Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Ei kenenkään, ei koskaan (1984)

Ei kenenkään, ei koskaan kertoo 18-vuotiaasta Soilesta, joka on muuttanut Taivalkosken läheltä Ouluun. Soile työskentelee kenkäkaupassa ja asuu alivuokralaisena nuoren perheen luona. Arka ja alemmuudentuntoinen Soile ei oikein saa kiinni uudesta elämästä. Lapsuuden ilottomuus ja rakkaudettomuus, uskonnollinen ahdasmielisyys sekä isän mielenterveysongelmat painavat yhä mieltä:

- - Hän itse pystytti eteensä kaikenlaisia pönkkiä, hän ei osannut elää tätä päivää niin kuin olisi pitänyt, hän vain kieriskeli kirvelevissä muistoissa eikä päässyt niiden otteesta koskaan mihinkään. Hän ei ollutkaan mikään valepukuinen prinsessa, hän oli juuri tämä joksi oli syntynyt eikä koskaan muuttuisi miksikään muuksi. (26)

Työkaverit jäävät etäisiksi, mutta Soile seurustelee arkkitehdiksi aikovan Harrin kanssa:

Ja Harri oli ensimmäinen ihminen, jolle hän oli kertonut miten hänellä oli viisivuotiaana ollut hienot punaiset nukenvaunut, Helena-tädin kaupungista asti tuomat, ja sitten myymäläauto oli peruuttanut niitten päälle heti seuraavana päivänä ja ne olivat menneet tuusan nuuskaksi.
Ja hän kertoi kaikesta muustakin kauniista, jota oli ollut vähän ja harvoin ja joka aina oli loppunut lyhyeen - - (23)

[Kuva: Ei kenenkään, ei koskaan]

Nuorelle miehelle seurustelu merkitsee kuitenkin vain väliaikaista kevytsuhdetta. Harri palaa entisen tyttökaverinsa luo pian ensimmäisen rakastelun jälkeen. Soile on viehättävästä kokemattomuudestaan - "sä oot sellanen pehmee" - huolimatta toisesta maailmasta kuin akateemiselle uralle aikova varakkaan perheen poika. Eron jälkeen Soilen masennus syvenee. Eräänä iltana hän joutuu omaa ajattelemattomuuttaan seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Itsetuhon partaalta hänet pelastaa velvollisuudentunto ja äidinkaipuu. Soile matkustaa äitinsä tueksi isän tehtyä henkirikoksen. Hän osoittautuu selviytyjäksi, kuten tytöt Laineen myöhemmässäkin tuotannossa:

- - sillä hän oli nyt vahvempi, hän oli käynyt jonkin tärkeän tien päässä ja palannut takaisin, uskalsi ojentaa kätensä. Hänen sisässään oli pieni kitulias liekki, hän se oli, mutta hän itse oli myös suojeleva käsi liekin ympärillä, oman itsensä ympärillä. (110)

Ei kenenkään, ei koskaan on Laineen tuotannon raskain teos. Se on synkkä kuvaus yksinäisyydestä, jota kehystää sosiaalinen epätasa-arvo ja henkinen ahtaus. Laineen kuvaama maaseutu on onnela vain joulua viettämään tulleille kaupunkilaisrouville, jotka laskevat mäkeä ilman meikkiä. Muutoin maalla vallitsee ilottomuus, ahdasmielisyys ja köyhyys. Kaupunkielämä ei kuitenkaan vapauta, vaan syventää irrallisuutta ja arvottomuutta. Romaaniin sisältyvä masturbaatiofantasia sekä seksuaalisen väkivallan suorasukainen kuvaus hätkähdyttivät 1980-luvun alun nuortenkirjassa. Kirjailijan oma näkemys on lohduton: teosta ei olisi koskaan pitänyt julkaista.

Suna Vuori kehui kirjailijan vahvaa ja eläytyvää realistista otetta ja suositteli kirjaa jokaiselle omaa elämäänsä aloittelevalle nuorelle, "se on yleispätevä kuvaus aikuistumisen kipeydestä, kohtalotoveri jokaiselle." Minna Vuorinen tyrmäsi teoksen täysin todeten, että "mikään nuortenkirja se ei ole, ei periankean elämänmallin eikä varsinkaan voimakkaitten pornografisten fantasioidensa ja karkeitten seksuaalikokemustensa takia." Hän myös arvosteli kustantajaa teoksen julkaisemisesta nuortenkirjana.

Tutustu myös näihin