Tekstin koko A- A+

Arkipäivää realismin ja fantasian keinoin

1980-luvulla monet lastenkirjailijat alkoivat laajentaa aihepiiriään arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin realistisesti tai fantasian keinoin. Esimerkiksi kirjailija-kuvataiteilija Merja Aletta Ranttilan tekstittämät Ánde-katselukirjat (1991 – 1994) on tarkoitettu pienille lapsille. Ánde näkee unta leikkikavereista, jotka ilmestyvät milloin kalan, milloin jäniksen muodossa.
 
Varhaisnuorille sopii Kirsti Palton Divga (1990, Tiuku), joka kertoo ystävyydestä ja ystävän menetyksestä. Saamelaispoika Mihkku jää yksin, kun paras ystävä muuttaa. Meren rannalla asuva Mihkku saa leikkitoverikseen valaan. Kylässä asuva chileläispoika Sergio opettaa kunnioittamaan erilaisuutta.
 
         
 
Rauna Paadar-Leivon satuteos Vuoi dan Kárenina (2000, Voi tuota Káreninaa) puhuu luonnonsuojelusta ja saamelaisten ja viranomaisten näkemyseroista. Satuolento Kárenina muistuttaa Peppi Pitkätossua: hän ratkoo leikkitoverinsa kanssa kohtaamiaan ongelmia ja hänen rajoja rikkovien touhujensa kautta parodioidaan aikuisten maailmaa. Romaani syntyi Norjan television 1995 järjestämän lastentelevisionäytelmäkilpailun pohjalta, jonka Leivo-Paadarin käsikirjoitus voitti. Paadar-Leivo voitti myös vuonna 1999 järjestetyn seuraavan kilpailun teoksellaan Siiná guolbanásti (Siinä metsätähti).
 
Romaaneistaan ja näytelmistään tunnettu Eino Guttorm julkaisi vuonna 1996  lastenkirjan Noaidekopter (Noitakopteri). Se kertoo vanhapoika Nibán ja 10-vuotiaan Benten matkasta taikahelikopterilla. Se lennättää heidät maapallon ympäri; Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkien tavoin tutustutaan eri maihin ja kulttuureihin.
    
Fantasian ohessa on ilmestynyt myös joitakin realistisia lasten- ja nuortenkirjoja, esimerkiksi vuonna 1990 Mihkkal Marastatin (Veikko Holmberg) salapoliisikertomus Máhkanvári gumppet (Maakanavaaran sudet). Myöhemmin ilmestyivät jatkona Siidavuomi golli (1991, Siitavuoman kulta) ja Darjeskáiddi ciehká (1992, Turjakairan aarre). Teoksissa seikkailee kaksi koulupoikaa, jotka selvittävät muun muassa porovarkauksia. Perinteinen dekkarijuoni on mukautettu saamelaispoikien nykypäivään, moottorikelkkoihin ja tietokonepeleihin.
 
Holmbergin satukirjassa Duvro-guovza (1995, Tuuru-karhu) tarkastellaan maailmaa karhuemon näkökulmasta. Viedessään sairastunutta karhunpoikaa eläinlääkäriin, emo joutuu turvautumaan ihmisen apuun. Holmbergin mukaan satu on allegoria vähemmistön ja enemmistön suhteista.
 
Teksti: Vuokko Hirvonen