian kauhuja Kristuksen kärsimyshistoriasta omaan aikaamme. Viime vuosisadan Eurooppa näyttäytyy maanpäällisenä helvettinä, jollaista edes Dante ei olisi voinut kuvitella. Teoksen henkilöitä ovat kaikki 1900-luvun kärsimyksissä kidutetut ja tuhotut, mutta keskeisiksi nousevat vaiennetut venäläiset runoilijat Anna Ahmatova ja Marina Tsvetajeva.

Teos ei ole tavanomainen eeppinen romaani, vaan ihmisen syyllisyyttä pohtiva essee.

Pikku kokelas on sotilas post. Hän ei vapaudu osastaan kun päästään siviiliin vaikka luovuttaa armeijan varusteensa ja univormunsa. Joka kerran on kuulunut 12. syyrialaiseen legioonaan ja seisonut vartiossa silminnäkijänä todistamassa Ihmisen kidutusta ja kuolemaa, hänen tajuntansa kirjoittaa témoignage'aan (todistajanlausunto) niin kauan kuin veri kiertää suonissa. Jokainen aamu on hänelle uuden oikeudenkäynnin alkamispäivän odotus.
(s. 75)

Lukija joutuu lujille, sillä teoksessa on runsaasti kirjallisia ja kulttuurihistoriallisia viittauksia ja erikielisiä siteerauksia. Rakenteellisestikin teos on ongelmallinen, koska se liikkuu vapaasti ajassa ja paikassa. Uusia henkilöitä tulee esiin sellaisella vimmalla, että välillä on vaikea tajuta, kuka on äänessä.

Teoksen runkona kulkeva paluu Ouluun ja tilinteko kaupungin kanssa on raju.

Yli neljäkymmentä vuotta olen kantanut kaulani jatkeena Oulussa siihen istutettua pässinpäätä, oulupäätä, katsonut sen silmin, kuullut sen korvin, ajatellut sen sarvin - ja rukoillutkin pässin jumalaa - tänään äkkiä keskellä kaupunkia minä näen: olen päätön, kaula poikki.
(s. 130)

[Kuva: Näyte Rintalan korjauksista]

Sivu 67 Aika ja uni -romaanin käsikirjoituksesta. Paavo Rintalan arkisto 1:1, Oulun maakunta-arkisto.


Silmien on avauduttava näkemään muuttunut kaupunki: tori on tuhottu, vanhuuttaan kutistuneet tuomiokirkko ja lyseo ehostettu väärin värein, rantaa peittävät 1970-luvun laatikkoarkkitehtuurin monumentit, puutalot ovat "lyyhistyneet viereen kohonneiden teräsbetonimuskelien voimasta". Jähmettyneessä Oulussa ennallaan on vain pullean runoilijapiispan patsas, piittaamaton ilme kasvoillaan.

Aika ja uni oli sekä Finlandia- että Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaana, ja voitti viimeksi mainitun v. 1994. Raati totesi lausunnossaan mm: "Teos ei ole rikkeetön ja laahaakin raskaasti, mutta sen kiinteyttää intensiteetti, jolla se tunnustaa minä-päähenkilönsä omaa piinahistoriaa."

Lähteet:

Kiuru, Kari 1994: Paavo Rintala sai Runeberg-palkinnon. Helsingin sanomat 6.2.1994.

Lahdenperä, Osmo 1993: Kalvon takana on kauhu. Aamulehti 29.9.1993.

Laitinen, Kai 1994: Finlandia, marraskuu. Parnasso 1/1994, 22-31.

Pesonen, Pekka 1993: Runoilijat Kristuksina. Helsingin sanomat 9.10.1993.

Tutustu myös näihin