Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Arkkienkeli Oulussa 1808–1809

[Kuva: Arkkienkeli Oulussa]

Arkkienkeli Oulussa -romaanin (1967) aihe on saatu oululaisen Sara Wacklinin pohjalaismuistelmien tarinasta "Vapaa valinta". Se kertoo hullusta oululaisesta naisesta, joka korjaa Suomen sodan aikaan sotilassairaalan pihalta kuolleeksi luullun miehen ja sulattelee tämän henkiin rakastajaksi itselleen.

Kaipaisen version rakkaustarina perustuu lisäksi sattumaan ja väärinkäsitykseen. Kun Ruotsin näkyjä näkevä kuningas odottaa valtakunnan pelastajaksi arkkienkeliä ja sotamiehen nimi sattuu olemaan Miikkael, yksinkertainen nainen erehtyy luulemaan häntä itse arkkienkeliksi. Väliintuleva kertoja kommentoi tarinaa:

Oikeastaan rakkaudesta on puhuttu jo hyvinkin paljon. Sillä tässä kirjassa on kerrottu miten muuan sotilas kuoli kaukana vieraalla maalla ja miten muuan neito herätti hänet henkiin, ja onko se muuta kuin rakkautta.

Schaggin Huppa-Leena

Arkkienkeli on kulmikas, rumankaunis kirja. Kun Wacklinin "Vapaa valinta" kertoo lempeän ironisesti "Schaggin Huppa-Leenaksi nimitetystä höperöstä vanhasta tytöstä", Kaipainen vyöryttää näkyviin groteskin kummajaisen, nelinkontin kulkevan mielipuolen, jota itse pirun uskotaan riivaavan.

Schaggin Leena kulki aina kumarassa, vartalo jalkojen päälle suorakulmaan taipuneena kuin jättiläiskokoinen linkkuveitsi. Vasenta kättään hän piti ristiselän kohdalla kämmenpuoli ylöspäin, oikea taas oli vikkelästi vapaa poimimaan kaikenlaista mitä maasta sattui löytämään: risuja ja roskia, villejä kukkia, kun niiden aika oli, jäätyneitä hevosenpullia, leivänkannikoita, verisiä siteitä, revenneitä hihoja ja lahkeita, anturoita, sormia, varpaita, käsiä ja jalkoja. Kokonaisista miehistä Leena olisi pitänyt eniten, mutta mistäpä hän sellaisen olisi löytänyt, narrattava tyttö. Sitä paitsi kaikki miehet olivat sodassa. Hyvä kun sormenkin löysi ilokseen.

Tervaporvarien Oulu...

Arkkienkelin luonnostelema wacklinilainen säätyläis-Oulu on sulkeutunut ja vakaa. Sitä vartioivat kaupungin porteilla julmat tullit ja sen maantieteellisiä kiintopisteitä ovat joki, kirkko, hautausmaa, tori ja raatihuone. Ympärillä aukeavat tuuliset lumilakeudet, ja jossain meren takana siintää kuninkaankaupunki Tukholma.

Säätyläistodellisuutta pitävät tiukasti paikoillaan erilaiset sosiaaliset järjestykset. Kirkossa istutaan säädyn ja sukupuolen mukaan penkkijärjestyksessä ja hautausmaa jakautuu parempiosaisten ja köyhien vyöhykkeisiin. Kirkon porstuassa seisoo punainen jalkapuu varoittamassa sääntöjen rikkojia.

Taloudellinen valta on keskittynyt muutamille merenkululla ja kaupankäynnillä rikastuneille, toisilleen sukua oleville oululaisille patriisisuvuille. Näitä edustaa romaanissa Schaggin herra, suuria omaisuuksia liikutteleva kauppaporvari, joka tutkii kamarissaan tiluskarttojaan. Niihin hän on merkinnyt mustilla pilkuilla rahakätkönsä "kuin naulat, joilla elämä pysyi paikoillaan". 

ja jotain aivan muuta

Mutta Oulun sisään, Schaggin porvaristalon matalaan pihapiiriin ja Leenan saunamökkiin,avautuu fantasian keinoin huikean avara ja pakoton tila. Se toteutuu hullun Leenan ja hänen piilottelemansa sotamiehen yksinkertaisissa mielissä. Kuumehoureinen Miikkael kuvittelee Leenan saunamökin ensin helvetiksi, sitten taivaaksi. Leenan selitykset vain ruokkivat väärinkäsitystä. 

[Kuva: Oulun ylioppilasteatteri]
Oulun ylioppilasteatteri dramatisoi Arkkienkeli Oulussa -romaanin näytelmäksi vuonna 1986. Kuvan näytelmän kenraaliharjoituksista otti Raija Tuominen.

Leenan hulluus haastaa pitävän porvaristodellisuuden: "Uskotkos sinä että mänty voi kasvaa omenoita?". Mutta muut suhtautuvat Leenan omenapuunäkyyn harhana ja esittävät sijaan tutun, taloudellisesti hyödyllisen männyn. Tervaporvareille omenapuu on liian eksoottinen ja syntisen seksuaalinen kuva. Sille ei löydy Oulun kylmyydestä tarkoitetta.

Mutta jos jossain olisi omenapuu. Jos se todella olisi onnistunut elämään talven yli, mitä minä itsekin epäilen, ja minä sanoisin: Tässä se on, omenapuu, ja omena on omenapuun hedelmä, niin kukaan ei uskoisi. - Mänty se on, selvästi mänty, ja männystä saadaan tervaa, he sanoisivat. - Ei täällä Oulussa kasva omenapuita. 

Arkkienkelin tekstuaalinen kudos

Arkkienkeli rinnastaa surutta hyvin erilähtöistä materiaalia – Raamattua, Kalevalaa, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita, lastenloruja ja rekilauluja – ja kerronta liukuu vaivattomasti tyylilajista toiseen. Rinnastuskeino on usein parodinen sitaatti tai mukaelma, mutta kaltaisuuden voi tunnistaa myös rakenteista: henkilöistä, juonesta, tutuista tilanteista.

Näin eri tarinat menevät kerronnassa päällekkäin kuin loimi- ja kudelangat kankaassa, ja yhdessä ihmisessä kohtaavat, sekoittuvat ja eroavat monet eri hahmot. Esimerkiksi ruumiinetsintä yhdistää Huppa-Leenan Runebergin Torpan tyttöön, Kalevalan Lemminkäisen äitiin ja Vanhan testamentin Laulujen laulun sulhastaan etsivään morsiameen. Väliintuleva kertoja tuo oman lisänsä tähän moniäänisyyteen.

Kaipainen on luonnehtinut tapaansa rakentaa romaani monimutkaisen työn tulokseksi: "kirjailija joutuu panemaan päällekkäin monta todellisuutta, ikään kuin kuultopaperille piirrettyjä karttoja, joista vähitellen muodostuu uusi kartta. Tai sanokaamme: ehkä vain se kartta, jonka lukija jaksaa siitä itselleen muodostaa."

Arkkienkelin kerroksellisuus ja moniäänisyys asettaa lukijan valintojen eteen, erilaisten tulkintojen risteyksiin. Näin ajaudutaan väistämättä eettisiin pohdintoihin valinnoista ja niitä seuraavasta vastuusta sen puntarointiin, millaisen todellisuuden rakentamiseen päätämme ottaa osaa.

Radikalismi saapuu Ouluun

Romaanin nimi viittaa Ilmestyskirjan arkkienkeliin ja lopun aikojen "messiaanisiin synnytystuskiin", jotka ennakoivat Kristuksen toista tulemista. Mutta Arkkienkelissä on myös viitteitä paikalliseen uskonnolliseen liikehdintään: 60-luvun heinoslaisuuteen ja sen "Oulun profetiaan".

Arkkienkelin apokalyptinen tendenssi on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että se osallistuu eettisillä kysymyksenasetteluillaan 60-luvun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja radikalismin visioihin. Leenan omenapuunäky viittaa myös siihen radikalismiin, joka teki 60-luvulla nuppuaan Ouluun.

60-luvun radikaalit mielsivät itsensä suuren murroksen todistajiksi; sen jälkeen ei mikään olisi entisellään. Käynnissä oli väistämätön mutta kivulias nykyaikaistumisen prosessi. Vanhaa todellisuutta purettiin ja uutta vasta hahmotettiin. Näin siis myös Oulussa.

Lähteet:

Gröndahl, G. Henry 1967: Leena och ärkeängeln Mikael. Hufvudstadsbladet 2.12.1967.

Järvi, Anna-Kaisa 1986: Leikkimisen tärkeys. Eli miten Arkkienkeli tuli Ouluun. Kaltio. Vsk. 42 (3) 1986, 102–103.

Huuskonen, Alpo 1967: Tuhkimon paluu. Karjalainen 27.10.1967.

Kaipainen, Anu 1973: "Kokemuksia myyttien ja kansanperinteen käyttämisestä". Parnasso. Vol. 23 (3), 157–160.

Kalajoki, Atte 1967: Onneksensa Oulussa. Kaltio 7–8/1967, 185,

Kauppi, Hilkka M. 1968: Kirjailijakuvia. Anu Kaipainen. Kirjastolehti. Vol. 61 (7), 258–260.

Kivilinna, Rauni 1967: Hilpeästi – terävästi historian kehyksissä. Kaleva 14.11.1967.

Leppihalme, Ilmari 1994: Myyttirevisiot Anu Kaipaisen Arkkienkeli Oulussa -romaanissa. Kirjallisuuden pro gradu -tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto.

Leppihalme Ilmari 1998a: Anu Kaipaisen kirjailijahaastattelu 20.10. 1998. SKS:n arkisto. Helsinki.

Leppihalme Ilmari 1998b: "Pää pohjaan ja jalat kohti pilviä": Myyttirevisiot, karnevalismi ja parodia Anu Kaipaisen romaanissa Arkkienkeli Oulussa. Kirjallisuuden lisensiaatintyö. Oulu: Oulun yliopisto.

Leppihalme, Ilmari 1998c: "Vapaasti ja kiitollisena lainaten"– Anu Kaipainen ja Sara Wacklin. Teoksessa Sinikka Tuohimaa, Nina Työlahti ja Ilmari Leppihalme (toim.): Jäiset laakerit - artikkeleita pohjoissuomalaisista naiskirjailijoista (1998). Oulu: Pohjoinen, 112–142.

Leppihalme, Ilmari 2003: Feminist Aspects of Bakhtin's Dialogic Genres: Polyphonic Novel and Grotesque Realism. Teoksessa Genrer och genreproblem: teoretiska och historiska perspektiv. Toim. Beata Agrell ja Ingela Nilsson. Göteborg: Bokförlaget Daidalos AB, 369–387.

Leppihalme, Ilmari 2004: Tähtivauva, terva ja teknopolis - mitä muuta? Näkökulmia Oulua ympäröivään alue- ja identiteettipuheeseen. Teoksessa Lukulampun valo. Liisi Huhtalan juhlakirja. Toim. Veikko Pulkkinen ym. Oulun yliopisto: taideaineiden ja antropologian laitos, 14–71.

Pennanen, Eila 1967: Sotaelämyksiä II. Yhteishyvä 20.12.1967, 5.

Perkko, Elli: Fantasia. Aamulehti 30.10.1967.

Pietilä, Arto 1992: Rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Helsingin Sanomat 13.5.1992.

Roininen, Aimo 2004: Huutavan ääni tervassa. Valkean kaupungin kulttuurikeskustelua 1960-luvulla. Teoksessa Lukulampun valo. Liisi Huhtalan juhlakirja. Toim. Veikko Pulkkinen ym. Oulun yliopisto: taideaineiden ja antropologian laitos, 73–86.

Siltala, Pirkko 1981–1982: Anu Kaipaisen kirjailijahaastattelu. SKS:n arkisto. Helsinki.

Tarkka, Pekka 1967: Maalliset enkelit. Uusi Suomi 29.10.1967.

Virisalo, Toini 1967: Ruusu marraskuun. Keskisuomalainen 27.10.1967.

Åström, Anna-Maria 1994: Merkkausliinoihin ommeltiin savolaisen kartanokulttuurin maailmankuva. Hiidenkivi 2/1994.
 

Tutustu myös näihin